Spontaani päiväpano
Olimme vaihdelleet viestejä varmaan noin viikon verran ja suunnitelleet, että tapaamme, kunhan sopiva aika ja paikka sille löytyy. E kertoi tulevansa tänne suunnalle yöksi ja kysyi, josko minä voisin tavata häntä sinä päivänä. Tämä päivä ei kuitenkaan onnistunut, mutta hetken mietittyäni tajusin, että mikäli E olisi seuraavan päivänä aamupäivästä vielä maisemissa niin minulla olisi silloin sopivasti hetki aikaa kiihkeälle seksille. Ilmoitin tästä ja E vastasi minulle aamulla, että hän voisi kyllä tulla. Sovimme aikataulun suunnilleen ja E ilmoitti laittavansa viestin, kun lähtee tulemaan minun suuntaani. "Olen siellä navin mukaan 20min päästä" Ovikello soi, avasin oven ja ohjasin hänet sisään. E ojensi kätensä esitelläkseen itsensä ja halasin häntä vielä. Annoin E:n riisua kengät rauhassa ja hän katsoi minua kysyvällä ilmeellä takki kädesään, jolloin ohjasin hänet heittämään sen tuolin selkänojalle. Huomasin pienen jännityksen E:n käytöksessä ja ilmeissä. Talutin hänet...