Joululahja

Sain salaperäisen viestin, joka sisälsi vihjailevan kuvan ja seuraavanlaisen lauseen: ”Tonttutytöillä on tuhmat mielessä ja jotain erityistä tiedossa”. Viestissä sanottiin minun olleen erityisen tuhma tänä vuonna ja kun koitin kysyä lisäinfoa, niin minulle kerrottiin tämän selviävän seuraavien päivien aikana ja nyt piti vain malttaa odottaa. Seuraavana päivänä saapuikin uusi kuva, jossa tonttutytöt poseerasivat punaisissa alusvaatteissa ja kertoivat lisää: ”Jotta olet oikeutettu lahjaan etkä pelkästään rangaistukseen niin tulkoon jokaiselle seuraavalle päivälle tehtävä josta on suoriuduttava aikarajan puitteissa. Heti tämän viestin perässä olikin ensimmäinen tehtävä, jossa tonttutytöt pyysivät saada minulta dickpickin todisteena siitä, että käyn kesken työpäivän runkkaamassa vessassa. Tuumasta toimeen ja tehtävää toteuttamaan, sillä pitihän minun saada tietää mitä kivaa on luvassa, kun kaikki tehtävät on suoritettu. Hiukan kyllä koitin haastaa tonttuja, sillä eihän minua kukaan ole koskaan käskyttänyt ja kysyinkin mitäs tämä tälläinen peli on, että tytöt herralle sääntöjä latelee. ”Tontuilla ei ole herraa”, kuului lyhyt vastaus. Tämän perään sain vielä muistutuksen, että kuvaushetkellä minun ei tule laueta vaan kiusata itseäni ja laittaa kuvatodiste tontuille tehtävän suorittamisesta. Sain hyväksyvän vastauksen, kun laitoin kuvatodisteen tehtävän suorittamisesta työpaikan vessasta muna kovana. Seuraavana päivänä taas kesken työpäivän saapui toinen tehtävä ja tällä kertaa tontut halusivatkin ihan liikkuvaa kuvaa ja muistuttivat, että laukeamiseen asti ei taaskaan tulisi mennä vaan paineita tulisi kerätä tonttuja varten. Seuraavien päivien aikana sain taas uusia kuvavihjeitä ja tehtäviä, kunnes jouluaatto koitti ja tonttutytöt paljastivat yllätyksenä minulle. Selvisi, että seuraavana päivänä olisi luvassa kiihkeää kimppailua tonttutyttöjen kanssa, mutta sitä ennen he vielä halusivat kuulla minun fantasiakirjoitelman siitä mitä haluan tonttutyttöjen minulle tekevän ja mitä aion tehdä heille. Pyynnöstä kirjoitin heille tarinan ja he hyväksyivät tehtävän, joten jäimme odottelemaan seuraavaa päivää. "Tervetuloa nauttimaan toisen tonttutytön yksityiselle seksiklubille joulupäivän herkuista" kuului viesti seuraavana päivänä.



Saavuimme Johannan kanssa perille ja soitimme ovikelloa. Minna tuli avaamaan oven viekas hymy kasvoillaan ja tonttulakki päässään. Hän toivotti meidät tervetulleeksi seksiklubilleen ja Johanna menikin samantien vaihtamaan omaa asustustaan. Hetken kuluttua näin edessäni kaksi todella seksikästä tonttua pukeutuneena punaisiin alusvaatteisiin ja verkkosukkiin. ”Mitäs herra haluaisi tehdä ensimmäisenä?”, kuului kysymys tonttujen suusta. Ohjasin tontut polvilleen ja asettelin vuoronperään molemmille pannan kaulaan. Johanna peilasi itseään peilistä ja totesi, että kaulapanta ja punainen ”tonttuasu” sopii täydellisesti yhteen. 


