sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017

Tämä vuosi on ollut minulle monella tapaa erilainen, kuin yleensä. Olen kasvanut tämän vuoden aikana ihmisenä paljon, oppinut arvostamaan elämässäni vielä enemmän niitä asioita joista aidosti nautin ja ymmärtänyt vielä vahvemmin sen tosiasian, että elämässä täytyy ottaa kaikki ilo irti juuri siitä hetkestä missä elää. Olen kokenut jotain sellaista mitä en tähän astisessa elämässä ole joutunut kokemaan ja joka on laittanut minut ajattelemaan asioita monesta eri perspektiivistä. Tästä huolimatta olen saanut tutustua tänä vuonna moniin uusiin upeisiin ihmisiin, päässyt toteuttamaan juuri niitä juttuja mitä olen kaivannut ja koen, että voin olla todella onnellinen siitä mitä minulla on ympärilläni. Tämän enempää en tähän aio avata yksityiselämääni, mutta tällä pienellä tekstinpätkällä halusin tuoda esiin sen, että seksielämäni ja blogini takana on aivan tavallista elämää, johon mahtuu niin iloa, kuin suruakin. Minäkin omaan siis tunteet, jotka vaikuttavat paljon mielialaani, fyysiseen hyvinvointiini ja seksuaalisiin haluihini.

Siirryn aiheeseen, jota blogi käsittelee eli seksiin. Seksin suhteen mennyt vuosi on ollut todella upea. Olen tutustunut moniin uusiin upeisiin naisiin joiden kanssa tilanteesta riippuen olemme kokeneet yhdessä yhden tai useamman kerran seksin merkeissä. En koskaan vertaile naisia tai kokemuksia keskenään, sillä jokainen ihminen on yksilö ja olisi todella typerä verrata kahta erilaista ihmistä toisiinsa. Kaikesta huolimatta minulla on silti tietyt mieltymykset ja seksi voi olla joko hyvää tai ei niin hyvää. Tänä vuonna olen ollut siinä mielessä onnellinen, että voin sanoa minulla olleen vain yksi sellainen kokemus, jonka olisin voinut jättää väliin. Tälläkään kertaa en syytä sitä naista siitä "huonosta" seksistä, vaan se ei yksinkertaisesti toiminut. Taisin olla itse turhan väsynyt, tein itse eräänlaisen virhearvion naisen suhteen ja hän ei ehkä myöskään ollut täysin valmistautunut siihen tapaamiseen. En siis kadu tätäkään tapaamista, sillä siitäkin varmasti opin jotain ja vaikka olen usein hyvä lukemaan ihmisiä etukäteen niin se muistutti minua siitä, etten voi olla silti koskaan täysin varma omasta intuitiostani. Näiden blogissa olevien seksikertojen ja tarinoiden lisäksi minulla on myös ollut paljon upeita seksihetkiä niin jo teksteissä olevien naisten, kuin myös muiden naisten kanssa. Kaikista kerroista en vaan ole millään kerennyt kirjoittamaan tarinaa vaikka niissäkin olisi varmasti aineksia niihin ollut.

Seksielämäni on tällä hetkellä enemmän, kuin kohdallaan. Minulla on useampi "vakkari", joita tapailen tilanteiden ja aikataulujen salliessa enemmän ja vähemmän. Minulla ei olisi mitään tarvetta etsiä uusia kumppaneita, sillä saisin varmasti tarpeekseni jo näistä naisista, mutta jostain syystä varsinkin vuoden loppua kohden uusia mielenkiintoisia tapauksia on tullut eteen useampi. En ole nähnyt syytä kieltäytyä noista "tarjouksista", sillä jokaisessa naisessa johon olen tutustunut niin on ollut jotain mikä on sytyttänyt minua suuresti. Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen lopputulokseen, että ehkä se on juuri se erilaisuus mikä on johtanut tähän. Jokainen ihminen on yksilö ja vaikka mieltymykset olisivat monella samansuuntaiset niin se seksi ei ole koskaan täysin samanlaista kahden eri ihmisen kanssa. Uudesta ihmisestä oppii aina jotain uutta, ensimmäisen kerta on aina jollain tasolla jännittynyt ja latautunut ja se fiilis, kun ensimmäisen kerran pääsee toteuttamaan niitä asioita mistä on juteltu on aivan omanlaisensa.

Yksi asia minkä haluan myös tuoda esiin on palaute. Olen saanut tänä vuonna suuren määrän positiivista ja kannustavaa palautetta blogiini liittyen. Se on aina todella upeaa kuulla, kun joku kertoo aidosti syttyvänsä blogin teksteistä, saaneensa jotain uusia näkökulmia omaan ajattelutapaansa tai muuten vain kehuu ja kannustaa jatkamaan blogin kirjoittamista. Ilman näitä palautteita tuskin olisin jaksanut panostaa blogiin tänä vuonna näin paljoa. Kiitos siis myös teille, ketkä olette kannustaneet minua jatkamaan samaan malliin ja antaneet kehitysehdotuksia blogille. Tässä muutama mieleen jäänyt palaute naisten suusta:

- "Tunnelma ihanasta, häpeilemättömästä vapaudesta"

- "Mielenkiintoinen projekti sulla"

- "Kuvailet hyvää seksi niin hyvin, tässä menny koko ilta sitä lukiessa. Toivoisin olevani rohkeampi, jotta itsekin uskaltaisin heittäytyä tuollaiseen seksielämään!"

- "Monella ois paljon opittavaa sulta. Mä tykkään sun tavasta kertoa seksistä sellaisenaan kun se on, kaunista, ihanaa ja tumhaa, naisia kuitenkin kunnioittaen ja selkeästi ihaillen."

- "Kirjoitat hyvin sun blogii! Jatka samaan malliin! Ei varmaa oo ihmistä, joka sitä lukee ettei syke kiihtyis"

-"Ronskia sen pitääkin olla, ei sille muuten runkattais ympäri maata"

Tuossa muutama positiivinen kommentti poimittuina keskusteluista naisten kanssa. Kommenteissa on todella usein toistunut juuri tuo kunnioitus naisia kohtaan. On todella mahtavaaa kuulla, että teksteistä huokuu aidosti läpi se kunnioitus, mikä minulla on noita naisia kohtaan. Myös avoimuudesta ja rohkeudesta kuulee usein. Se onkin yksi asia mitä blogillani haluan tuoda esiin ja rohkaista ihmisiä olemaan avoimia seksuaalisuutensa kanssa. Se avaa mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja seksuaalisia halujaan, kun pystyy avoimesti sanomaan ääneen sen mitä kaipaa ja mitä haluaa. Näin anomyymin blogin ja profiilin avulla se on tietenkin helpompaa, mutta voin paljastaa olevani normaalissakin elämässäni todella avoin sen suhteen miten seksuaalinen ihminen olen ja millaisesta seksistä pidän.

Tässä lyhyt katsaus menneeseen vuoteen ja tämän hetkisiin fiiliksiin. Näillä puheilla on hyvä lähteä katsomaan mitä vuosi 2018 tuo tullessaan. Onnellista ja nautinnollista uutta vuotta jokaiselle, joka tämän tekstin päätyy lukemaan.

-X-

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Prioriteetit kuntoon

"Luin tossa yks ilta sun blogia, oikeen kiinnostavaa luettavaa..."

Vastasin, että kiva kuulla ja kysyin mikä siinä oli niin kiinnostavaa.

"Kirjotat hyvin, kuumia tekstejä. Ja oot oikeen hyvin saanu naisia squirttaamaan, se on kiinnostavaa"

Rupesin mielenkiinnosta utelemaan lisää siitä millainen nainen ruudun toisella puolella oli ja kuinka paljon hän oli kerennyt tekstejä lukemaan.

"Eihän varmasti olla mitään tuttuja? Pitää tietää paljonko viittin kertoa..."

Kerroin hänelle, että emme ole tuttuja eikä minulla ole koskaan tapana matchata ketään tuttuja kyseisellä profiililla, sillä se olisi todella outoa ja ainakin omasta mielestäni väärin.


Jatkoimme keskustelua, jolloin minulle selvisi, että K oli lukenut tekstejäni ja käyttänyt niitä apuna leikkiessään itsensä kanssa. Puhuimme lisää myös tuosta mielenkiinnosta squirttausta kohtaan ja sain kuullakkin, että K oli siinä aiemmin onnistunut, mutta ei ollut nyt hetkeen päässyt kokemaan sitä lainkaan. Keskustelu eteni ja oli todella monipuolista. Tutustuimme toisiimme ja keskustelu oli tosi luontevaa sekä eteni oikealla tapaa eteenpäin. Sitten K yllätti minut kysymyksellään.

"Tuota onkos hyvä varustus vähän niinku ammattivaatimus..?"

Vastasin hänelle hiukan epämääräisesti, että voihan se olla, mutta en halunnut lähteä kehumaan varustustani sen enempää, sillä itse pidän sitä täysin normaalina. Kerroin siihen vaikuttavan paljon se mihin on tottunut ja mistä tykkää. No tämän jälkeen K harmitteli, kun tinderissä ei pystynyt lähettämään kuvia. Noin suora puhe sytytti minua ja heitinkin sitten hänelle erinäisiä mahdollisuuksia siitä missä voisin hänelle mahdollisesti laittaa kuvaa, niin hän saisi sitten itse tehdä oman päätelmänsä siitä mitä mieltä on varustuksesta.


Jatkoimme keskustelua siis muualla ja lähetin lupaamani kuvan K:lle. Hän piti näkemästään, jolloin keskustelu eteni kiihkeäksi ja kiusoittevaksi seksiviestittelyksi. Utelin paljon hänen mieltymyksistään ja ne kuulostivat korvaani oikein hyvältä.

"Hmm pitäis mennä kyllää nukkuun, mutta pitäisköhän mun lukee joku sun juttu eka..."

Kehoitin häntä lukemaan ja kertomaan fiiliksiään mitä se hänessä herättää. Kysyin myös, että kiihottiko häntä ajatus olla mahdollisesti itse niissä tarinoissa.
"Joo todellakin kiihottaa"

Kävimme vielä tarkemmin mieltymyksiä läpi, juttelimme siitä mitä toivoimme mahdolliselta tapaamiselta ja utelin tietenkin missä tuo nainen mahtaa asua, jotta osasin hiukan suunnitella sitä milloin voisimme mahdollisesti tavata. Keskustelu eteni ja hiukan jo alustavasti olimme suunnitelleet tapaamista. Tapaamisen ajankohta kuitenkin oli vielä hiukan epäselvä siihen saakka, kunnes K laittoi minulle viestin:

"Ai niin ajattellin perua mun huomisen jutun, jos me aiotaan nähdä. Prioriteetit!"

Tuo viesti lisäsi tietenkin minun kiimaani ja halua tavata tuo nainen. Se vahvisti kaiken jälkeen sen tunteen, että tuo nainen halusi saada aidosti jotain uutta ja kiimaista. Kiusasin häntä tapaamista edeltävänä iltana laittaen hänelle erilaisia suunnitelmia siitä missä voisin hänet ottaa tai mistä fantasioin. K vastasi minulle, että älä kiusaa, sillä hän aikoi kasvatella kiimaansa seuraavaan päivään saakka ja olla koskematta itseensä.

"Kävin taas lukee yhen sun tekstin, tosi fiksu veto. Mutta en aio koskee itteeni vaikka haluttas."


Seuraava päivä koitti ja utelin K:n illan aikataulua. Ilmoitin samalla itsellänikin olevan menoja, mutta alustavien puheiden mukaan hän olisi valmis joskus kuuden jälkeen illalla ja sanoin sen sopivan mitä luultavasti myös minulle. Matkalla hänen luokseen utelin, että oliko hän siellä märkänä ja K myönsi olevansa, kun kokeili pikkareiden välistä itseänsä.

Saavuin alaovelle ja painoin ovisummeria. Alaovi avautui hetken kuluttua, kävelin sisään ja menin oikean oven taakse. Koputin oveen ja oven avasi selvästi jännittyneen oloinen nainen. Riisuin kenkäni ja takkini, jonka jälkeen siirryin hänen perässään sängylle istumaan.

Avasin paidan napit ja riisuin sen. Puristelin rintoja, avasin housut ja hän riisui housut pois. Alta paljastui kauniit punaiset alusvaatteet ja käänsin naisen kyljelleen. Hieroin pakaraa ja jalkoväliä stringien läpi, kysyin onko siellä märkää, johon hän totesi, että kokeile. Jalkoväli oli todella liukas, hieroin pillua ja klittaa ja upotin sormeni sisään. Sormetin takaal, pidin hänet tiukassa otteessani, läpsin pakaraa ja kysyin, että joko rupee jännitys helpottamaan. K vastasi, että enää ei jännitä.

