keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kiimainen kaunotar 2

Olemme tavanneet M:n kanssa muutamaan otteeseen. Ensimmäisestä kerrasta löytyykin tarina "Kiimainen Kaunotar" ja nyt se saa jatkoa, kun kerron teille kolmannesta tapaamisestamme.


Ensimmäisen kerran jälkeen vaihtelimme jälleen kiimaisia viestejä, ennen kuin pääsimme tapaamaan toistamiseen. M laittoi minulle tuhmia kuvia ja kertoi, kuinka janosi saada lisää kovaa käyttöä. Sovimme tuolla kerralla, että menen M:n luokse, jossa hän avaa oven valmiiksi ja menee lattialle odottamaan minua perse pystyssä. Saavuin osoitteeseen, ovi oli sovitusti auki ja siirryin eteisen kautta olohuoneeseen, jossa M odotti minua pelkät stringit jalassa pyllistäen. Tämä tapaaminen meni kuitenkin niin kiiman vallassa, että en muista tapahtumia tarpeeksi yksityiskohtaisesti kirjoittaakseni siitä tarinaa. Tämä tapa kuitenkin, jolla M odotti minua kiimaisena oli niin kiihottava, että päätimme aloittaa ensi tapaamisen täysin samalla tapaa.

Tämän toisen tapaamisen jälkeen jatkoimme kiiman ja intohimon ylläpitoa jälleen kiimaisin viestein. Pienien aikatauluhaasteiden jälkeen saimme sitten sovittua sopivan aikataulun kolmanteen tapaamiseemme. Päivät vierivät eteenpäin ja olimme sopineet näkevämme seuraavana päivänä. M laittoi minulle kuvan märästä ja kiimaisesta pillustaan, jonka kuvatekstinä oli "Huomista odotellen....". Kuva ei olisi voinut tulla parempaan saumaan sillä olin juuri miettinyt itsekin seuraavan päivän tapaamista ja sitä kuinka janoan saada M:n kiimaisena eteeni. Koitti sovittu päivä ja M kirjoittikin minulle, että mikä minun aikataulu suunnilleen olisi. Heti perään hän totesi tosin, että mitä aikaisemmin sen parempi. Kysyin vielä varmistuksena, että tapaisimmeko hänen vai minun luonani. "Mua kiihottaa odottaa sua perse pystyssä ja käytettävänä niin paljon, että kivempi jos tuut tänne...". Kerroin sen myös kiihottavan minua todella suuresti, joten löimme lukkoon sen, että menisin hänen luokseen heti, kun kerkeän.


Lähdin kohti M:n osoitetta ja pyysin M:n kiusaavan minua vielä sen matkan ajan kiimaisena. Hän laittoi minulle tuhmia kuvia, hieroi märkää pilluaan ja odotti todella kiimaisesti pian koittavaa käsittelyä. Olimme sopineet myös, että kun saavun hänen luokseen niin otan kuvan tuosta näystä miten hän odottaa minua perse pystyssä lattialla. Tästä näystä tekin saatte siis nauttia tällä kertaa tekstin lisäksi kuvan muodossa.






Saavuin M:n osoitteeseen, soitin ovisummeria ja ovi aukesi. Siirryin rauhallisesti hänen ovelleen, menin eteiseen johon riisuin takin ja kenkäni. Kävin wc:ssä pesemässä käteni ja avasin välioven, josta paljastui jo tuttu ja todella seksikäs näkymä. M oli perse pystyssä sovitusti edessäni, läheisellä pöydällä oli erilaisia leluja levitettynä valmiiksi leikkejä valten ja pystyin aistimaan sen kuinka kiimaisena M lattialla odotti. Otin kuvan hänestä ja siirryin lähemmäksi. Läpsin ja hieroin pakaroita, vein käteni jalkoväliin ja hieroin pillua stringien läpi. Stringit olivat aivan märät ja omakin kiimani oli jo todella voimakas. Suutelin pakaroita, raotin stringejä ja nuolin Mn pillua takaapäin. Vedin stringit alemmas ja siirryin nuolemaan hänen persettään. Nuolin sitä kiusoitellen, levitin käsilläni pakaroita ja M voihki edessäni.