Ohjasin molemmat tytöt sänkyyn kontilleen ja ihailin eteeni aukeavaa näkymää. Kaksi seksikästä neitoa upeissa asusteissaan edessäni, täysin minun hallinnassani ja käytettävissäni. Herkulliset treenatut perseet pystyssä tonttutytöt odottivat mitä tuleman pitää ja aloin läpsimään molempien pakaroita. Hieroo pakaroita, läpsin niitä lisää ja siirsin käteni jalkoväleihin. Hieroin molempia stringien läpi ja tyttöjen reaktioista kuuli ja näki kuinka kiima kasvoi. Näky edessäni oli todella kiihottava ja kerroin tytöille kuinka hyvältä he näyttävät edessäni. Raotin molempien stringejä sivuun, kastelin molempien käsieni keskisormet suussani, hieroin pilluja paljaaltaan ja upotin sormeni yhtä aikaa molempien pilluihin. Aloitin sormettamaan heitä hitaasti, mutta määrätietoisesti. Tyttöjen voihkinta lisääntyi ja lisäsin myös tahtia. Tunsin kuinka pillut puristivat sormiani sopivalla tiukkuudella ja samalla kosteus lisääntyi ja sormeni liukuivat hyvin sisään. Sopivan vaimeat nautinnon äänet ja märän pillun litinä olivat nautinnollista herkkua korvilleni. Otin ilon irti tästä kaikkien aistieni voimalla. 


Siirryin Minnan taakse, polvistuin ja raotin hänen stringejään hiukan lisää. Painoin kasvoni takaapäin hänen pillulleen ja aloin nuolla häntä ahnaasti. Minnan märkä pillu maistui todella hyvälle ja kiihotuin entisestään. ”Mmm just noin, nuole sitä kunnolla”, Johanna sanoi seksikkäällä ja kiimaisella äänellä. Minna voihki edessäni ja nautti kun nuolin häntä. Levitin pakaroita edessäni, puristelin niitä ja jatkoin nuolemista. Kasvot märkänä Minnan nesteitä vaihdoin paikkaa ja polvistuin vuorostani Johannan taakse. Raotin stringejä ja painoin kasvoni vuorostaan Johannan märkään ja herkulliseen pilluun. Johanna vuorostaan voihki ja nautti nuolennasta, työnsi persettään kohti kasvojani ja nuolin häntä entistä kovemmin. 


Minna jäi kontilleen sängylle ja nostin Johannan viereeni seisomaan. Aloin läpsiä Minnan seksikkäitä pakaroita ja käskin Johannaa tekemään samoin. Minna kiihottui tästä selvästi ja läpsyjen voimasta kieriskeli edessämme. Käskin Johannaa kerta toisensa jälkeen läpsäisemään kovempaa ja Minnan reaktioitkin voimistuivat. Vaihdatin neitojen paikkaa keskenään ja nyt Minna läpsi kanssani Johannan herkullisia pakaroita. Annoin Minnalle samat säännöt ja kerta toisensa jälkeen hän läpsäisi pakaroita kovemmin. "Onko tää joku kisa kumpi lyö kovempaa", Minna kysyi hiukan naureskellen. Eihän kyse ollut mistään kisasta vaan siitä, että molemmat tontut olivat olleet tuhmia ja selvästi kerjänneet kuria joten nyt he saivat myös antaa sitä toisilleen minun kanssani, minun määrätessäni.


Käskin molemmat tytöt takaisin sänkyyn ja suutelemaan keskenään ja katsoin heidän kaunista ja kiihkeää leikkimistään vierestä. Siirryin itsekin sängylle, asetuin heidän väliinsä ja aloin sormettamaan heitä niin, että molemmat olivat selällään. Kaksi sormea molempiin pilluihin ja kunnon sormettamista. Nautinnon äänet kuuluivat selvästi ja tytöt kiemurtelevat kiimaisesti edessäni. Tämän jälkeen otin yhden tytön kerralla käsittelyyn ja keskityin ensin nyt Minnan sormettamiseen. Käskin Johannas hieroa samalla Minnan klitorista, kun kaksi sormiani pumppasi kovaa tahtia hänen pilluaan. Minna voihki edessäni, käskin Johannaa jatkamaan ja yhteen ääneen Johannan kanssa kannustimme Minnaa nauttimaan kovemmin ”Just noin, just noin, nauti siitä”. Hetken kuluttua Minna tuli kiemurrellen edessämme. Vaihdoimme osia ja oli Johannan vuoro. Minna alkoi hieromaan Johannaa samalla kun itse pumppasin sormillani pillua. Kovemmin tahtia ja laitoin Johannan squirttaamaan. Johanna voihki edessämme ja roiski nesteitä pitkin lakanaa. Jatkoin sormettamista, Minnan klitoriksen hieromista ja sanoin Johannalle, että ”Anna nyt tulla vaan” eikä mennyt kauaa kun Johannakin kiemurteli edessämme ja haukkoi happeaan saaden kovan orgasmin. 