Käänsin K:n selälleen, siirsin stringit sivuun ja aloin nuolemaan häntä. Nostin katseeni ylös nähdäkseni, kuinka K nautti kielestäni silmät kiinni huokaillen. Kiusasin pitkään nuolemalla klitorista ja pillua, kunnes upotin sormeni sisään. Upotin toisenkin ja sormetin häntä kiusoittelevasti. Pillussa tuntui tiukka puristava tunne ja paine, jolloin huomasin hänen squirttaavan, jos vain jatkaisin. Kiusoittelin kuitenkin muutamaan otteeseen vieden tuon sormetuksen aivan lähelle squirttaamista, mutta lopettaen sen viime hetkellä. Pillu valui nesteitä ja sormeni liukuivat vaivattomasti hänen sisällään. Koukistin sormeni ja päätin antaa K:lle sen mitä hän oli janoinnut. Ei mennyt kauaa, kun hän roiski edessäni voimakkain roiskein, jatkoin ja squirttaaminen jatkui myös. Nuolin pillua lisää, sotkin naamani nesteisiin ja puristelin käsilläni hänen rntojaan samalla, kun nuolin. Hetken kuluttua laitoin hänet squirttaamaan uudelleen.


Pyysin K:n menemään lattialle, riisuin itseltäni housut nilkkoihin paljastaen kyrpäni hänen eteensä. Hän tuli lähemmäs, heitti hiuksensa pois edestä ja kumartui lähemmäs kyrpääni. Otin hiuksista napakan otteen ja ohjasin hänen ottamaan kyrpäni huulilleen. Hän imi minua innokkaasti ja ahnaasti kyrpäni upotessa syvälle suuhun. Imu oli sopivan kovaa ja K osasi käyttää ihanasti sylkeään liukasteena. Minun ei kuitenkaan tarvinnut kovin paljon ohjailla häntä, sillä hän tuntui osaavan hommansa ja otti omatoimisesti munaa sopivan syvälle suuhunsa. Luontaisesti käteni kuitenkin hakeutuivat hänen päälaelleen ja antoivat välillä tahtia imemiseen. Pyrin kuitenkin tällä kertaa pitämään ne kurissa ja keskityin vain nauttimaan.

Kurotin käteni lattialla olevien housujeni taskuille, otin sieltä kumin valmiiksi käsiini, mutta pyysin K:n jatkamaan edelleen suihinottoa. Otin kondomin käteeni, ohjasin K:n nousemaan ylös, asettelin kumin paikalleen ja käskin K:n menemään sängylle selälleen. Hän totteli käskyäni hyvin ja siirryin hänen eteensä. Maistelin pillua hetken kielelläni kunnes hivuttauduin lähemmäksi ja painoin kyrpäni kerralla pohjaan tuohon märkään ja kiimaiseen pilluun, joka selkeästi jo janosi saada sen sisäänsä.

Olin todella kovassa kiimassa jo itsekkin enkä hillinnyt tahtia yhtään alkuun, vaan painoin itseäni lujaa hänen sisäänsä jo ensityönnöistä lähtien. K oli todella märkänä ja pillu litisi lujaa allani. Otin hiuksista tiukan otteen, mutta en repinyt niitä kovin kovaa, sillä muistin K:n sanoneen ettei halua liian kovia otteita. Tuo märkä ja kiimainen pillu puristi voimakkaasti kyrpääni, mutta nesteet tekivät siitä samalla ihanan liukkaan. Panin häntä pitkään edestäpäin vaihdellen tahtia ja asentoa fiiliksen mukaan, siirryin nuolemaan klitorista ja ottaessani sormet mukaan avuksi ei mennyt kauaa, kun K squirttaili taas voimakkain roiskein.

Ohjasin K:n sängylle niin, että hänen kasvonsa olivat patjassa ja perse pystyssä sängyn reunalla. Upotin itseni sisään takaa, otin lantiosta lujan otteen ja panin häntä rajusti takaapäin. Käteni läpsivät kiinteitä, mutta ihanan muodokkaita pakaroita, kyrpäni lypsi tuota litisevän märkää pillua samalla, kun K voihki edessäni. Siirsin käteni taas lantiolle, panin lujemmin ja otin hetken kuluttua toisella kädellä otteen myös hiuksista. Kevyesti hiuksista repien ja kiinni pitäen jatkoin panemista takaapäin. Kiimani vain yltyi, sillä tunnelma oli tosi estoton ja sopivan irstas. Nautin tästä asennosta pitkään, kunnes vedin itseni ulos, työnsin kaksi sormea sisään ja laitoin K:n squirttamaan takaapäin. Nesteet roiskuivat ihanasti ja voimakkaasti ulos. Jatkoin ja pumppasin noita nesteitä useamman kerran ulos, kunnes painoin itseni uudestaan sisään takaapäin.


Tämän jälkeen ohjasin K:n takaisin sängylle selälleen, jolloin upotin itseni uudelleen sisään edestä. Panimme kiimaisesti, suutelimme ja vein käteni K:n kaulalle. Tässäkin kohtaa pidin kuitenkin vain hellän otteen kurkulla, sillä olimme sopineet etten käytä liian rajuja otteita, koska K ei ollut tottunut sellaisiin eikä halunnutkaan mitään liian rajua. Pillu puristi kyrpääni enemmän ja enemmän, joka nosti omaa kiimaani entistä kovemmaksi. Pystyn tuntemaan kaluni varressa jo sen, kuinka tuo pillu keräsi painetta, siirryin alemmas ja sormetin K:n squirttaamaan. Nuolin pillua ja klitorista hetken, jatkoin sormetusta ja nesteitä riitti edelleen kastelemaan jo valmiiksi märkää lakanaa lisää.

Pyysin K:n menemään uudelleen lattialle polvilleen. Istuin sängyn reunalle, tarjosin kaluni K:n huulille ja hän rupesi imemään minua innokkasti. Hän imi munaani ihanasti käyttäen sopivasti sylkeä, ottamalla sen syvälle suuhunsa ja vain lopussa jouduin avittamaan hiukan, että kyrpä uppoi juurta myöten sisään. Hetken annettua vauhtia siirsin käteni kuitenkin pääni taakse ja keskityin taas nauttimaan tuosta suihinotosta juuri niin, kuin K sen itse teki. Käsi puristi sopivalla otteella kyrpäni vartta samalla, kun suu imi ja nuoli terskaani. Huokailin nautinnosta ja laitoin silmäni kiinni. Kerroin K:lle, että hän imi juuri oikein ja kehotin häntä jatkamaan samalla tapaa.

Rullasin kumin paikalleen, mutta siirryinkin hetkeksi nuolemaan tuota valuvaa pillua ennen, kuin upottauduin sisään. Panin häntä edestä kovaa niin syvälle kuin ikinä pääsin. Vein kädet pakaroiden alle, levitin sitä kautta pillua lisää ja nostin persettä parempaan kulmaan, jotta olen varmasti niin syvällä kuin voin vaan olla. Painoin kroppani lähemmäs, otin hiuksista napakan otteen ja keskityin panemaan K:ta entistä lujemmin. Kun olin aikani pannut K:ta edestä päätin heittäytyä selälleni ja pyytää hänet päälleni. Hän tuli päälleni, ohjasi kaluni sisäänsä ja aloitti kiimaisen ratsastuksen. Koitin malttaa mieleni, siirsin käteni pakaroille ja nautin siitä, kun K hyppi päälläni. Huomasin kuitenkin ottavani välillä lantiosta otteen ja panevani häntä alhaaltapäin. Kävin taistelua mieleni kanssa, että sain maltin pidettyä ja nautin vain ratsastukseta. Vedin K:n kroppaa lähemmäs jotta pystyin puristelemaan, nuolemaan ja imemään hänen sopivan kokoisia rintojaan samalla, kun pillu lypsi kyrpääni.


Ohjasin K:n päältäni pois, pyysin hänet vatsalleen sängylle ja annoin pyllylle muutaman läpsäisyn. Levitin pakaroita ja upotin itseni takaapäin hänen pilluunsa. Vein käteni hänen vartalonsa alle, jotta sain hänestä kunnon otteen ja aloin panemaan voimakkaasti ja intohimoisesti häntä tästä asennosta.

Vein käteni hänen kaulalleen ja pidin hallitsevan otteen ja kysyin kiihottiko häntä tunne olla melkein tuntemattoman miehen alla avuttomana ja käytettävänä. K vastasi sen kiihottavan häntä kovin ja pillun litinä vahvisti tämän äärimmäisen vahvasti. Käänsin hänet selälleen, nuolin ja sormetin taas pillua, jotta sain sen roiskimaan. Upotin itseni uudelleen sisään, otin jaloista kiinni ja panin niin lujaa kuin ikinä pystyin. Jatkoin tätä niin kauan, kunnes tunsin olevani lähellä ja vedin itseni ulos. Otin kumin pois, asetuin K:n päälle niin, että kyrpäni osoitti hänen rintojaan kohti. Runkkasin itseäni voimakkaasti, pyysin K:n puristamaan ja hieromaan rintojaan yhteen. Hänen odottava ilmeensä kertoi, että hän halusi saada spermakuorrutuksen ja minun kiimani lisääntyi. Runkkasin itseäni raivokkaasti kunnes vihdoin tulin voimakkaasti syöksyen ja koko kroppa täristen hänen vatsalleen ja rinnoilleen. Hieroin vielä loputkin spermat munastani hänen vartalolleen ja siirryin viereen tasaamaan hengitystäni. K haukkoi happeaan myös vieressäni ja oli virneistä päätelleen oikein tyytyväinen.


Rupesimme keskustelemaan aika laajalla skaalalla eri asioista ja tutustuimme toisiimme nyt myös näin normaalimmin. Keskustelu jatkui aika pitkään ja utelinkin, että paljonkohan kello mahtaa olla, sillä ajantajuni oli kadonnut täysin. K:lla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mikään kiire, joten jossain kohtaa kokeilin hänen jalkoväliään ja se oli jälleen märkä. Työnsin sormeni sisään ja kaluni heräsi samantien myös eloon uudellen.

Sormetin häntä ensin sivusta, käänsin vatsalleen, nuolin ja otin kumin esiin. Painoin itseni edestäpäin sisään ja kullini tunsi kaiken vielä paremmin, sillä oli hiukan herkkänä edellisestä sessiosta. Voimaikkain ja tunnustelevin työstöin nautin tuossa asennossa aika pitkään, kunnes oli pakko toteuttaa mieleeni tullut ajatus. Pyysin K:n nojaamaan lähellä olevan sohvan selkänojaa vasten ja panin häntä seisaaltaan takaapäin. Korkeus oli juuri sopiva ja se mikä minua tuossa kiehtoi vielä entisestään niin vieressä oleva peili oli juuri oikealla kohtaa, että pystyin siitä näkemään myös sivuprofiilista sen, kun uppoan hänen sisäänsä. Läpsin pakaroita nyt hiukan voimakkaammin, otin lantiosta tiukan otteen ja tikkasin takaapäin voimalla niin, että kassini hakkasivat läiskien K:n pillua samalla.

Siirryimme takaisin sängylle niin, että K oli edessäni selällään ja pystyin painamaan taas pääni hänen jalkoväliinsä. Ei aikaakaan taas kun sormeni pumppasivat mehuja pitkin lakanoita. Painoin uudelleen itseni edestäpäin sisään ja otin hänet rajusti. Jatkoin panemista niin kauan, kunnes piti haukata hiukan lisää happea ja sillä välil K tuli sängyn reunalle imemään munaani. Nautin suihinotosta silmät kiinni tasaillen hengitystäni ja avasin silmäni, jotta pystyin näkemään tuon intohimoisen suihinoton. Kurotin ottamaan kumin, asettelin sen paikalleen ja pyysin K:n istumaan syliini. Hän kyykkäsi kyrvälläni kiimaisesti ja kuinka hyvältä se näytti ja tuntuikaan. Läpsin hänen pakaroitaan ja kehotin häntä jatkamaan juuri sillä tavalla millä nyt kaluni päällä pomppikaan. K jatkoi, kovensi tahtia ja teki kaikkensa, mutta jossain kohtaa reidet väsyivät ja ohjasin hänet sängylle selälleen. Annoin lisää voimakkaita iskuja avokämmenellä pakaroille, sillä hän tuntui ottavan niitä vastaan oikein mielellään. Voimalla sisään ja lantiosta kiinni. Panin rajusti häntä takaapäin ja pakarat punoittivat upeasti edessäni.

Tämän jälkeen nuolin vielä kertaalleen tuota todella käytettyä pillua, kunnes upotin itseni sisään ja varmistin sen että se oli varmasti puhki nussittu. Otin kunnollisen asennon ja kulman, panin lujaa ja voimalla edestä niin kauan kunnes laukesin pillun puristaessa kaluani koko matkalta. Vetäydyin ulos ja sormetin vielä kertaalleen tuosta pillusta mehut pihalle, jonka jälkeen K kiemurtelikin edessä siihen malliin, että hän tunsi varmasti pillunsa kunnolla käytetyksi.