Nousin ylös, otin kaulapannan käteeni ja pyysin M:n konttaamaan hiukan eteenpäin hänen lelujensa luokse. M teki työtä käskettyä ja siirtyi pöydän viereen. Menin häntä lähemmäs, nostin hiukan ylemmäs ja puin kaulapannan hänen kaulaansa. Otin hiuksista otteen ja kurottauduin takaapäin suutelemaan häntä. Sanoin hänelle, että hän olisi nyt taas hetken aikaa täysin minun oma lutkani. Hän toisti sen perässäni ja suuteli minua kiihkeästi. Painoin M:n pään takaisin alas ja siirryin takaisin nuolemaan persettä. Nuolin ja sormetin tuota tiukkaa peräaukkoa varovasti. M oli edessäni kiimaisena, voihki ja huokaili kovaan ääneen. Puristelin ja läpsin persettä samalla, kun ihailin kuinka sormeni upposi perseeseen. Otin viereiseltä pöydällä olevan anaalitapin ja upotin sen hiljalleen M:n peppuun. Annoin pakaroille vielä avokämmentä, kunnes siirryin M:n eteen. Avasin vyöni, laskin housuni ja otin kyrpäni esiin jolloin hän otti sen käskemättä suuhunsa.

Nostin M:n ylös lattialta ja ohjasin hänet tulemaan kanssani makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa oli iso peili, joten käskin M:n menemään sen eteen niin, että hän pyllistäisi peilin suuntaan. Hän polvistui lattialle ja teki sen mitä käskin. Menin hänen eteensä ja upotin kyrpäni uudelleen suuhun. M imi minua ahnaasti, runkkasi kyrpäni vartta ja ihastelin samalla peilissä näkyvää pystyssä olevaa persettä. Ohjasin M:n sängylle kontalleen, sidoin hänen kätensä kahlein selän taa ja otin vyön käteeni. Asettelin perseen kunnolla pystyyn ja annoin ensimmäisen iskun vyöstä. Olimme sopineet, että M laskee iskut ja näin kuulin, kuinka hän sanoi "yksi". Annoin vyöstä vuoron perään iskuja molemmille pakaroille ja tunnustelin hänen tuntemuksiaan. Olin jo aiemmin päättänyt, että tällä kertaa hän ei selviäisi kymmennellä iskulla, joten aloitin hiukan kevyimmin piiskauksin. Kymmenennen piiskauksen jälkeen hän koitti kyllä anella, että ei enää, mutta en voinut uskoa tuota pyyntöä, sillä hänellä oli kyllä mahdollisuus lopettaa tämä kaikki turvasanalla niin halutessaan. Ilmeestä päätelleen myös hän sisimmässään toivoi saavansa lisää ja minun kokeilevan hänen rajojaan. Etenimme eteenpäin ja tuli viimeisen iskun aika, joka olikin tarkoituksella muita iskuja kovempi. "Kaksikymmentä", kuului hiukan vaikeroivaan sävyyn ja piiskaaminen päättyi tähän.

Ohjasin M:n uudelleen polvilleen lattialle kädet sidottuna ja nautin taas näystä peilistä samalla, kun hän imi munaani ahnaasti. Hetken päästä siirryin kuitenkin sängyn reunalle istumaan ja vapautin M:n kädet vapaaksi. Hän otti tiukan otteen kyrpäni varresta ja imi minua taas omaan tahtiinsa. Keskityin vain nauttimaan tästä, kunnes painoin hänen päästään alemmas ja ohjasin hänet nuolemaan kassejani. Hän huoli kyrpäni vartta ja kassejani himokkaasti ja kiusoitellen. Ohjasin hänet vielä alemmas ja hän nuoli varovaisesti peppuani. Hän runkkasi minua samalla, kun kieli nuoli peppuani. Tämä on minulle asia, jota en ole kauheasti kokenut, mutta muutaman hyvän kokemuksen jälkeen oli ensimmäinen kerta, kun itse ohjasin naisen tekemään tämän minulle. Tämä tilanne kiihotti minua kovin ja pyysin M:n runkkaamaan minua samalla kovemmalla ja puristavammalla otteella. Nautin suihinotosta ja mietin seuraavaa siirtoani vilkuillen lipaston päällä olevia kondomeja.