Ohjasin molemmat polvilleen lattialle, asetuin istumaan sängyn reunalle ja tarjosin kyrpäni heille imettäväksi. Minna ottikin sen samantien käteensä, alkoi runkkaamaan minua ja upotti sen syvälle suuhunsa. Minna aloitti himokkaan suihinoton, jota Johanna ihaili vierestä hieroen samalla itseään. Otin Minnan hiuksista kiinni ja annoin lisää tahtia upottaen kyrpää syvemmälle kurkkuun. Johannan kiima lisääntyi katseesta päätelleen ja näin kuinka hän odotti omaa vuoroaan. Minna nosti päänsä ja Johanna siirsi kätensä kyrvälleni, runkkasi sitä ja otti sen syvälle suuhunsa. Johanna alkoi imeä kyrpää kovalla imulla ja kunnon tahdilla. Kuola valuen hän imi kyrpääni ja kasteli sen oikein märäksi. Minna nousi samalla ylemmäs ja aloimme suutelemaan kiihkeästi. Johanna jatkoi imemistä alempana ja tilanne oli todella kiihottava. Suudella toista naista samaan aikaan kun toinen imee munaa. Siinä tuntee kuinka kaksi naista janoaa antaa ja saada nautintoa kanssani, todella kuumaa ja kiihottavaa. 


Nousin ylös ja käskin Minnan sängylle selälleen. Pyysin Johannan samalla siihen viereen, jotta hän näki kun upotin itseni Minnan sisään. Aloin panna Minnaa kunnolla nostaen hänen jalkansa ylös ja käskin Johannan istumaan Minnan kasvoille. "Kummin päin haluat mun menevän siihen", Johanna kysyi. "Niin, että sun kasvot on tänne muhun päin", vastasin. Johanna asetteli itsensä Minnan kasvojen päälle, Minna alkoi nuolla Johannan pillua ja minä suutelin Johannaa samalla kun panin Minnaa. Jatkoin panemista ja tunsin kuinka hyvältä Minnan tiukka ja märkä pillu tuntui, kun se puristi kyrpääni. Johanna suuteli minua intohimoisesti samalla ja voihki nautinnosta, kun Minna nuoli hänen pilluaan. "Sä tunnut niin hyvältä" Minna sanoi. Johanna siirtyi viereen hieromaan itseään samalla, kun katseli minun panevan Minnaa yhä kovemmin. Vein käteni Minnan kurkulle, otin tiukan otteen ja painoin häntä kohti patjaa samalla kun panin häntä niin kovaa kuin vaan kykenin. Johanna antoi taas tahtia ja tsemppasi vierestä "Just noin, just noin, pane sitä kovaa". Minna voihki edessäni kiimaisena ja tämä vahvisti tottakai omaa kiimaani. Käänsin välillä katseeni Johannaan, jonka ilmeestä näki miten hän nautti katsella vierestä menoa. 


Vetäydyin taaksepäin ja pyysin tyttöjä vaihtamaan paikkoja. Johanna asettautui selälleen eteeni, levitin jalkoja, nuolin häntä hetken ja upotin itseni hänen pilluunsa. Märkä pillu litisi panemisen tahdissa ja Johanna otti äänistä ja eleistä päätellen kaiken ilon irti tästä. Minna hieroi samalla Johannan pillua, kun kyrpäni lypsi sisällä edestakaisin. Käskin tyttöjä suutelemaan keskenään ja edessäni oli taas jotain niin kaunista ja kiihottavaa, kun nuo kaksi neitoa suutelivat toisiaan intohimoisesti. Minna siirtyi istumaan Johannan kasvoille ja minä jatkoin Johannan panemista suudellen samaan aikaan Minnaa intihimoisesti. Vetäydyin ulos ja samalla painoin Minnan pään kohti Johannan jalkoväliä. Siirryin hiukan vielä taaemmaksi vaih ihailemaan, kun tytöt nauttivat toisistaan 69:ssä. 


Menin selälleni sänkyyn, pyysin Johannan istumaan vuorostaan minun kasvoilleni ja Minna otti toisessa päässä kyrpäni suuhunsa. Minna alkoi runkkaamaan ja imemään minua ahnaasti. Johanna nautti päälläni, kun nuolin hänen märkää ja valuvaa pillua. "Oi että tästä pitäisi kyllä saada nyt kuva, siis  teistä siinä mun edessä", Minna sanoi kiimaisena. "Näyttää niin hyvältä" hän jatkoi ja runkkasi samalla minua. Hän jatkoi imemistä ja tunsin kuinka kyrpäni oli aivan kuolasta märkä. Nautin märästä ja kiimaisesta suihinotosta, mutta yritin samalla keskittyä myös tuottamaan nautintoa Johannalle nuolemalla. Hetken päästä Johanna siirtyi päältäni pois ja neidot alkoivat imemä kyrpääni taas vuoronperään.