Laitoin vielä illalla kotiin päästyäni K:lle viestin, jossa kerroin nauttineeni hänestä paljon. Hän kertoi myös nauttineensa ja olonsa olevan todella nussittu. Sänky oli myös kuulemma sen verran märkä, että hän joutui vielä hetken odottamaan ennen kuin pääsisi nukkumaan. "Tarina ois kiinnostava lukea, eipä tarvi vaan kuvitella ittensä siihen". Kerroin alkaneeni luonnostelemaan tarinaa, jotta saisin siitä sitten mahdollisimman todenmukaisen.

Laitoin tarinan hänelle etukäteen tarkastettavaksi ja sain hyväksyvän vastauksen tekstistä. K kehui tekstiä ja sanoi sen olevan totuudenmukainen niinkuin sen pitikin olla.


-X-







maanantai 18. joulukuuta 2017

Yökylässä

Olemme tavanneet J:n kanssa nyt useampaan otteeseen. Aikataulujen kanssa on ollut kuitenkin hiukan haasteita, mutta olemme päässeet kuitenkin sopivin väliajoin harrastamaan ihanan estotonta seksiä yhdessä.

Sovimme päivän jolloin tapaamme ja päätimme olla tarkemmasta kellonajasta sovittuna perjantaina yhteydessä. Koitti perjantai ja J kysyi minun päivän aikatauluani ja ilmoitin se olevan avoin. Hän kertoi olevansa kotona, mutta hänen täytyisi nukkua hetki, sillä hänellä oli rankka viikko takana. Sovimme, että hän laittaa minulle viestiä, kun heräilee tulevaa iltaa varten.

Ilta oli kerennyt jo sen verran pitkälle, että J:n täytyi tulla avaamaan minulle alaovi. Hän tuli ovelle kietoutuneena vaatekappaleeseen, joka juuri ja juuri peitti tuon naisen vartalon. Kävelimme hänen asunnon ovelle ja menimme sisään. Riisuin kenkäni eteiseen ja heitin takkini edessä olevalle pöydälle. J heitti tuon vartaloaan peittävän vaatekappaleen pois ja alta paljastui musta pitsinen alusasu, jonka alla oli pienen pienet stringit. Otin takaapäin hänestä otteen, kuiskasin korvaan, että oletko aivan kiimainen ja käteni eksyi pakaroille ja jalkoväliin. J koitti hiukan estellä, mutta määrätietoisesti vein hänet makuuhuoneeseen ja painoin kontilleen eteeni. Läpsin pakaroita kunnolla, hieroin hänen jalkoväliään ja ihailin tuota pystyssä olevaa persettä edessäni. Annoin kämmenelläni kunnon iskuja pakaroille, sillä olimme sopineet, että hän saa pienen rangaistuksen tästä tauosta, mikä meille oli tullut. Vein käteni paremmin jälkoväliin, hieroin klitorista ja painoin sormeni sisään. Pillu oli todella liukas ja märkä. Tuon kiiman ja puutostilan pystyi tuntemaan heti alkuhetkistä lähtien. Kiusasin häntä sormieni avulla, samalla läpsien hänen pakaroitaan. Levitin kiimanesteitä hänen pepulleen ja hieroin sitä samalla. Painoin määrätietoisesti J:n pään välillä uudelleen patjaan, kun hän meinasi nostaa sitä ylemmäs.

Vedin housuni hitaasti alas nilkkoihin ja kaivoin kyrpäni esiin. Vedin J:n stringit polviin ja vein kaluni hänen pillulleen. Kiusoittelin kuitenkin vain hieromalla sitä pillua vasten, mutten upottanut sitä heti sisään.  Hän koitti työntää itseään taaksepäin, jotta kaluni uppoasi sisään. Jatkoin kuitenkin härnäämistä ja hieroin kaluani pillunhuulilla, jotka valuivat kiimanesteitä. Upotin itseäni tosi vähän sisään ja kysyin, että tätäkö hän on ikävöinyt? Sain vastaukseksi, että on ja huomasin, kuinka malttamattomana J odotti sitä, että saisi sen jo sisäänsä. Yhdellä työnnöllä työnsin kyrpäni syvälle sisään ja J voihkaisi. Kaluni oli aivan kastunut tuohon ihanan märkään ja paksuun nesteeseen. Märkä ja tiukka pillu munassani tuntui taivaallisen hyvältä. Panin häntä vain pienen hetken, jonka aikana vedin samalla housujeni vyön pois.

Vetäydyin ulos, riisuin housuni kokonaan pois ja otin vyön kunnolla käteeni. Menin taaksepäin, asettelin J:n eteeni kunnolla perse pystyyn ja annoin hänelle ensimmäisen iskun vyöstä. Vedin vyön takaisin ylös ja piiskaisin häntä myös toiselle pakaralle. Kovensin iskuja hiljalleen, jonka johdosta pakarat rupesivat punoittamaan kiihottavasti. J otti iskut vastaan selvästi nauttien ja alistuen. Tämä oli eräänlainen rangaistus siitä, että emme olleet päässeet hetkeen näkemään, mutta eihän tämä miltään rangaistukselta tuntunut kummastakaan. Vyöllä piiskaamisen edetessä huomasin J:n kuitenkin jossain kohtaa jo jäävän hiukan toiseen asentoon ja hänellä kesti nostaa perse takaisin pystyyn. Heitin vyön pois kädestäni, annoin vielä avokämmenellä noille pakaroille sopivan napakoita iskuja ja ihailin tuota näkyä edessäni.

Siirsin stringejä uudelleen sivuun, jotta pääsin hieromaan ja sormettamaan pillua. Siirsin pillusta valuvia nesteitä pepulle ja hetken kuluttua upotinkin molempiin reikiin yhden sormen. Hitaasti ja varovaisemmin aloittaen sormetin molempia reikiä samaan aikaan.

Upotin kyrpäni hitaasti kiusoitellen pilluun ja nussin J:tä taas hetken. Kaluni oli taas aivan märkä noista kiimanesteistä, joita levitin  samalla pepulle. Sormetin ja nuolin persettä hetken aikaan, kunnes se tuntui siltä, että se oli valmis ottamaan kaluni sisään. Vedin kyrpäni ulos pillusta ja rupesin upottamaan sitä hiljalleen peppuun. J tuntui ottavan oikein antaumuksella sen pyllyynsä ja hetken kuluttua paninkin häntä jo todella lujaa peppuun. Tämä oli myös osa sitä rangaistusta, jonka olin J:lle luvannut järjestää, mutta eihän tämäkään hänelle mikään rangaistus kuitenkaan tainnut olla. Hän voihki nautinnosta ja tahti vain koveni entisestään. Yllätyin kuinka "kevyellä" lämmityksellä hän otti sitä noin hyvin ja innokkaasti sisäänsä.

Panin entistä lujempaa, läpsin punoittavia pakaroita lisää ja lisää. J:n voihkinta ja nautinto oli huipussaan. Huomasin, kuinka hän oli kaivannut tätä ja kysyinkin välillä häneltä, että oliko hänellä ollut tätä jo ikävä. Tiesin vastauksen, mutta minua kiihotti kuulla se, kun hän sanoi sen voihkinnan keskeltä ääneen, että ON. Nautin tästä peppupanosta pitkään, vaihtelin välillä tahtia kiusoittelevammaksi, otin itseni ulos sisältä ja upotin uudelleen sisään. Kyrpäni, mieleni ja koko kehoni nautti tästä todella suuresti.

Siirryin istumaan sängylle. Pyysin J:n ottamaan suihin ja aikailematta hän meni eteeni polvilleen. Hän otti sen käteensä ja upotti sen syvälle suuhunsa hetkessä. Juuri hänen perseessään ollut kyrpä oli nyt hänen suussaan ja tämäkin ajatus kiihotti minua lisää. Se lisää seksiin ihanaa irstautta ja on asia mitä ei jokainen nainen suostu edes tekemään. Hän imi minua kiihkeästi, kiusoitteli välillä kielellä terskaani, nuoli kyrpäni vartta ja upotti sen taas uudelleen syvälle kurkkuunsa. Huomasin taas nauttivani ja nojaavani taaksepäin. Käteni olivat myös jälleen tutusti löytäneet hänen päänsä päälle ja annoin välillä tahtia kunnolla. Kyrpäni oli aivan kovana ja J: kuolassa. Pyysin hänen nousta ylös ja tulemaan päälleni.

Kun hän meni sängyn reunalle niin ohjastin hänet tulemaan päälleni juuri, niin kuin mieleni teki. Menin lähemmäksi sängyn reunaa, jolloin J jäi ulkopuolelle ja näin ollein pystyi kyykkäämään kyrpäni päällä hyvin. J tuli alemmas ja ohjasin kaluni hänen perseeseen. Hitaasti kyrpäni upposi  uudelleen sisään ja J aloitti kiihkeän ratsastuksen. Tässä asennossa näki myös todella upeasti sen miten upposin syvälle sisään ja kuinka innokkaasti J hyppi päälläni. Läpsin pakaroita, otin niistä otteen ja ihailin tuota näkymää kiimaisesti. Nautimme tästä asennosta pitkään ja antaumuksella, kunnes J:n reidet kaipasivat huilia.

Pyysin hänet polvilleen eteeni ja ottamaan uudelleen suihin. Jälleen hän otti juuri perseessään olleen kyrvän ahnaasti ja himokkaasti suuhunsa. Samalla, kun J imi minua niin mietin seuraavaa asentoa, jossa panisin häntä taas peppuun.


Ohjasin hänet sängylle selälleen ja aloin nuolemaan pillua. Hyvin nopeasti kuitenkin siirryin nuolemaan peppua. Upotin myös sormeni sinne ja painoin J:n jalat eteenpäin, jotta sain perseen paremmin tarjolle. Asettauduin hänen eteensä ja painoin itseni perseeseen edestä. Otin jaloista otteen ja kiusoitellen työnsin itseäni sisään, kunnes painoin vartaloni hänen päälleen ja uppouduin syvälle perseeseen. J voihki allani nautinnollisin äänin. Olisin voinut tulla tähän asentoon vaikka samantien, mutta halusin pitkittää nautintoa ja nauttia kaikesta vielä pidempään ennen kuin laukeaisin.

Hetken kuluttua siirryin taas nuolemaan hänen peppuaan, josta siirryin hyväilemään pillua ja klitorista. Nuolin niitä molempia nopeasti saaden J:n voihkimaan lujaa, jolloin hän ei meinannut pysyä millään paikallaan edessäni. Jatkoin ja kiihdytin tahtia, painoin tutusti kaksi sormeani sisään ja hyväilin voimakkain ottein hänen pilluaan. Pillu oli todella märkä ja litisi edessäni, jonka seurauksena pumppasin sitä voimalla ja laitoin hänet squirttaamaan.

Upotin itseni edestäpäin todella märkään ja juuri squirtanneeseen pilluun. Panin lujaa ja levitin jalat kunnolla levälleen. Otin molemmilla käsillä kurkulta kuristusotteen, vapautin toisen käden kurkulta vain siirtääkseni sen repimään hiuksia ja läpsimään kasvoja vuorotellen. Nautin tunteesta, kun kyrpäni upposi tuohon märkään pilluun, jonka nesteet kastelivat koko kyrpäni ja litisi pitkin kassejanikin. Siirryin taas hetkeksi nuolemaan ja sormettamaan pillua saaden sen taas squirttamaan runsaasti. Tämän jälkeen painoin itseni uudelleen edestä sisään ja työnsin kyrpääni voimakkaasti syvälle pilluun. Nyrkkini painuivat patjaan, kun otin asennon jossa pystyin työntämään itseäni mahdollisimman lujaa ja voimakkaasti hänen sisäänsä.


Pyysin J:n kääntymään vatsalleen ja upotin itseni varovaisesti uudelleen hänen peppuun. Kun pääsin kunnolla sisään ja vauhtiin niin käteni kietoutuivat J:n kaulalle ottaen vahvan ja hallitsevan otteen. Peppu oli hyvin lämmennyt aiemmasta ja kesti rajumpaakin panemista, joten en säästellyt vauhdissa enkä työntöjen voimassa vaan nautin tuosta perseestä täysillä. Lujan panemisen seurauksena laukesin voimakkaasti syvälle perseeseen.

Makoilimme ja juttelimme pitkään, jonka jälkeen J siirtyi suihkuun. Hän tuli viereeni takaisin makoilemaan ja hetken juteltuamme hän sanoi, että häntä väsyttää. Nappasin hänet lusikkaan ottaen tiukan otteen kaulalta, hieroen hänen pakaroitaan ja kysyin, että väsyttääkö. Siirsin käteni jalkoväliin ja huomasin sen olevan jälleen aivan märkä. Kuiskailin J:lle tuhmia samalla, kun sormeni menivät jalkoväliin tekemään kiusojaan. Kyrpäni ponnahti innokkaana pystyyn, jolloin hieroin sitä kiusoittelevasti pillua vasten. Kauaa en malttanut kiusata vaan upotin itseni sisään.

Pitkin työnnöin panin J:tä lusikassa. Etsin sopivaa kulmaa, otin lantiosta otteen ja kiihdytin tahtia. Läpsin ylempänä olevaa pakaraa samalla, kun kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen tuohon valuvan märkään pilluun.