Nousin ylös, asettelin kumin paikalleen ja menin istumaan sängyn reunalle uudelleen. M katseli minua hiukan kysyvällä ja kiimaisella katseellaan, jolloin pyysin häntä istumaan syliini. Katselin hänen upeaa persettään samalla, kun hän peruutti sitä lähemmäksi minua, otti kyrvän käteensä ja ohjasi sen tiukkaan ja märkään pilluunsa. M aloitti kiihkeän ratsastuksen kyrvälläni, joka tuntui taivaallisen hyvältä. Tuossa asennossa pääsin myös hyvin ihailemaan hänen upeaa ja seksikästä vartaloaan. Pakarat heiluvat upeasti panemisen tahtiin ja annoinkin niille vauhtia läpsien niitä kämmenelläni. Käteni hakeutuivat hetkellisesti niskani taakse ja heittäydyin nauttimaan tuosta kyydistä täysin. Malttini heltyi taas kuitenkin hetken kuluttua ja työnsin M:n pois sylistäni.

Nousimme seisomaan ja painoin M:n nojaamaan lipastoa vasten. Upotin itseni sisään, otin lantiosta tukevan otteen ja rupesin panemaan häntä takaapäin. M huokaili ja voihki nautinnosta, kun kyrpäni lypsi hänen kiimaista pilluaan. "Ihana kyrpä, just noin just noin", M sanoi voihkien. Läpsin pakaroita samalla, kun kerroin M:lle, että myös minä olin odottanut tätä kovasti. Mieleeni muistui tuo takana sijaitseva peili ja hetken mietittyäni ohjasin M:n nojaamaankin sängyn reunaa vasten. M oli nyt paremmin edessäni tarjolla perse pystyssä ja selkä notkolla. Nyt pystyin ihastelemaan M:n persettä ja vartaloa niin takaa, kuin sivustakin. Annoin avokämmenellä iskuja pakaroille, katsoin peilistä kuinka kaluni upposi syvälle M:n sisään ja M voihki edessäni "Täydellistä, just noin".

Ohjasin M:n sängylle selälleen, ja upotin itseni sisään edestä. Painoin vartaloni lähemmäs, suutelimme ja meno oli ihanan kiihkeää ja intihimoista. Tunnustelin eri kulmia ja asentoja, joissa M:n märkä ja tiukka pillu tuntui taivaallisen hyvältä. Vetäydyin ulos, jolloin siirryin jalkoväliin tekemään taikoja sormillani ja kielelläni. Nuolin ja sormetin häntä intohimoisesti, kunnes minun oli pakko taas painaa itseni sisään. M voihki todella lujaa edessäni ja pyysi, etten vain missään nimessä lopettaisi. Ihan vain kiusatakseni hidastin tahtia, lopetin ja tein selväksi, että hän oli täysin minun hallinnassani. "Pane mua lujaa, älä lopeta, pliis", "Just noin, täydellistä". Hetken kiusoittelun jälkeen panin häntä lujaa, katsoin hänen nautinnollista ilmettään ja nautin tuosta lisääntyneestä voihkinnasta. Pillu rupesi puristamaan kyrpääni tiukemmin ja tiukemmin, jolloin tajusin M:n tulemisen olevan ihan hetken päässä. M tuli voimakkaasti voihkien, pillu sykkien ja kroppa täristen edessäni.
Jatkoin tuon juuri lauenneen pillun panemista edestäpäin, mutta nyt tein sen aistikkaammin tunnustellen. Painoin huuleni hänen huulilleen siirtyen kiusaamaan hänen kaulaansa ja kun huuleni olivat korvanlehdellä niin kuiskasin hänen korvaansa: "Sulla on aivan ihana pillu ja sä oot mun lutka, mun huora just nyt". "Se on sinun oma lutkapillu", M vastasi minulle. Tämän jälkeen kuiskasin M:n korvaan, että hän tulisi saamaan pillusa olevan kyrvän aivan kohta perseeseensä.


