Herran kiltti pikkulutka
Painoin S:n lattialle polvilleen, otin toisessa kädessä piilossa pitämäni kaulapannan esiin ja asetin sen hänen kaulalleen. Työnsin S:n vielä alemmaksi niin, että hän oli lattialla kontillaan. Painoin pään lattiaan, asettelin S:n eteeni kunnolla perse pystyyn ja nostin hänen hameen helman ylös. Nyt S oli edessäni ihanan tiukka perse edessäni, joka oli verhoiltu valkoisiin pikkareihin. Hänen asustus oli muutenkin ihanan pikkutyttömäinen, valkoiset sievät rintaliivit ja mustat polviin asti ulottuvat koulutyttösukat. Menin hänen yläpuolelleen, otin hiuksista otten ja vedin hänet katsomaan minua ylöspäin. Vein kädet hänen kaulalleen ja sanoin, että nyt hän on täysin minun oma narttuni. Kävelin hänen eteensä, nostin hänet leukaperistä polvilleen ja avasin housuni. S korjasi asentoaan ja kuuliainen ilme naamallaan valmistautui tulevaan. Kyrpäni pompahti ulos housuistani ja S otti sen käteensä ja suuhunsa ilman epäröintiä. Hän upotti kyrpäni suoraan juurta myöten syvälle kurkkuunsa ja huomasin heti kuinka upea ja hyvä narttu hän on. Nautin tuosta suihinotosta suuresti ja annoin hänen ottaa hetken suihin ihan omaan tahtiin, sillä S osasi hommansa niin hyvin. En kuitenkaan kauaa malttanut olla ottamatta häntä kunnolla hiuksista kiinni ja hyvin pian huomasinkin panevani häntä rajusti suuhun. S otti tämänkin vastaan niin upeasti ja kiimaisesti, jolloin omakin kiimani kasvoi entisestään.
Nostin S:n hiuksista ylös seisomaan, hieroin hänen jalkoväliään pikkareiden läpi ja huomasin hänen olevan oikein märkänä. Talutin hänet pöydän luo ja nostin pöydälle selälleen. Levitin jalat levälleen ja raotin pikkareita paljastaen hänen kiimainen posliinipillun eteeni. Laskeuduin alemmas ja vein pääni suoraan hänen märälle pillulleen alkaen nuolla sitä ahnaasti. S oli todella märkä ja pystyin maistamaan, aistimaan ja tuntemaan miten kiimainen hän oli. S huokaili edessäni enkä huomannut hänen ujostelevan lainkaan vaikka hänen kiltistä ulkonäöstään olisi voinut olettaa hänen olevan oikein kiltti ja hiukan ujo tyttö. Kiimani oli aivan valtava, joten nousin ylemmäs ja painoin kyrpäni hänen pillun huulilleen. Aloin upottamaan kyrpääni sisään tuohon tiukkaan ja pieneen pilluun. Jouduin käyttämään vähän voimaa, että sain sen sisään kunnes se upposi vartta myöten kokonaan sisään. Lämmin ja märkä pillu puristi ihanasti kyrpääni ja kyrpäni liukui ihanasti tuossa liukkaassa pillussa. Nostin S:n jalat olkapäilleni ja aloin panna häntä kovemmin. Huomasin kuitenkin hyvin nopeasti pöydän liikkuvan aivan liikaa tästä panemisen tahdista, joten nostin hänet alas ja talutin hänet olohuoneeseen ja sohvalle. Asettelin S:n perse pystyyn eteeni, painoin hänen päänsä patjaan kiinni ja upotin itseni takaapäin sisään. S voihki edessäni kiimaisena, pillu litisti märkä ja perseelle iskevät avokämmenen iskut raikuivat asunnossa, kun panin häntä takaa täydellä kiihkolla. Näky edessäni oli todella upea ja juuri niin kiihottava kuin sen olin kuvitellutkin olevan. Olin odottanut tätä hetkeä jo useamman viikon, sillä keskustelumme oli ollut alusta asti hyvin suoria, kiimaisia ja huomasimme molemmat kaipaavamme juuri tätä. Vihdoin siis tämä päivä koitti, kun kaikki puheet kävivät toteen ja saimme molemmat sitä mitä oikeasti halusimmekin.