Pysyin sisällä, painoin vartalollaan J:n vatsalleen ja panin häntä siinä asennossa takaa. Panin lujaa ja määrätietoisesti pitäen J:n allani täysin hallinnassani. Vein käteni sivusta hänen kropan alle ja siitä hivutin sen pillulle. Hieroin kädelläni klitorista, jatkoin panemista ja hieroin klittaa lujemmin. J:n nautinto kasvoi voimakkaasti ja huomasin voihkinnan lisääntyvän. Keskityin täysin vain siihen, että J tulisi allani kohta voimakkaasti. Kuului kovempi voihkaisu ja kyrpäni tunsi kuinka tuo pillu sykki ja puristi sitä lauetessaan.

Käännyin uudelleen lusikkaan ja panin J:tä aistikkaasti nauttien. Hetken kuluttua käänsin hänet selälleen ja siirryin nuolemaan häntä hetkeksi ennen kuin painuin hänen sisään edestä. Otin jalat käsivarsilleni ja painoin itseni eteenpäin. J oli allani avuttomana ja pillu oli täydellisesti tarjolla minulle. Suutelin häntä, annoin hellän avarin kasvoille ja otin tukasta tiukan otteen. Suutelimme samalla, kun revin hänen tukkaansa ja jossain kohtaa J:n reaktiosta huomasi, että nyt täytyi hillitä hiukan otetta. Kiihdytin tahtia ja nautin täysin tuosta märästä pillusta joka litisi allani. J voihki lujaa ja kertoi, kuinka hyvältä asento tuntui. Työnsin itseäni voimalla pitkin vedoin syvälle pilluun, hengitykseni kiihtyi ja spermat syöksyivät kyrvästäni pilluun.


Kävimme vuorotellen suihkussa, menimme sänkyyn makoilemaan ja jatkoimme keskustelua, kunnes nukahdimme molemmat.

Aamulla heräsin, kun J sanoi minulle: "Mua panettaa aivan vitusti." Vein käteni jalkoväliin, jolloin sanat vahvistuivat tunteesta, kun nesteet valuivat jo pitkin reisiä. Upotin sormeni sisään ja kaluni heräsi jälleen eloon, kun tunsin kuinka märkä hän oli. Sormetin häntä hetken, hieroin kulliani ja työnnyin kiusoitellen sisään. Pillu tuntui kaikesta kosteudestaan huolimatta todella tiukalta ja teki alkuun hiukan kipeää työntyä sisään, sillä kyrpäni oli edellisen illan sessioista todella hellänä.

Harrastimme kiihkeää aamuseksiä lusikassa, takaa ja edestä. Kyrpäni oli sen verran herkkä, että minun oli pakko lopettaa paneminen, vaikka se tuntui taivaallisen hyvältä. Nuolin J:n pillua, otin sormeni mukaan avuksi ja rupesin hieromaan sormillani klitorista kovemmin. Jatkoin klitoriksen kiusoittelua niin kauan, että J lopulta vihdoin tuli edessäni. En kyennyt enää panemaan, mutta J otti minulta vielä suihin ja runkkasi, jolloin laukesin ja heräsin uuteen päivään todella mielekkäässä olotilassa. Laukesin voimalla ja koko kroppani värisi vielä pitkään orgasmin jälkeen.

-X-


tiistai 12. joulukuuta 2017

Saapasjalkakissa

Eräs innokas parikymppinen nainen oli bongannut minun seuranhakuilmoitukseni eräältä seksiaiheiselta foorumilta. Hän kertoi minulle, että oli jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut alistumisesta ja BDSM-maailmasta. Hän kuvaili myös minulle, mitä haluaisi minun mahdolliseti tekevän hänelle ja kertoi itsestään hiukan. Viesti oli mielenkiintoinen, joten vastasin hänelle ja kyselin hänen kokemuksiaan alistumisesta ja yleisesti seksistä. Sähköpostiviestien määrä lisääntyi ja viestien sisältö muuttui entistä avoimemmaksi ja rivommaksi. Tämä kiihotti minua todella kovasti ja mietin mielessäni, että tuossa nartussa voisi olla oikeasti potentiaalia. Ainakin innokkuus ja halu kokea jotain uutta, rajumpaa ja sitä mitä minä tykkään toteuttaa vaikutti olevan kohdallaan.

Kävimme todella kattavasti ja yksityiskohtaisesti läpi erilaisia asioita, joita mahdollisesti toteuttasimme, joissa kokeilisimme rajoja ja joita emme tekisi lainkaan. Mieltymykset, intressit ja kaikki alkoivat olla tarpeeksi hyvin tiedossa, joten rupesimme suunnittelemaan tapaamista. Tälläkin kertaa tapaamisen suhteen oli omat haasteensa ja tämäkin tapaaminen venähti paljon pidemmälle, mitä alunperin kuvittelin. Silti ajatus tuosta innokkaasta nuoresta naisesta käsittelyssäni kutkutti mieltäni sen verran kovin, että päätin olla luovuttamatta tämän suhteen. Onnekseni myös toinen osapuoli oli samoilla linjoilla ja tapaaminen ei peruuntunut, vaikkakin se venähti useamman kuukauden päähän.

Vihdoin ja viimein saimme sovittua päivämäärän, joka näytti vahvasti siltä, että se tulisi toteutumaan. Heräsin tähän päivään ja ystäväni, joka oli ollut luonani kyläilemässä, teki lähtöään. Avasin sähköpostin ja siellä olikin saapunut jo viesti "Eli siis minne tuun", johon vastasin ilmoittamalla osoitteeni. Sovimme aikataulun, rupesin tekemään päivän askareet alta pois ja valmistauduin tapaamiseen.




Ovisummeri soi ja avasin alaoven siitä, sekä asuntoni oven valmiiksi. Hetken kuluttua tämä nainen, jolle voidaan nyt tässä kohtaa tekstiä keksiä nimi K, niin kuin kissa, saapui ovelleni ja ohjasin hänet sisään. Hän riisui kenkänsä ja esittelin itseni hänelle. Hänellä oli ihanan huorahtava meikki ja hänen ulkonäkönsä soveltui tälläiseen leikkiin täydellisesti. Sopimuksemme mukaan hän siirtyi eteisestä suoraan wc:hen vaihtamaan vaatteet ja minä menin olohuoneen sohvalle odottamaan hänen valmistautumistaan tähän sessioon.

Hetken kuluttua kuului, kun ovi aukesi ja korkokenkien kopina tuli kohti olohuonetta. Istuin sohvalla ja näky sai minut aivan kiimaan. Tämä oli juuri sellaista, kuin olin sen kerennyt kuvittelemaan ja tapahtui nyt vihdoin kaiken säädön jälkeen juuri sellaisena, kuin olimme sopineet. K tuli minua kohti pukeutuneena yli polven meneviin nahkasaappaisiin, mustaan ihoa myötäilevään toppiin, joka korosti hänen rintojen muotoa upeasti ja pieneen, sekä tiukkaan nahkahameeseen. Kun hän saapui lähemmäs, pyysin häntä polvistumaan eteeni. Otin vieressä olevan kaulapannan käteeni ja pyysin K:n ottamaan hiuksistaan otteen, jotta saisin asetettua kaulapannan vaivattomasti hänen kaulaansa. Tässä kohtaa huomasin hänen olemuksestaan ja hengityksestään pienen jännityksen ja kysyinkin häneltä, että jännittikö häntä. Vastaus oli odotettava ja hän kertoi, että hiukan jännittää. Rauhoittelin kuitenkin tilannetta ja sanoin, että se kuuluu asiaan.

Pyysin K:n kääntymään edessäni kontillaan. Näky kuinka tuo narttu oli nyt jo nöyränä edessäni perse pystyssä nahkahameessaan ja saappaissaan kiihotti minua todella kovasti. Pyysin häntä painamaan kasvot lattiaan ja paljastin nahkaisen hameen alta seksikkään perseen, jota verhoili pienet punaiset stringit. K:lla oli hoikka, mutta todella seksikäs vartalo ja perse oli ihanan pyöreä. Sen enempää empimättä annoin pakaralle ensimmäisen iskun avokämmenestä ja näin rupesin läpsimään noita pakaroita enemmän. Hetken läpsimisen jälkeen kysyin häneltä, että kiihottiko tämä häntä. Hän vastasi, että kyllä ja siirsinkin sormen hieromaan hänen jalkoväliään stringien läpi. Samalla läpsin edelleen hänen pakaroitaan ja kuuntelin, kuinka hänen hengityksensä kiihtyi. Kiiman pystyi aistimaan ilmassa.


Nousin ylös sohvalta ja komensin K:n konttamaan kohti makuuhuonetta, kävellen itse hänen yläpuolellaan. Saavuimme sängyn eteen, jolloin otin tukasta tiukan otteen ja samalla pyysin häntä nousemaan ylös. Vein hänet sängyn reunalle, ohjasin hänet ylös sänkyyn ja asetin hänet kontilleen perse pystyyn eteeni. Jatkoin perseen läpsimistä ja jalkovälin hieromista. Keskityin jalkovälin hierontaan ja siirsin stringejä pois edestä paljastaen sieltä kauniin kiimaisen pillun. Hieroin pillua ja kiusoitellen upotin yhden sormen sisään. Kiusasin hetken, hieroin toisella kädellä pakaraa ja valmistauduin sormettamaan häntä kovemmin. Työnsin sormeni syvemmälle ja rupesin sormettamaan häntä lujaa, sillä tiesin hänen syttyvän siitä. Ääntely paljasti sen myös todella nopeasti, että tästä hän nauttii, kun pillua käsitellään kovaa ja rajusti. Upotin toisen sormen myös sisään ja jatkoin rajua sormettamista.

Siirsin stringit takaisin peittämään tuon märän pillun, pyysin K:n peruuttamaan enemmän sängyn reunalle ja otin käteeni nahkaisen "lätkän", jolla rupesin piiskaamaan pakaroita. Läpsin sillä ja avokämmenillä tuota persettä, ja hetken kuluttua se punoittikin jo todella kiihottavasti. K myös tuntui nauttivan tästä kovin ja nosti perseensä aina uudelleen pystyyn, kun se iskujen voimasta välillä pääsi laskemaan. Menin lähemmäs, vedin hänen kätensä selän taakse ja sidoin ne nahkaisilla kahleilla. Otin myös suupallon, asetin sen hänen suulleen ja kiristin paikalleen. Vedin K:n taas lähemmäksi sängyn reunaa ja rupesin piiskaamaan häntä nyt vyöllä ja lujemmin. Aina kun vyö iski niin kuului kiimainen voihkaus ja pakaralle jäi ihanan punainen jälki. Annoin vyöstä kokoajan vain kovempia iskuja ja yllätyin, kuinka hyvin tuo omien puheidensa mukaan niin kokematon narttu otti ne vastaan. Menin sängylle, otin kurkusta otteen ja työnsin sormet hänen pilluunsa. Huomasin tuon piiskaussession saaneen hänet entistä märemmäksi ja upotin kaksi sormeani sisään. Aloitin rajun sormetuksen ja pidin häntä otteessani kurkusta pitäen samalla, kun hän ei pysynyt paikallaan kiimassa, vaan liikkui levottomasti otteessani. Välillä annoin lisää avokämmentä pakaroille ja kerroin, kuinka ihanan tuhma narttu hän oli. K ei ollut väärässä siinä, että tulisi kiihottumaan tälläisestä käsittelystä paljon, sillä sen huomasi hänen jatkuvasti lisääntyvästä kiimastaan, ääntelystä ja muutenkin olemuksesta, joka muuttui aina vain janoavammaksi. Minua kiehtoi myös todella suuresti tuo näky noin antautuvasta ja kiimaisesta lutkasta edessäni ja kerroin tämän myös K:lle.



Irrotin kahleet toisistaan ja vapautin K:n kädet. Siirryin sängyn reunalle istumaan, K tuli jalkoväliini ja riisuin häneltä topin pois. Alta paljastui valkoiset rintaliivit, jotka peittivät todella upeita ja isoja rintoja. Hetken ihailin rintoja liivien ”läpi”, kunnes minun oli pakko riisua ne ja paljastaa nuo todella seksikkäät rinnat. Puristelin niitä käsilläni ja katselin kuinka hyvältä ne näyttivätkään. Hieroin toisella kädellä hänen rintojaan, toisella kasvoja. Annoin myös kasvoille ensimmäisen iskun avokämmenellä tässä kohtaa ja kerroin, että hän on nyt minun narttuni.