"Onkos sulla jossain se wandi täällä?" kysyin Minnalta, koska tiesin hänen omistavan sellaisen. "Joo on se tuolla kaapissa" hän vastasi. Pyysin häntä hakemaan sen ja samalla ohjasin Johannan sängylle selälleen. Pyysin Minnan tulemaan lähemmäksi ja ottamaan kiinni Johannan toisesta jalasta sekä levittämään sitä kunnolla. Itse otin toisen jalan omaan pitooni, levitin sitä levälleen ja aloin wandaamaan Johannaa. Johanna alkoi heti kiemurtelemaan ja siksi nyt pyysinkin Minnaa avuksi pitämään hänestä kiinni, että pystyisin paremmin kiusaamaan hänen klitoristaan sauvalla. Johanna kiemurteli tosi voimakkaasti ja eihän hän paikallaan pysynyt vaikka kuinka koitimme häntä estellä. Hän kietoi jalat wandin ympärille samalla voihkien ja wandi teki selvästi tehtävänsä. Pakotimme Minnan kanssa kuitenkin Johannaa hiukan hillitsemään kiemurteluaan ja saimmekin hänet tulemaan lujaa edessämme. Koitin jatkaa vielä tuota kiusaamista, mutta sen verran herkäksi Johannan klitta meni, että hän tarvitsi taukoa.


Seuraavaksi olikin vuoro taas vaihtaa osia ja Minna asettautui nyt sängylle selälleen. Johanna otti toisen jalan haltuunsa, minä toisen ja aloin wandaamaan Minnaa. Minna oli kokenut vähän enemmän wandin kanssa, joten hän pysyi aluksi paremmin paikallaan, mutta ei aikaakaan kuitenkaan, kun hänkin jo kiemurteli edessämme ja jalat hakeutuivat kiinni. 


Tämän jälkeen pyysin neidot taas imemään munaani ja he tekivät sen mitä pyysin. Vuoronperään he imivät taas ahnaasti kyrpääni ja suutelivat välissä keskenään himokkaasti. Olin jälleen ihan kovana ja halusin päästä panemaan Minnaa. Minna siirtyi selälleen viereeni, nousin ylös ja asettauduin hänen eteensä upottaen itseni hänen ihanaan, tiukkaan ja märkään pilluunsa. Aloin panna häntä voimalla ja kovaa, ottaen hänestä kaikki mehut irti. Siirsin käden kurkulle, kuristin häntä samalla ja panin häntä niin kovaa kuin kykenin. Painoin häntä samalla patjaa vasten ja kiimani yltyi entisestään. "Sä tunnut todella hyvältä" sanoin Minnalle. "Niin säkin" Minna vastasi. Johanna hieroi vieressä pilluaan ja kannusti taas panemaan lujempaa. Molemma neidot voihkivat kiimaisena, kun panin Minnaa edestä. "Just noin just noin, pane kunnolla ja kovaa" Johanna kannusti vieressä. Hengitykseni kiihtyi ja huohotin kiimaisena kovaan ääneen tuntien kyrvässäni kasvavan paineen. Lisäsin vielä tahtia ja annoin mennä täysiä, koska tunsin olevani lähellä. Jatkoin panemista ja otin kaikin aistein kaiken ilon irti. Paine kyrvässäni kasvoi tasaiseen tahtiin ja kaikki tuntui niin hyvältä. Tunsin kuinka huippu läheni ja otin koko kyrpäni mitalla kaiken irti Minnan pillusta. Tunsin kuinka paine maksimoitui ja ensimmäiset roiskeet kyrvästäni syöksyivät syvälle Minnan pilluun. Jatkoin vielä ja tyhjensin itseni kunnolla Minnan sisään. Lysähdin hänen päälleen ja haukoin henkeäni. Koko kroppani valtasi todella upea, saanut ja raukea olo.


Vedin itseni ulos ja sanoin Johannalle, että tiedät varmaan mitä tehdä nyt. Hän siirtyi kohti jalkoväliä ja alkoi nuolemaan Minnan spermattua pillua. Johanna putsasi Minnan kiltisti nuollen spermat pillusta, jonka jälkeen siirryimmekin kaikki kolme sängylle makoilemaan raukeina, kaikkensa antaneina ja saaneina.





Kommentit