Otin S:n hiuksista taas kiinni ja vedin hänet ylös sohvalta. Aloin ohjaamaan häntä kohti makuuhuonetta ja matkalla otin pöydälle valmiiksi ottamani kahleet mukaani. Vein hänet sängyn reunalle, asettelin kontilleen ja puin nuo kahleet hänen ranteisiinsa. Menin sängylle , hieroin hänen pakaroitaan, pidin käteni hänen hiuksillaan pitäen sopivan tiukan otteen niistä ja kysyin oliko hän ollut tuhma tyttö. "Olen ollut..." S vastasi. Hän oli aiemmin kiusannut minua sanomalla, että harmi kun en nyt jaksa ottaa kuvaa, jolloin olisin nähnyt hänen vartalonsa jo etukäteen hänen suunnittelemassaan asussa. Sanoin silloin hänelle, että tuollaisesta tottelemattomuudesta ja kiusaamisesta seuraa rangaistus. Toinen syy rangaistukseen tuli, kun hän oli luvannut olla kiltti ja pitää kätensä kurissa kun tapaamiseemme oli enää vain muutama päivä. Hän kuitenkin paljasti minulle kätensä livahtaneen suihkussa pillulle ja tyydyttäneen itsensä.
Laitoin kahleet kiinni toisiinsa ja nyt S oli edessäni perse pystyssä kädet sidottuna selän taakse. Otin piiskan esiin ja sanoin, että nyt seuraa "ansaittu" rangaistus. Tulin lähemmäksi, hivelin hänen pakaroitaan piiskalla ja kysyin oliko hän koskaan aikaisemmin saanut piiskaa. "En, mua ei oo koskaan piiskattu" S vastasi. Kuulin hänen hengityksensä tihentyvän ja aistin pientä jännitystä ilmassa. Määrätietoisesti ilmoitin, että hänen tulee laskea seuraavat piiskan iskut selvästi ja kuuluvasti. Hetken kuluttua ensimmäinen piiskan isku tavoitti tuon nuoren naisen koskemattomat pakarat ja kuulin vaimean sanan "yksi". Kehotin häntä laskemaan seuraavat iskut kuuluvammin. Toisen iskun lyödessä pakaraa kuulinkin jo reippaamman sanan "kaksi". Annoin vuoronperään pakaroille toistuvia iskuja ja välillä kaksi iskua peräkkäin samaan kohtaan. "Viisitoista" kuului jo vaikerrellen ja huomasin rangaistuksen alkavan mennä perille. Jatkoin piiskaamista kahdenteenkymmeneen iskuun saakka, jolloin S jo lysähtikin sängylle eri asentoon.
Nostin hänet uudelleen kontilleen, asetin hänelle suupallon suuhun, menin lähemmäksi ja uppouduin jälleen tuohon hänen ihanan märkään pilluun, joka oli selvästi kastunut lisää tuosta piiskaussessiosta. Pakarat punoittivat tulipunaisina edessäni, niissä näkyi muutama nirhauma ja tiesin, että tästä jäisi jäljet vielä jotka näkyisivät varmasti monta päivää tämän jälkeenkin. Puristelin pakaroita ja läpsin niitä vielä kämmenilläni samalla, kun panin S:ää takaa. Otin hiuksista otteen ja vedin hänen selkänsä notkolle. Nautin jälleen isosti tästä ihanasta, tuhmasta ja niin kiimaisesta pikkulutkastani. Tein hänelle selväksi, että hän on nyt täysin minun lutkani ja pistin hänet toistamaan sen ääneen. S oli aiemmin kertonut minulle kuinka haluaisi oppia puhumaan enemmän tuhmia, sillä hän syttyi kun häntä nimitellään ja hänelle puhutaan tuhmia seksin ja session aikana. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan päässyt oikein itse puhumaan tuhmia, joten olin luvannut opettaa hänet nyt siihenkin.
Jälleen otin määrätietoisesti S:n hiuksista otteen ja vedin hänet tukasta lattialle niin, että hän varmasti tunsi sen päänahassaan. Hän varmasti tunsi olonsa alistuneeksi ja herran omaksi pikkulutkaksi niin kuin oli toivonut. S myös tiesi taas heti mitä hänen tulee tehdä kun oli lattialla polvillaan, kädet selän taakse sidottuna. Hän otti kiltisti kyrpäni huultensa väliin ja aloitti kiimaisen imemisen. Kuola valui suupielistä, meikit levisivät silmien alle ja silmät vuotivat kun S otti kuuliaisesti ja upeasti herran kyrpää kurkkuunsa.