Käänsin hänet sängylle selälleen, otin mukavan asennon ja rupesin sormettamaan lujaa. Tästä hän nautti taas täysin rinnoin ja pyysin hänen puristelemaan rintojaan samalla, kun sormetan. Kaksi sormeani upposi kovaan tahtiin syvälle pilluun ja kiiman pystyi huomaamaan niin voihkinnasta, huokailusta, pillun litinästä, kuin myös tuosta todella märästä tunteesta sormissani. Aloin pumppaamaan sormia sisällä ja voihkinta voimistui "oi oi oi" kuului suupallon peittämän suun alta ja ei aikaakaan, kun hän roiski lakanoille voimakkaasti. Jatkoin pumppaamista ja tällä tavoin lakanat olivat märät kauttaaltaan jo tässä vaiheessa sessiota.

Vedin ja ohjasin hänet polvilleen lattialle, jonka jälkeen otin häneltä myös suupallon pois suusta, kun samalla avasin housuni. Laskin housuni, otin kyrpäni esiin sieltä ja ohjasin sen K:n huulille. Hän otti kyrpäni suuhunsa innokkaasti ja kovasti imien. Hänen ihanan isot huulensa olivat kyrpäni ympärillä ja imivät ahnaasti. Otin päästä kiinni ja ohjasin häntä ottamaan syvemmälle, vaikka olimmekin puhuneet siitä, ettei K:lla ole vielä kauheasti kokemusta syvärkurkuttamisesta. Häntä kuitenkin kiinnosti asia ja hän halusi kovasti oppia myös sen taidon, joten nyt annoin hänelle siihen mahdollisuuden. Kakominen kävi, kuola valui ja silmät vuotivat, kun K otti kyrpääni niin syvälle suuhunsa ja kurkkuunsa, kuin vain koskaan pystyi. Täysin kokematon hän ei kuitenkaan ollut, tai sitten hänen oksennusrefleksinsä ei muuten ole kovin herkkä, sillä paremmin se sujui mitä olisin puheiden perusteella osannut odottaa. Ihanan paljon kuolaa oli tässä myös mukana, joka tuntuu aina imiessä kyrvän ympärillä todella hyvältä. Annoin hänen imeä minua omaan tahtiinsa, välillä annoin hiuksista ja päästä pitäen vauhtia ja ohjasin syvempään. Pikkuhiljaa huomasin, että hän jo omin avuin otti sitä huomattavasti syvemmälle, mitä alkuun.



Nostin hänet ylös, pyysin menemään jälleen sänkyyn kontilleen ja pyllistämään siinä reunalla. Sormetin häntä takaapäin ja minun oli pakko myös saada maistaa tuota valuvaa pillua. Painoin pääni pilluun ja nuolin sitä hetken, mutten kuitenkaan kauaa, sillä tämä nainen oli sanonut, ettei ole koskaan nuolemisesta niinkään välittänyt, vaan kovasta sormettamisesta ja panemisesta enemmän. Kuitenkin nuoleminenkin tuntui lisäävän kiimaa ja hän ei meinannut pysyä paikallaan. Otin pöydältä kumin, asettelin sen paikalleen ja asettelin kyrpäni pillun suulle. K selvästi käänsi vielä katseensa varmistaakseen, että kumi oli paikallaan. Painoin itseni sisään, otin lantiosta kiinni ja rupesin panemaan häntä syvälle. K oli todella hyvässä asennossa perse pitkällä ja pääsin panemaan tästä asennosta ihanan lujaa ja syvälle. Panin takaa, revin hiuksista, jolloin K nosti selkäänsä notkolle. Välillä läpsin persettä, jolloin se nousi upeasti tarjolle enemmän pystyyn. Panin lujaa ja voimalla häntä takaapäin, nauttien samalla tuosta näystä edessäni.

Siirryimme sänkyyn niin, että K meni sängylle selälleen. Menin hänen eteensä ja painoin itseni sisään edestäpäin. Otin reisistä kiinni ja venytin ne niin ylös kun sain ja työnsin itseni syvälle sisään. Panin häntä tässä asennossa voimakkain työnnöin samalla ihaillen isoja rintoja, jotka heiluivat panemisen tahtiin. K:lla oli ihanan kiimainen ilme kasvoillaan, annoin hänelle avokämmenestä muutaman iskun ja sanoin, että hän oli nyt minun narttuni. Käteni menivät hänen kaulalleen ja kuristin häntä toisella kädellä samalla kun jatkoin panemista. Vaihtelin kulmaa ja otetta, jolloin välillä käteni repi hänen hiuksiaan ja välillä molemmat kädet kuristivat K:n kaulaa voimakkaasti. Hän oli täysin minun hallussani ja tämä asetelma tuntui kiihottavan molempia todella lujaa. Nostin jalat hartioille ja pidin saappaista kiinni, kun jatkoin edelleen edestäpäin panemista.

Vedin itseni ulos, asettauduin hyvään asentoon ja työnsin kaksi sormeani sisään. Sormetin voimakkaasti, kunnes K taas roiski edessäni. Hän oli niin märkänä, että työnsin kolmannen sormen sisään, jatkoin voimakkaasti sormettamista ja taas hän squirttasi edessäni lujaa. Nesteet olivat pitkin lakanoita ja pillu oli aivan litimärkä, joten upotin vielä neljännenkin sormen sisään. K voihki todella voimakkaasti edessäni, nauttien selvästi tunteesta, kun sormeni täyttivät hänet kokonaan. Pillu venyi edessäni, pyörittelin sormiani sisällä ja koitin ujuttaa koko nyrkkini sisään. Tämä oli toinen kerta, kun pääsin todella lähelle sitä, että koko nyrkkini olisi jonkun naisen sisässä täysin. En kuitenkaan saanut kaikesta yrityksestä huolimatta nyrkkiäni aivan kokonaan sisään, mutta tällä kertaa se jäi todella pienestä kiinni.



Työnnyin uudelleen tuohon squirtanneeseen ja venytettyyn pilluun sisään. Se tuntui ihanan liukkaalta ja paninkin sitä voimalla. Vaihtelin tahtia, sekä kulmaa ja nautin täysillä tuon nartun kovasta käytöstä. Vedin itseni ulos ja siirryin sängyn reunalle. Otin kumin pois ja pyysin K:n eteeni polvilleen. Hän otti munan suuhunsa ja rupesi imemään sitä ahnaasti. Taas hän teki kaikkensa, että saisi otettua sen mahdollisimman syvälle. Hän kakoi, kun kyrpä iski hänen kurkkuunsa, kuola valui pitkin poskipieliä ja kaluni vartta. Silmät vuotivat kiihottavasti ja muutenkin tuo narttu edessäni näytti ihanan käytetyltä. Annoin tässäkin kohtaa sopivan voimakkaita iskuja hänen kasvoilleen ja muistutin, että hän oli nyt minun kurkkulutkani. Kurotin ottamaan uuden kumin yöpöydältä ja pyysin K:n jatkavan imemistä vielä hetken.

Pyysin K:n nousemaan ylös, asetin kumin paikalleen ja käskin hänen istua syliini. Hän peruutti kohti kyrpääni, ohjasin sen hänen sisäänsä ja hän aloitti kyykkäämisen kyrvälläni. K nojasi käsillä reisiini, saappaiden korot painuivat lattiaan, kun hän ratsasti kyrvälläni todella kiimaisesti ja innokkaasti. Tässäkin asennossa näky edessäni, kuinka tuo upea narttu pomppi sylissäni, lisäsi kiimaani entisestään. Läpsin hänen pakaroitaan samalla, kun hän kyykkäsi kyrvälläni. Hetken kuluttua ohjasin hänet nousemaan ylös.

Ohjasin K:n taas sänkyyn kontilleen, asettauduin taakse ja painoin itseni sisään takaapäin. Vedin tuota nahkahametta hiukan peittämään persettä, sillä se oli jäänyt lantiolle kaikessa kiimassa . Se korosti ihanasti perseen muotoja, lisäten taas visuaalista nautintoani. Otin tukasta tiukan otteen ja K nousi selkä kaarella vaistomaisesti ylöspäin. Hän oli täysin hallinnassani ja panin takaapäin lujaa. Työnsin häntä hiukan eteenpäin sängylle, käskin pitämään perseen pystyssä ja otin vyön käteeni. Annoin muutaman iskun vyöstä niin, että nahkahame peitti osan hänen pakaroistaan, mutta paljastin pakarat taas täysin ja annoin vyön laulaa. K lyyhistyi sänkyyn iskujen voimasta ja pyysin nostamaan perseen uudelleen ylös. Piiskauksen jälkeen oli taas K:n vuoro nauttia ja pyysinkin hänet sängylle selälleen.

Menin hänen eteensä ja otin taas sormeni avukseni ja laitoin hänet roiskimaan uudelleen. Tällä kertaa kuitenkin vein myös kielen klitorikselle ja halusin saada osan noista nesteistä naamalleni. Voihkinta voimistui ja K hoki "Joo just noin joo joo joo", kunnes nesteet lähtivät taas liikkeelle ja valmiiksi märkä sänky kastui entisestään. Painoin pään tuohon täysin nesteistä märkään pilluun ja maistelin niitä kunnolla. Otin uuden kondomin ja asetin sen paikalleen, käänsin K:n selälleen ja upotin itseni sisään takaa. Otin kädelläni tiukan otteen hänen suunsa edestä ja peitin sen. Tämä lisäsi taas voihkintaa ja peitin sen kädelläni, joka selvästi kiihotti häntä lujaa. Panin takaapäin vaihdellen tahtia ja asentoa, mutta pitäen K:n hallussani välillä peittäen suun ja estäen ääntelyn, sekä välillä painaen hänen päätään patjaan.



Haukoin itsekin henkeä, sillä minulla oli todella kuuma tästä kiihkeästä sessiosta ja siirryinkin sängyn reunalle puoli-istuvaan asentoon. K tuli eteeni ja otti munani taas suuhunsa empimättä. Päästä kiinni pitäen upotin sitä syvälle suuhun ja K:n silmät punoittivat jo kaikesta kohtelusta. Hän pyysi, että löysäisin kaulapantaa hiukan ja niin teinkin. Hän runkkasi ja imi minua todella kovaan tahtiin, upottaen kyrpäni kerta toisensa jälkeen syvälle nieluunsa. Hetken kuluttua hän oli yltäpäältä kuolassa ja pyysikin saada käydä niistämässä nopeasti. Kun hän käveli takasinpäin komensin hänet lattialle ja konttamaan loppumetrit luokseni. Hän hieroi käsillä rintojaan seksikkäästi samalla, kun suu imi minua voimakkaasti. Runkkasin itse välillä itseäni, kun K haukkoi happeaan ja jatkoi taas imemistä. Tunsin olevani lähellä ja otinkin paremman asennon ja pyysin K:n imemään lujaa ja ohjailin hänet tekemään sen juuri niin, kuin se minusta parhaalta tuntui. Nousin ylös seisomaan, vedin K:n pään taaksepäin, pyysin hänen jatkavan rintojensa puristelua ja runkkasin itseäni. Runkkasin hänen edessään nauttien tuosta näystä, kuinka hän nöyrästi oli edessäni täysin alistuneena. Tunsin lastini lähtevän liikkeelle, pyysin K:n avaamaan suunsa ja sulkemaan silmänsä. Hiukan ujosti avaten suuta käskin uudelleen avaamaan suun kunnolla, vedin päätä vielä hiukan taaksepäin ja tulin hänen suuhunsa ja naamalle.

Spermatut ja käytetyt nartun kasvot edessäni näyttivät juuri sille, mille piti ja pyyhin vielä sormistani mällit hänen huulilleen. Kiitin K:ta todella upeasta työskentelystä ja heittäydyin sängylle nauttimaan raukeasta olostani. Nousin kuitenkin ylös ja kerroin K:lle, että hän voisi halutessaan mennä suihkuun peseytymään ja tarjosin hänelle pyyhkeen. K kävi suihkussa peseytymässä ja siistimässä itseään, jonka jälkeen vaihdoimme ajatuksiamme ja hän kiitti minua siitä, mitä oli saanut kokea. Ei koskaan aiemmin ollut kuulemma saanut samanlaista kohtelua ja oli nauttinut tästä todella paljon. Se ei kyllä jäänyt minulta huomaamatta ollenkaan. Hiukan huvittuneena vielä vitsailimme sille asialle, että tämä näkemisemme oli venynyt näin pitkään ja kuinka molemmat olivat olleet juuri ennen tapaamista hiukan epätodellisissa fiiliksissä siitä, että se vihdoin tapahtuu oikeasti.


Kokemus oli kaikinpuolin upea, K oli kaunis ja seksikäs nainen ja yllätyin siitä, että vaikka hän sanoi olevansakkin suhteellisen kokematon, niin upeasti hän oli menossa mukana, eikä missään vaiheessa pyytänyt edes himmaamaan tahtia, vaan otti nöyrästi vastaan kaiken. Hyvästelin hänet, halasimme ja kiitimme vielä kerran toisiamme tästä upeasta kokemuksesta. Huikkasin vielä K:lle perään, että mikäli hän haluaa uudelleen samanlaista kohtelua, niin hän saa laittaa minulle viestiä. Suljin oven ja K lähti kohti kotia.

-X-





perjantai 1. joulukuuta 2017

Pitkästä aikaa

Moni on avannut tänään joulukalenterin ensimmäisen luukun, joten julkaistaanpa tänne blogiinkin uusi teksti näin joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Aivan joka päivälle en tänne uutta tekstiä pysty julkaisemaan, mutta eiköhän tässäkin kuussa saada vielä useampi uusi tarina tänne luettavaksi.


"Pitkästä aikaa", T tokaisi, kun asteli ovesta sisään. Olihan viimekertaisesta tapaamisestamme kerennyt vierähtää jo pitkä tovi. Hän riisui kenkänsä eteiseen ja asteli kunnolla sisälle asuntooni. Hän meinasi jo istahtaa sohvalle, kun nappasin kiinni ja ohjasin hänet makuuhuoneeseen. Rupesin avaamaan T:n vyötä ja hän koitti omilla käsillään hapuilla kohti jalkoväliäni, mutta määrätietoisesti ohjasin ne pois ja kysyin, että eikö hänen kätensä meinaa pysyä kurissa. Hän huokaili jo edessäni ja kädet yrittivät uudelleen hapuilla housujeni etumusta kohti, mutten antanut hänen tuoda niitä sinne vielä. T avitti minut avaamaan vyön, avasin napin ja vedin housut alas.

Hieroin hänen jalkoväliään mustien pitsisten stringien läpi ja T rupesi huokailemaan kovemmin. Siinä hän oli pitkästä aikaa edessäni perse pystyssä ja housut polvissa. Siirsin stringejä sivuun, annoin pakaralle läpsäisyn ja hieroin pillua. Vein sormen pillun huulille ja upotin sen sisään. Se tuntui niin tiukalta, mutta sisäänpääsyä auttoivat kiima ja siitä johtuva märkyys. Sormetin häntä, puristelin ja läpsin persettä ja huokailu muuttui voihkinnaksi. Jatkoin sormetusta, perseen puristelua ja läpsimistä. T oli aivan kiimassa edessäni ja kädet koittivat hakea etumukselleni edelleen, mutta ohjasin ne eteen ja T:n pään patjaan.

Vedin housuja alemmas ja T veti housunsa kokonaan pois. Asetuin polvilleni hänen taakseen ja painoin pään jalkoväliin. Nuolin pillua takaapäin levittäen pakaroita edessäni. Voihkinta jatkui ja voimistui. Nuolin pillua ja kieleni vieraili välillä myös peppureiällä. Nostin T:n ylös, kaivoin yöpöytäni laatikosta huivin ja sidoin sillä T:n silmät.

Painoin olkapäistä ja päästä hänet lattialle polvilleen, avasin housuni ja ohjasin munani T:n huulille. Hän otti tuttuun tapaan munan ahnaasti suuhunsa ja imi munaani todella antaumuksella. Välillä hän runkkasi sitä ja haukkoi happea, kunnes taas upotti kyrvän uudelleen syvälle kurkkuunsa. Kuola valui ja tämä tuntui taivaallisen upealta. Otin hiuksista kiinni ja nussin häntä kunnolla kurkkuun.


Ohjasin hänet sängyn reunalle, kaivoin kumin esiin ja asettelin sen paikalleen. Menin taakse, sormetin pillua hetken, läpsäisin pakaraa ja upotin itseni sisään. Korjasin asentoa paremmin, levitin T:n jalat levälleen ja aloitin rajun panemisen takaapäin. Otin lantiosta tiukan otteen ja panin häntä lujaa. Vaihdoin otteen niin, että puristin molempia pakaroita lujaa ja pidin niistä kiinni samalla, kun kyrpäni lypsi tuota kiimaista pillua. T työnsi itseään voimakkaasti minua vasten ja annoin tasaiseen tahtiin läpsyjä pakaroille avokämmenellä. Meno oli rajua ja voihkinta oli jo todella kovaa.

Vetäydyin ulos ja pyysin T:n menemään sängylle selälleen. Menin hänen eteensä, upotin itseni sisään ja vein jalat niin ylös kuin ne taipuivat. Painoin itseäni hänen reisiään vasten ja panin häntä voimalla niin syvälle, kuin vain pääsin. Siirsin toisen käteni kurkulle ja otin kevyen kuristusotteen. T reagoi tähän ottamalla kädestäni kiinni ja ohjasi minua kuristamaan lujemmin. Siirsin toisen käteni myös kurkulle ja panin häntä lujaa edestäpäin pitäen tiukan otteen molemmin käsin kurkulla. Hänen vartalonsa pomppi sängyllä, kun työnsin itseäni voimalla hänen sisäänsä.

Vedin itseni ulos ja vetäydyin taaksepäin painaen pääni hänen jalkoväliin. Nuolin häntä intihimoisesti ottaen sormet avuksi. Kiihdytin sormieni tahtia ja kieleni kiusasi samalla klitorista. Sormeni pumppasivat pillua, T voihki todella voimakkaasti ja kiimaisesti edessäni, kunnes squirttasi voimakkain sykäyksin pitkin lakanoita ja kättäni. Nuolin häntä ja jatkoin sormettamista, jolloin hän squirttasi uudelleen. Levitin näitä nesteitä perseelle ja rupesin nuolemaan sitä. Nuolin persettä, työnsin sormeni sisään ja T:n ääntelystä pystyi päätellä, että hän nautti tästä suuresti.


Heittäydyin kuitenkin selälleni hänen viereensä ja pyysin häntä ottamaan minulta suihin. Hän otti ahnaasti kyrpääni suuhunsa, imi ja runkkasi sitä vuoron perään. Otin tiukan otteen hiuksista ja panin häntä suuhun voimakkaasti. T:n silmät vuotivat, kuola valui pitkin leukaa ja hän haukkoi happea välillä, jotta pystyi taas upottamaan kyrpäni juurta myöten kurkkuunsa.

Nousin ylös, otin kumin valmiiksi esiin ja pyysin T:n taas selälleen eteeni. Aloin nuolemaan pillua ja samalla runkkasin itseäni. Asettelin kumin paikalleen ja upotin itseni sisään. Panin häntä edestä pitäen käteni kurkulla, läpsien sopivalla voimalla T:n kasvoja ja puhuen hänelle tuhmia. Nautin tästä hetken, kunnes siirryin taas kieleni ja sormieni kanssa hänen jalkoväliin. Lämmittelin perseen huolella nuollen ja sormettaen. Peppu tuntui olevan jo oikein valmis ottamaan vastaan muutakin, kuin sormeani, joten menin lähemmäs ja upotin itseni hiljalleen T:n perseeseen. Ei aikaakaan, kun jo panin häntä pitkin ja rajuin työnnöin syvälle perseeseen. T voihki edessäni "Sun kyrpä tuntuu niin hyvältä mun perseessä".

Jatkoin kovaa panemista, kunnes lopetin hetkeksi vain ottaakseni viereisellä pöydällä odottavan dildon käteeni. Työnsin itseni uudelleen peppuun ja rupesin sovittamaan dildoa samaanaikaan pilluun. Sain upotettua dildon pilluun kunnolla, otin paremman asennon ja rupesin panemaan rajusti. T huusi edessäni, kun hänen molemmat reikänsä olivat täynnä ja selvästi nautti tästäkin todella kiimaisesti. En hellittänyt tahtia vaan jatkoin kovaa panemista, vaikkakin dildo pillussa teki tuosta muutenkin tiukasta perseestä entistä ahtaamman. Aikani annettuani hänelle molempien reikien samanaikaista tyydytystä otin dildon kuitenkin pois pillusta ja painoin itseni syvemmälle perseeseen. Painoin kehoni lähemmäs T:tä ja otin hänen reitensä olkavarsilleni, jotta pääsin mahdollisimman hyvään asentoon, jossa pystyin panemaan häntä mahdollisimman kovaa ja syvälle. Kiihdytin tahtia, kerroin T:lle kuinka hyvältä hänen perseensä tuntui ja kuinka minun teki mieli tulla hänen perseensä puristukseen. Maltoin kuitenkin mieleni, sillä mielessäni oli myös toinen vaihtoehto sille, minne nuo spermat purkaisin.

Vedin itseni ulos, otin kumin pois ja pyysin T:n polvilleni sängyn eteen. Hän siirtyi eteeni ja otti kyrpäni suuhunsa. Haukoin happea äskeisen rajun panemisen seurauksena, tasasin hengitystäni ja keskityin nauttimaan tuosta suutyöskentelystä. T imi ja runkkasi minua varmoin, voimakkain ja ahnein ottein. Painoin hänen päätään nopeammin ja nopeammin kyrpäni juurta kohti. Tunsin olevani lähellä ja kerroin tämän myös T:lle. Avitin hänet pitämään juuri tämän tahdin. Kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen ihanan syvälle kurkkuun ja tunsin lastin lähtevän liikkeelle. Purkauduin hänen suuhunsa voimakkaasti ja T huomasi sen. Hän upotti kyrvän niin syvälle kurkkuun, kun vain sai ja piti sen siellä niin kauan, kun olin syöksynyt kaiken sperman syvälle hänen kurkkuunsa.



Tämä oli taas tällä kertaa oikein kiva ja tehokas piristysruiske, jolla sai päivän mukavasti käyntiin.

-X-

maanantai 27. marraskuuta 2017

Naisen näkökulma

Tämänkertaisen arinan on kirjoittanut eräs tapaamani nainen, joka bongasi profiilini ja blogini tinderistä. Nainen kysyi myös minulta, että mikäli päädymme tapaamaan niin olisiko mahdollisesti vierailevalle kirjoittajalle tilaa blogissani. Kerroin, että julkaisen mielelläni myös naisen näkökulmasta kirjoitettua tekstiä, mikäli intoa kirjoittaa löytyy. Nyt julkaisen tarinan täysin tämän naisen näkökulmasta ja hänen itse kirjoittamana mitään siihen lisäämättä tai mitään muokkaamatta.





Profiili tuli vastaan Tinderissä: Herra X, mustavalkoinen kuva, linkki blogiin. Nuoren miehen kuvaus seuranhaustaan ei täysin vakuuttanut, mutta vilkaisin blogia huvikseni. Kostuin yllättäen heti. Tekstejä selatessa näin mielessäni lihaksikkaan miehen, jolla on hallitut eleet, vahvat otteet, itsevarma tyyli. Kauniita naisia nelinkontin sängyn päällä, täysin orgasmin vallassa voihkien ja hehkuen. Voisinko saada tämän miehen kiihottumaan myös minusta? Osaisinko tuottaa hänelle nautintoa – ja hän minulle? Pyyhkäisy oikealle, match ja siitä keskustelu alkoi. 


Kävimme saman tien läpi toistemme mieltymyksiä seksissä ja ne osuivat hyvin yhteen. Olin ollut valmiiksi monta päivää kiimainen, viestittely sai minut vain kostumaan lisää. Luottamus häneen ja usko siihen, ettei kumpikaan tule pettymään, syntyi suorasanaisissa viesteissä, jossain siellä deep throatin tekniikasta ja minun lutkamaisuudestani puhumisen välillä. Saman illan aikana sovittiin alustavasti tapaaminen seuraavalle päivälle. Haaveilin hänestä panemassa minua takaapäin, kun olin matkalla toisille treffeille.



Olen märkä koko matkan X:n luo. En varsinaisesti ajattele treffejä ja panemista, mielessä liikkuu aivan arkisia asioita, enkä jännitä. Hän tietää rajani ja mistä en tykkää. Mehän tunnemme toisemme hyvin, jos vertaa vaikka tavalliseen juhlista pokattuun yhden yön juttuun: ei heidän kanssaan tule puhuttua panemisesta ja pelisäännöistä, varsinkaan etukäteen. Kävelen hänen talonsa ovelle ja kiihotun salamana kun soitan summeria. Pillussa värähtelee. Koko kehoni alkaa vapista, hengitys tihenee. Nautin silkasta odotuksesta.



Asunnon ovi on raollaan ja astun sisään. Näen hänet vain vilaukselta, pidän näkemästäni. Astelen tottumuksesta hänen ohitseen, jotta hän voi herrasmiehenä riisua takkini. X kehottaa ottamaan kengät pois ja ohjaa minut makuuhuoneeseen takanani kävellen.



Muistan enää hetkiä sieltä täältä itse seksistä, sillä olin niin rento ja kiihottunut että keskityin vain nauttimaan, vaikka tiesin että tulisin kirjoittamaan kokemuksestani. Mieleni valtasi koko ajaksi yhtä vahvasti niin fyysinen kuin henkinen nautinto.



Makuuhuoneessa nousen sängylle polvilleni, hän nostaa mustan mekkoni helman selkäni päälle, sormettaa märkää pilluani. Tässä mekossa on niin hyvä naida, ajattelen. Todellinen löytö. Hengitykseni on tiheä kun X säätää kameran valotusta. Sovimme kuvaamisesta etukäteen, mutta olen kärsimätön, haluaisin hänet heti sisääni. Lopulta hänen suuri kyrpänsä on voimakkaasti sisälläni joka suunnasta, ja se tuntuu paremmalta kuin odotin. Leveä nahkapanta kaulassani saa minut tuntemaan itseni entistä kuumemmaksi ja kauniimmaksi. Kamera käy kun otan tuon paksun kullin syvälle suuhuni ja kiihotun vain lisää – suihinoton ilosta ja deep throatin opettelusta! Kuvaaminen motivoi minua jatkamaan, silti painostamatta yhtään.