Heitin hänet sängylle selälleen ja aloin panna häntä edestä niin, että hänen jalkansa olivat hartioillani. Painoin itseni ihan kiinni S:n vartaloon, jolloin hänen jalkansa venyivät ihan kiinni häneen itseensä ja pystyin panna häntä mahdollisimman syvälle kovin työnnöin. Pillu litisi kiimaisesti, kun kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen juurta myöten sisään. Vein molemmat kädet kurkulle ja aloin panna häntä niin kovaa kuin koskaan pystyin. Tarkkailin S:n ilmeitä ja eleitä ja hellensin otetta, että hän pystyi ottamaan lisää happea. Siirsin käteni hänen hiuksilleen ja otin tukasta kovan otteen vetäen hänen päätään sivuun niin, että hän varmasti tunsi kuka määrää ja kenelle hän tällä hetkellä kuuluu. Minua kiihotti ja sytytti suuresti tuo aito halu tulla alistetuksi ja kuinka S:n ilmeistä, eleistä ja kaikesta näki miten hän nautti olla täysin käytettävänä.
Riisuin S:n pikkarit pois, joita en ollut aiemmin koko session aikana malttanut riisua. Vein itseni hänen jalkoväliinsä ja aloin nuolla ja sormettaa häntä rajusti. Nuolin klitorista, upotin kaksi sormeani sisään, laitoin ne koukkuun ja laitoin S:n voihkimaan kunnolla. "AH! Just noin, sormeta mua kunnolla" S voihki edessäni. Pumppasin pillua kunnolla kovemmin ja kovemmin, välillä hidastaen tahtia ja vieden aivan kiimanesteissä olevat sormet S:n huulille ja laittaen hänet imemään ne suuhunsa. Upotin sormet uudelleen pilluun, pyörittelin niitä siellä ja ihailin tuota näkymää miten paksu kiimainen neste valui pillusta, sotki sormeni kunnolla ja kuinka ahnaasti tuo pillu otti niitä sisäänsä. Otin vibraattorin esiin, laitoin sen värisemään ja aloin hieroa S:n klitorista. Kostutin vibraattorin kunnolla ja upotin sen pilluun. S oli sanonut minulle keskustellessamme ettei ollut koskaan kokeillut mitään leluja tai välineitä muiden miesten kanssa, sillä monet miehet kokevat erilaiset lelut jotenkin uhkana. Nyt S sai kuitenkin kunnolla vibraattoria pilluunsa ja voihki edessäni kiimaisena. Oli ilo katsella nuorta nauttivaa naista edessäni. Hän oli samaan aikaan alistunut, mutta heittäytynyt nauttimaan täysin siitä mitä herra hänelle koskaan tekeekään ja osasi luottaa herraansa heti ensihetkistä alkaen täysin. Viattoman ja kiltin näköisestä neidistä oli kuoriutunut todella tuhma, irstas ja kiimainen lutka. Sanoin tämän ääneen ja S vastasi: "Niinhän mä sanoin, ei ole tapana valehdella ollenkaan" . Eikä hän todellakaan ollut valehdellut. Hän ei ollut myöskään liioitellut yhtään mitään vain oli juuri sellainen kuin oli sanonut olevansa ja vielä vähän tuhmempi ja rohkeampi mitä olisin edes kuvitellut. Suorastaan täydellistä!
Jatkoin hänen kiusaamistaan vibraattorilla, kunnes annoin sen hänen käteensä ja käskin hänen itsensä hieroa sillä itseään. Oli kiihottava katsoa vierestä kun S leikki itsellään ja kiimaisella pikkupillullaan. Upotinkin hyvin nopeasti itseni samalla sisään, nostin hänen jalkansa ylös ja panin häntä samalla, kun katselin hänen tyydyttävän itseään. Hetken päästä hän ei enää kestänyt vaan heitti vibraattorin pois. Sanoin etten antanut lupaa siihen ja annoin hänelle avokämmenestä iskun poskelle. Otin hänen kurkulta otteen ja sanoin, että hänellä tarvitsee olla lupa, pyytää sellainen tai odottaa kun herra sanoo mitä tehdään. Panin häntä vielä hetken edestä kunnos vedin itseni ulos.