X vie minua täysin, enkä kyseenalaista mitään. Annan kaiken tapahtua ja nautin. Hän saa kivun ja ristiriidat tuntumaan todella hyvältä. Haluan itsekin olla aktiivinen osapuoli, panna häntä, antaa myös hänen vain katsoa ja nauttia. Kun lasken ääneen nahkaisen vyön iskuja pakaroilleni, ne ovat joka kerta yhä kivuliaampia, parempia, ja odotan innolla viimeistä – haluan tuntea kaikki kymmenen. Anaaliseksi tuntuu aidosti tyydyttävän minut, sillä hän ottaa minut alkuun maltilla ja hellästi kunnes kipu poistuu nopeasti, mielihyväksi muuttuen. Hän tietää, mistä kaikesta saa minut nauttimaan. Heti anaalin jälkeen otan käskystä suihin, eikä minua haittaa yhtään missä tuo vahva kulli on ollut. Yritän vain olla purematta – voimakas, jatkuva orgasmi saa leukani jäykistymään kiinni ja käteni halvaantumaan tunnottomiksi. Se on minulle tuttua, mutta nyt orgasmi on kovempi ja kestää pidempään kuin ennen.



Hetken levon ja keskustelun jälkeen hän ottaa minut yhtäkkiä uudestaan. Tulen jälleen voimakkaasti. Hänen kullinsa on aivan hellänä. Olemme raukeita ja hyvin rentoutuneita, toisaalta energisiä.



Kiimani on tyydytetty ja tuo raukea levollisuus jatkuu useamman päivän ajan. Tekee mieli perua muiden kanssa sovitut treffit – nyt en tarvitse hetkeen mitään. Tällainen kunnioituksesta ja luottamuksesta syntyvä, muuten täysin tunteeton mutta silti voimakas himo ja nautinto on sellaista herkkua, jonka uskon ilahduttavan koko kehossa hyvänä muistona vielä vuosien päästä. Kokemus avasi minulle uusia ajatuksia, uudenlaisia puolia itsestäni ja antoi seksuaalista inspiraatiota.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kiimainen kaunotar

"Mä haluaisin, että mua nussitaan kuin huoraa, eikä mitään vaimoa tai kaunista pikkutyttöä...."

Tämä lause kiihotti minua suoraan sanoen aivan vitusti, mutta samaan aikaan myös huvitti hieman. Olihan tuo nainen ulkonäöllisesti itsekkin todella kaunis, mutta ei mikään pikkutyttö kuitenkaan. Ilmoitin tästä tottakai hänelle ja jatkoimme mieltymyksistämme juttelua. Tällä kertaa juttu tuntui etenevän tosi nopeasti ja yllätyin siitä, kun tämä nainen jo tässä kohtaa keskustelua kertoi, kuinka hänen mielestään meidän tulisi piakkoin kokeilla käytännössä, miten hyvin mieltymyksemme kohtaavat. Tämän päivän keskustelu venyi yön tunneille saakka kiimaisissa merkeissä kiusoittelevin ajatuksin.

"Mulla on todella kiimainen olo ton meidän öisen keskustelun jälkeen... Onko sulla kiireitä tänään illalla?" 

Vaikka jo aiemmin sanoin yllättyneeni, niin harvoin näin suoraa puhetta ja ehdotusta kuulee naiselta, johon on tutustunut edellisenä päivänä. Valitettavasti minulla oli seuraavat kaksi päivää sovittuja menoja, töitä ja muita asioita hoidettavana, etten saanut aikataulujani millään järjestettyä heti sille illalle, vaikka mieleni olisi halunnut sitä todella paljon. "Mä oon ihan märkä, kun vaan ajattelenkin tätä". Tämän viestin jälkeen ehdotin sitten aikataulua muutaman päivän päähän. Sovimme katsovamme tilannetta lähempänä ja jatkoimme kiimaista keskustelua. 

" kävin lukemassa sun blogia ja oli pakko runkata aamulla vaikka myöhästyin eräästä paikasta tämän takia...". 

Nämä viestit sai mut todella vakuuttuneeksi siitä, kuinka kiimainen tuo nainen olikaan ja uteliaana tottakai kysyin, mikä teksti hänet niin kiimaiseksi oli saanut.

"Olikohan sen kirjoituksen nimi pikkunarttu tai jotain sinnepäin. Siinä oli just sitä kaikkee mitä mä rakastan. Mehut vaan valu pitkin sisäreisiä, kun luin...". 

Minulla oli jopa jotenkin epätodellinen olo, koska tämä nainen näytti näin vahvasti kiimansa näin nopeasti ja viestit olivat niin suorapuheisia.

"Mietin vaan sun sormia ja kieltä mun pillussa ja pitäs keskittyy työasioihin."

Koitti uusi päivä ja kiireideni keskellä sitten kyselin seuraavan päivän aikataulua, jolloin minulla olisi aikaa. No hän ilmoitti oman aikataulunsa ja se olikin iloisesti muuttunut niin, että hänellä ei olisikaan kiire mihinkään, vaan se olisikin joustavampi joten sovimme, että näemme silloin. Tämän jälkeen olimme molemmat tajunneet, että tapaaminen on todella lähellä ja sovimme peruasiast kuntoon, kävimme läpi vielä mitä molemmat tapaamiselta toivoivat ja oliko jotain rajoitteita. Sovittiin myös turvasana, koska emme tienneet kuinka rajuksi leikit eskaloituvat ja koska tapaaminen tuli kuitenkin näinkin nopealla aikataululla. Tätä ennen en koskaan ollut sopinutkaan kenenkään kanssa turvasanaa, vaikka rajuja leikkejä olikin harrastettu. Minulle usein on riittänyt se, että toinen tarpeeksi vahvasti pyytää lopettamaan tai keventämään otteita.

"Mua kiihottaa todella paljon ajatus, että nään huomenna jonkun ihan tuntemattoman".

Heräsin kyseiseen päivään ja kyselin mikä M:n tilanne oli. Hän vastasi tulleensa juuri suihkusta ja kysyi koska hän tulisi ja minne. Ilmoitin osoitteeni ja sanoin, että hän saa tulla sitten, kun on valmis ja pääsee tulemaan. Muutaman tunnin päästä tästä viestistä hän olikin jo pihassani ja soitti ovisummeria.


Avasin oven ja toivotin M:n tervetulleeksi sisään. Hän riisui kenkänsä, otin hänen takkinsa ja esittelin itseni hänelle. Aistin hänestä jännityksen ja olohuoneeseen saavuttuamme hän pyysikin lupaa käydä WC:ssä. Takaisin tullessaan hän oli riisunut päällyspaitansa ja alla oleva valkoinen toppi paljasti sen alta näkyvät nännit. Hän oli siis jättänyt rintsikat kokonaan pois alta ja näky kiihotti minua kovin. Hänellä oli muutenkin oikein seksikäs vartalo, pyöreät pakarat ja todella kauniit kasvot vaaleine hiuksineen. Kysyin, että jännittikö häntä, mutta otin samalla määrätietoisen otteen niskasta ja siirryin suutelemaan hänen huuliaan. Suutelimme intohimoisesti ja puristelin topin läpi hänen rintojaan. Kauan en malttanut, kun nousin ylös ja vedin M:n perässäni, jonka jälkeen ohjasin hänet makuuhuoneeseen.

Vedin topin ylös paljastaen rinnat ja ottaen molemmat rinnat kämmenteni hyväilyyn. Puristelin nännejä, hieroin rintoja ja kuiskailin tuhmia asioita M:n korvaan. Tämän jälkeen avasin housujen napin ja M ehkä hiukan naurahti jännittyneenä, mutta ei estellyt työskentelyäni lainkaan. Riisuin housut pois ja paljastin pienten stringien verhoaman perseen esiin. Pyysin M:n menemään sängylle ja hän meni vatsalleen, mutta äkkiä ohjasin hänet asentoon, jossa hän oli edessäni perse pystyssä.

Läpsin hänen pakaroitaan napakoin ja voimakkain ottein. Hieroin pillua stringien läpi ja upotin hetken päästä sormeni sisään. Pillu oli todella liukas ja kiimainen. Jokaisen läpsäisyn yhteydessä M voihkaisi kiihottavasti ja kysyinkin häneltä, että tätäkö hän oli odottanut. 

"Oon miettinyt tätä kaksi päivää pillu märkänä, junassa istuin ja mietin pillu liukkaana, että kohta saan vihdoin tätä".

Työnsin hänet selälleen sängylle, suutelimme, suutelin rintoja ja siirryin alas nuolemaan pillua. Nuolin pillua pitkään ja kiusoittelevasti, sormetin häntä hiukan, mutta otin sormen pois ja jatkoin nuolemista. Kun M pyysi minua työntämään sormen sisään, minä nousin ylös, otin kurkusta kuristavan otteen ja kerroin kuka tässä leikissä määrää. Läpsäisin häntä samalla avarilla kasvoille ja ilmeestä huomasi kuinka se kiihotti häntä. Meni alas ja jatkoin nuolemista. Otin sormet mukaan ja sain M:n ensi kerran squirttaamaan. Nuolin vielä hetken.

Vedin M:n hiuksista sängyltä lattialle, hän polvistui vaistomaisesti eteeni ja rupesi avaamaan vyötäni. Jouduin avittamaan vyön kanssa ja riisuin housuni paljastaen kyrpäni hänen eteensä. Hän otti sen ihanan iloinen virne kasvoillaan suuhunsa ja aloitti voimakkaan, ahnaan ja upean imemisen. Näky oli todella kiihottava ja suuret kauniit silmät katsoivat minua nöyrästi ylöspäin silmiin, kun hän imi minua. Hän osasi leikkiä kyrvälläni upeasti upottaen sen välillä juurta myöten kurkkuunsa, pitäen sen siellä ja välillä maiskutellen sitä todella ahnaasti ja kiimaisesti. Tuosta työskentelystä huomasi, että hän todellakin rakasti imeä munaa, minkä hän oli minulle aiemmin viesteissään jo maininnutkin. Nautin tästä suihinotosta myös pitkään ja antaumuksellisesti. Nostin M:n ylös ja asetin kaulapannan hänen kaulalleen.

Käskin M: selälleen sängylle, asettelin kumin paikalleen, M riisui stringinsä ja panin häntä kiimaisesti edestä. Kuristin häntä, annoin avokämmenellä iskuja kasvoille, revin hiuksista ja puhuin hänelle tuhmia. Samalla, kun panin häntä kerroin kuinka ihanan lutkamainen hän oli. Käskin M:n kertomaan ääneen mitä hän on ja hän sanoin minulle "Olen sun lutka, pane mua kuin huoraa". Kaikki tuhmat puheet tulivat molemmilta luonnostaan ja tämä lisäsi kiimaa. Etsin hyvän asennon ja nautin kunnolla tuosta märästä pillusta, joka puristi kyrpääni.  M hoki, kuinka hyvältä kyrpä hänen sisällään tuntui ja voihki edessäni. "Älä lopeta, just noin", kuului hänen suustaan. Voihkinta lisääntyi ja hetken kuluttua M tuli pannessa todella lujaa. Hän kieriskeli ja haukkoi happeaan edessäni, mutta otin määrätietoisesti jaloista kiinni ja asetin hänet eteeni niin, että pystyin jatkamaan panemista. Panin häntä edestä hetken ja nautin tuosta tiukasta ja puristavasta, juuri lauenneesta pillusta kyrpäni ympärillä.

Siirryin taaksepäin, painoin pään jalkoväliin ja aloin nuolemaan klitorista. "Täydellistä", kuului, kun M huokaili edessäni. Hän katsoi kiimaisella ilmeellään, kun kieleni teki työtään hänen klitallaan ja puri huuliaan. Nopeutin tahtia ja maistelin tuota pillua ahnaalla tavalla. Otin sormeni mukaan avuksi ja painoin kaksi sormea jälleen sisään. Pillu oli todella liukas ja päätin upottaa kolmannenkin sormen sisään. Kolme sormea sisällä aloitin pumppaavan liikkeen ja M squirttasi todella voimakkaasti edessäni, pillun syöksien sormieni välistä nesteitä pitkin lakanaa ja käsivarttani. Squirttaamisen seurauksena annoin läpsyn pillulle ja se roiski läpsäisyn voimasta lisää nesteitä ja M kertoi, saaneensa niitä nesteitään myös naamalleen. Se oli lisännyt hänen kiimaansa ja näin, kun hän haukkoi henkeään edessäni ja tuli jälleen.