Vein taas pääni jalkoväliin ja aloin nuolla sitä ahnaasti. Vein sormet uudelleen sisään, nousin vähän pystympään asentoon ja aloin pumppaamaan pillua kunnolla. Vaihtelin tahtia ja etsin kohtia joista huomasin S:n saavan parhaat nautinnot. Tunsin pillun puristuvan, litinän lisääntyvän ja pakotin tuon kiimaisen nartun squirttaamaan edessäni. Hän kasteli lakanat ja käteni valui noita nesteitä. Vein käteni samantien hänen suulleen ja laitoin hänen imemään kaikki nesteet suuhunsa. Otin kurkulta otteen ja upotin kyrpäni tuohon juuri squirtanneeseen, todella märkään, kiimaiseen ja ihanan kuumaan pilluun. Panin häntä kovaa edestä, suutelimme kiihkeästi, kuiskailin hänen korvaansa tuhmia ja lopuksi pyysin lupaa tulla hänen sisälleen. Mihinkään muuhun en kysynyt lupaa koko session aikana, mutta tähän en ollut aiemmin kysynyt lupaa vaikka olimme tottakai ehkäisystä ja kaikesta siihen liittyvästä puhunutkin ennen sessiota jonka perusteella päätimmekin, että voimme panna ilman kondomia. Se oli myös S:n toive fantasioissa, että hän saisi spermat syvälle sisälleen ja tuntisi itsensä todella käytetyksi kun ne valuisivat sieltä lopulta ulos pitkin reisiä. S antoi minulle siis luvan laueta sisäänsä, hänen voihkinta selvästi lisääntyi ja huomasin hänen katseestaan kuinka hän janosi saada spermat syvälle pilluunsa. Kovensin tahtia, kyrpäni oli aivan kivikovana ajatuksesta, että kohta saisi purkaa kaikki kerätyt paineet tuohon kiimaiseen pikkupilluun ja sotkea sen kunnolla. Tunsin olevani lähellä ja painoin kyrpäni niin syvälle pilluun kuin vain ikinä pääsin ja ensimmäinen roiskahdus spermaa purkautui pilluun, jatkoin muutamalla työnnällä ja painoin taas itseni niin syvälle kuin pääsin ja spermaa syöksyi lisää pilluun. Rojahdin S:n päälle, suutelimme ja haukoimme molemmat hengitystämme.
Vedin itseni ulos, otin hyvän asennon ja päätin jatkaa S:n kiusaamista vibraattorilla. Hieroin vibraattorilla klitorista ja S voihki edessäni. Pillu litisi aivan märkänä edessäni, lisäsin tahtia ja nautin kiusata tuota käytettyä pikkunarttua. Hiljalleen huomasin pillun alkavan valua sisään lauenneita spermoja ulos. Se näky kiihotti minua suuresti ja upotin sormeni sisään. Vedin sormet ulos jotka olivat ihan märnk spermasta ja pillunesteistä. Vein sormet S:n huulille ja laitoin hänet imemään ne puhtaaksi. Kiltisti ja kuuliaisesti S imi ja nuoli sormet puhtaaksi. Tämän jälkeen otin S:n kainaalooni ja kehuin kuinka upea ja hyvä tyttö hän oli ollut.
Sessioimme kesti useamman tunnin, kun välissä olevat juttutauot lasketaan mukaan, joten en muista valitettavasti enää tarkalleen tapahtumia tästä eteenpäin. Otimme kuitenkin vielä kaksi uusintakierrosta ja jokaisella kerralla kiltti pikkulutka sai herran mällit syvälle sisäänsä. Viimeisellä kerralla huomasin jo S:n ilmeistä, että hän näytti hiukan kärsivältä ja sitä enemmän vielä käytetyltä. Hän sanoikin kolmannella kerralla häntä pannessani, että "Nyt rupeaa tuntumaan jo oikeasti" ja laittoi jopa ehkä hiukan vastaankin. Tämä kiihotti minua hiukan lisää, sillä olihan se kiihottavaa nähdä kuinka käytetty tuo herran pikkunarttu oli ja kuulla hänen suustaan miten se tuntui hänen pienessä pillussaan.

Kommentit
Lähetä kommentti