Hetken annoin hänen haukata happeaan, kunnes siirryin makaamaan sänkyyn ja pyysin hänet eteeni ottamaan minulta suihin. Sen enempää ei tarvinnut käskeä, sillä huomasin M:n jo tarttuvan kaluuni kiinni ja ottavan sitä ahnaasti suuhunsa. En voi korostaa liikaa sitä näkyä ja fiilistä josta huokui tuo rakkaus kyrvän imemiseen. Nautin tästä suutyöstentelystä ja mielessäni vilisi erilaisia mielikuvia siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Katseeni osui pöydällä lojuvaan vyöhön, joten ohjasin M:n kontilleen sänkyyn ja noustin ylös.

Otin vyön käteeni, M katsoi taakse ja kiemurteli sängyssä. Painoin hänen päänsä kuitenkin alemmas ja kehoitin pysymään paikallaan. Hän mumisi jotain, että ei ja selkeästi jännitti tätä hiukan, mutta aistin myös samaan aikaan sen, että hän janosi kokea sen. Sanoin hänelle. että nyt katsotaan, mitä hän kestää ja hän saisi laskea tulossa olevat 10 vyön iskua. Aloitin napakoin, mutta hiukan kevyemmin piiskauksin. Muutaman iskun jälkeen perse valahti aina alas ja jouduin kehottamaan M:n nostamaan sitä paremmin pystyyn eteeni.  Kahdeksannen iskun kohdalla M sanoi, että "Ei enää" ja kädet koittivat peittää pakarat, mutta määrätietoisesti ilmoitin, että enää olisi vain kaksi iskua jäljellä jotka nartun tulisi kestää. Annoin yhdeksännen ja kymmenennen iskun hänen pakaroilleen, jolloin hän tipahti täysin vatsalleen sängyyn ja vikisi nautinnon ja kivun sekaisissa fiiliksissä. Viimeinen isku oli tarkoituksella kovempi, että hän tajusi minun säästelleen sitä viimeiseksi ja sen kovuus kertoi myös hänelle sen, että nyt riittää.

Asettauduin sängyn reunalle, runkkasin katsellen tuota piiskattua persettä ja asettelin kumin paikalleen. Pyysin M:n lähemmäksi ja upotin itseni takaapäin sisään. Läpsin noita punaisia ja vyön jälkiä täynnä olevia pakaroita. Otin lantiosta tiukan otteen ja panin lujaa, vedin hiuksista häntä ylemmäs, kunnes taas painoin pään kunnolla patjaan. Pää painui patjaan, joka oli aivan märkänä hänen nesteistään. Painoin M:n eteenpäin sängylle ja vatsalleen. Upotin itseni takaapäin sisään ja menin hänen päällensä. Kuiskailin taas tuhmia asioita M:n korvaan ja tämä kiihotti häntä. M oli avuttomana allani, kun kyrpäni pumppasi syvälle hänen pilluunsa ja käteni peitti hänen suunsa. Käteni vuorotteli kurkulla ja suun edessä. Otin käden suun edestä pois, kun kysyin oliko hän minun lutkani, johon hän kiimaisesti vastasi "Kyllä, olen tänään vain sinun lutkasi".

Käänsin hänet ja painoin itseni edestäpäin sisään. Panin häntä voimakkain työnnöin edestä ja M katsoi kiimaisena ja innokkaana, kun kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen hänen sisäänsä. Kieltämättä se näky kiihotti minuakin, kuinka upeasti tuo pillu otti kyrpääni syvälle ja miten ihanan märkänä se oli. Käsi meni kurkulle ja nussin häntä lujaa niin, että molemmat kädet pitivät kiinni kurkulta. Suutelin häntä suulle, annoin avarin kasvoille ja otin kunnon otteen kaksin käsin kurkulta. Samalla kun käteni kuristivat kaulaa niin sylkäisin hänen kasvoilleen, annoin uuden avarin poskelle ja sanoin hänelle, että hän oli minun likainen lutkani. Painoin kovemmin häntä patjaa vasten ja nussin niin kovaa, kuin ikinä pystyin. Vedin itseni ulos, nuolin pillua hetken ja siirryin nuolemaan persettä. 

Nuolin hänen peppuaan ensin todella kiusaavasti ja varovasti, hieroin sormellani hänen peräaukkoaan ja M voiki edessäni. Käytin tähän aikaa ja nautin tunteesta, kuinka M selvästi oli odottavaisin mielin mitä tulisi tapahtumaan. Levitin käsilläni peppua ja nuolin lisää. Painoin hiljalleen yhden sormen hänen peppuunsa ja aloitin sormettamaan sitä varovaisesti. Lämmittelin pepun huolella, sormetin sitä pitkin vedoin ja venytellen sitä valmistautumaan tulevaan. M pyysi, että voisinko laittaa myös toisen sormen pilluun, kun kiusoittelin samalla hänen klitoristaan. Hetken kiusasin, mutta sitten painoin toisen sormeni myös tuohon märkään pilluun. M nautti tästä ja hoki "just noin, just noin". M hieroi omalla kädellään myös klitoristaan ja mielessäni pyöri ajatus täyttää nuo molemmat reiät kunnolla. Tässä vaiheessa kysyinkin, oliko hän koskaan saanut kahta kyrpää ja hän vastasi saaneensa, mutta ne molemmat olivat olleet hänen pillussaan. Kieltämättä tämäkin ajatus kiehtoi minua suuresti ja nosti kiimaani. 

Siirryimme 69-asentoon, jossa jatkoin perseen lämmittelyä samalla, kun M imi ahnaasti kyrpääni. Upotin pikkuhiljaa kaksi sormeani perseesseen ja venyttelin sitä valmistautumaan anaaliseksiin. M kysyi, että mitä minä venyttelen hänen peppuaan, mutta heti perään kertoi sen tuntuvan niin hyvältä ja kiihottavan häntä. Kerroin hänelle, että valmistelen häntä ottamaan sinne myös jotain muuta ja kysyin, että ottiko hän usein perseeseen. Sain vastauksen, että hän antaa sitä tosi harvoin ja moni mies ei osaa käsitellä sitä oikein, sillä onhan se todella ahdas. 

Menin M:n eteen, otin kumin esiin ja asettelin sen paikalleen. Juuri kun mietin, että tähän tarvitsee ehdottomasti liukkaria messiin, niin M kysyikin, oliko minulla liukkaria. Hymähdin ja kerroin juuri ajattelleeni kaivaa sen esiin, otin sen yöpöydän laatikosta ja sivelin sitä hänen pepulleen. Hieroin persettä ja toisella kädella liukkaria munaani. Sanoin, että nyt käytetään liukkaria kunnolla, jotta perse ottaisi kyrpäni vastaan mahdollisimman liukkaasti ja vaivattomasti. Työnnyin todella varovaisesti ja hiljalleen hänen sisäänsä, kunnes sain upotettua kyrpäni vartta myöten sisään. Aloitin tunnustelevan panemisen ja nostin tahtia, kun huomasin M:n olevan valmis siihen. Varmistin vielä kysymyksellä hänen tuntemuksiaan ja sattuuko, mutta M vastasi, ettei satu vaan kiihottaa häntä jotenkin todella likaisella ja lutkamaisella tavalla. Panin hänen persettään, kehuin kuinka ihanalta ja tiukalta se tuntui ja M kehui, kuinka kyrpäni tuntui hänen perseessään hyvältä. Hän voihki ja ulisi edessäni, kuristin häntä, pidin hänet hallussani ja puhuimme tuhmia toisillemme. Kiihdytin tahtia ja halusin tulla tunteeseen, kun hänen perseensä puristi kyrpääni. Ilmoitin tästä M:lle ja hän lisäsi kiimaansa puhumalla minulle tuhmia ja kertomalla, kuinka halusi, että tulen hänen perseensä avulla. Nussin tässä kohtaa voimalla tuota persettä ja tunsin olevani lähellä, kunnes laukesin voimalla kumiin. Vedin itseni ulos ja M voihkaisi seksikkäästi.

Lysähdin hänen vierelleen hengästynyt ja raukea olo koko kropassani. M kertoi, että tuo oli parasta perseseksiä mitä oli koskaan saanut. Hän myös kehui, kuinka ihanaa seksi oli kanssani ollut ja pystyin yhtymään hänen tunteisiinsa. Keskustelimme seksistä laajasti ja M meni suihkuun. Kävin hänen jälkeensä suihkussa, siirryin sohvalle istumaan ja M puki jo päällensä.

Kerroin oloni olevan raukea, mutta kyrpäni oli toista mieltä ja heräsi eloon taas. Kysyin oliko M:llä kiire ja hän vastasi virne naamallaan, että ei vielä, mutta mitä sulla oli mielessä? Paljastin kyrpäni pyyhkeen alta ja sanoin, että jotain kivaa ja voisit siirtyä tänne ja ottaa tän suuhusi. Hän tuli nöyrästi ja hymyillen eteeni, upotti kyrpäni suuhunsa ja aloitti jälleen ahnaan imemisen. Tuo ilo mikä kasvoilta paistoi, kun hän imi kyrpääni oli todella ihana huomata. Sen huomasi myös otteista ja kaikesta miten hän sen teki. Toistamiseen voin sanoa hänen selkeästi rakastavan imeä kyrpää. Kiusoitellen kysyin, että oliko hänen housunsa entistä märemmät, sillä pukiessaan hän oli tajunnut, ettei ollut ottanut toisia stringejä mukaan vaan joutui laittamaan läpimärät stringit jalkaansa. Hän kertoi niiden olevan entistä märemmät ja riisuikin jo housujaan pois. M oli edessäni alasti, olin hänen edessään sohvalla kyrpä kovana ja hän kysyi haluaisinko koittaa kuinka märkä hän on. Kokeilin hänen pilluaan ja se oli todella liukas. "Ja mieti se on vain pelkästään suihinotosta", hän sanoi.

Pyysin häntä ottamaan kumin ja avaamaan sen. Asetin sen paikalleen ja sanoin, että mennään takaisin makuuhuoneeseen. Hän meni selälleen sänkyyn ja panin häntä edestäpäin. Hän voihki kiimasta, hoki minulle, että kyrpä tuntui niin hyvältä ja hän nautti saada sitä. Kerroin hänen olevan minun lutkani tänään ja hän halusi nähdä kun kyrpäni uppoaa hänen sisäänsä. Panin häntä intohimoisesti ja vaihtelin kulmaa hiukan. Välillä M sanoi, että älä lopeta just noin, just noin ja tuli kun panin häntä. Nuolin vielä häntä ja laitoin squirttaamaan, jonka jälkeen työnsin nesteissä olevat sormet hänen suuhunsa imettäväksi. M maisteli omia nesteitään himokkaasti, jonka jälkeen panin häntä lisää edestäpäin ja sain M:n laukeamaan yhdynnässä.

Menin sängyn reunalle ja pyysin M:n istumaan kyrpäni päälle. Hän ratsasti kyrvälläni, pomppi sen päällä ja näky kiihotti minua todella paljon. Hän kertoi myös, ettei voisi ehkä hetkeen mennä salilla suihkuun, sillä muut saattaisivat hiukan katsella jälkiä hänen pakaroissaan. Kysyin häneltä, että tämänkö takia hän käy kyykkäämässä siellä, että hänen perseensä näyttäisi hyvältä, kun hän hyppii kyrvän päällä. Kiimassa hän vastasi, että joo se kiihottaa häntä. Läpsin pakaroita ja tuo tuntui taivaalliselta.

M lopetti, kun hänen reitensä väsyi ja otin kumin pois ja annoin hänen hoidella minut pitkällä suihinotolla loppuun. Hän imi ahnaasti kyrpääni ja näkymä oli taivaallinen, kun nuo kauniit ja suuret silmät katsoivat suoraan ja niin iloisesti minua silmiin, kun suu ja käsi teki työtään. Lopulta laukesin hänen suuhunsa koko kroppa täristen ja hän upotti kyrpäni laukeamishetkellä syvälle nieluunsa ottaen kaikean sperman syvälle suuhunsa. Iloinen ja saanut virne kasvoillaan hän pyyhki vielä huulillaan olevat spermat suuhunsa ja nieli kaiken.

Keskustelimme vielä hetken ja totesimme olevamme molemmat raukeita ja saaneita. M sanoi minulle, että oli juuri saanut elämänsä parasta peppuseksiä, sillä olin osannut hoitaa sen hänen mielestään juuri oikein. Sanoin hänelle myös, että hän oli kestänyt otteita oikein hyvin, eikä turvasanaakaan tarvinnut silti käyttää. Hän sanoi minulle, että mikäli en olisi lopettanut piiskaamista kemmenennen iskun kohdalla, niin silloin hän olisi sitä turvasanaa joutunut luultavasti käyttämään. Squirttaaminen oli myös M:lle siinä mielessä uusi asia, että hän ei olisi uskonut pystyvänsä squirttamaan noin runsaasti ja rajusti. 



Sovimme myös näkevämme vielä uudelleen, mutta emme sopineet mitään sen tarkemmin. Saatoin M:n ulos ja kiitimme toisiamme tästä upeasta hetkestä.

-X-