Tässä kohtaa muistin, että koko tämän session ajan M:n pyllyn oli peittänyt tuo tappi, jonka sinne upotin jo melkein heti sisään saapuessani. Vedin tapin varovaisesti ulos, hain lipaston päällä olevan liukuvoidepurkin lähemmäksi ja levitin sitä pepulle. Lämmittelin persettä vielä liukkarin ja sormien avulla, kunnes upotin itseni varovaisesti sisään. Lyhyin ja tunnustelevin työnnöin kokeillen uppouduin syvemmälle, mutta huomasin M:n reaktioista, että vieläkin varovaisemmin voisi edetä. Lisäsin liukuvoidetta ja jatkoin rauhallisemmin. Hetken kuluttua kyrpäni luiskahti kunnolla sisään ja perse antoi paremmin periksi. Enää ei tarvinnut rajoittaa tahtia, kun M otti kyrpää ahnaasti peppuunsa. Kuiskailin hänen korvaansa takaapäin tuhmia samalla, kun kyrpäni lypsi tuota kiimaista persettä lujaa. Peppu oli todella tiukka ja minun oli vaikea päästä täysin syvälle sinne. Onneksi kuitenkin M oli niin kiimassa, että pystyin panemaan häntä voimalla sinne ja meno oli todella irstas. Muistin myös mielessäni, että edellisellä kerralla olin pyytänyt M:n vielä työntämään lasidildonsa samalla pilluunsa, jolloin hän oli aivan täynnä. En tiedä miten se oli edes mahdollista, sillä tuo perse oli ilman pillussa olevaa täytettä todella tiukka ja ahdas.

Minulla oli todella kuuma, haukoin henkeä ja olin aivan hiessä tuosta rajusta panemista. Heittäydyin sängylle selälleen, otin kumin pois ja pyysin M:n imemään munaani. Hän otti sen tuttuun tapaansa ahnaasti suuhun, runkkasi kovasti ja tuo kiimainen katse suoraan silmiini samalla, kun hän imi minua oli aina yhtä kiihottava. Kuola valuen, silmät tapittaen suoraan silmiini hän imi munaani, kuin viimeistä päivää. Laitoin silmät kiinni ja kehotin häntä jatkamaan juuri samalla tapaa. Kroppani tärisi voimakkaasti ja purkauduin hänen suuhunsa. M imi hymy huulilla kaiken sperman suuhunsa, nuoli kalun puhtaaksi ja tuli tyytyväinen virne naamallaan viereeni makoilemaan.

Makoilimme rauhassa ja kiirettömästi sängyllä raukeina. Keskustelimme hetken, mutta tällä kertaa sain hengityksen juuri tasattua kun teki mieli taas päästä kiusaamaan tuota kiimaista pillua lisää.

Vein sormeni pillulle, sormetin sitä, suutelin M:n huulia ja nousin ylös. Hain pöydällä olevan dildon ja siirryin mukavaan asentoon M:n jalkovälin eteen. Nuolin häntä hetken ja upotin tuon kookkaan dildon varovaisesti hänen sisäänsä. M sanoi, että tykkää enemmän sormistani, kielestäni ja kyrvästäni. Otin dildon ulos, sormetin häntä hetken samalla nuollen klitorista. Hetken kuluttua hän laukesikin edessäni voihkien ja pillu squirtaten. Tämän jälkeen upotin dildon uudelleen tuohon aivan nesteissä olevaan pilluun, käänsin vibraattorin päälle ja rupesin dildottamaan häntä todella rajusti. M voihki kiimaisesti ja lujaa edessäni, eikä jäänyt epäselväksi etteikö hän olisi nauttinut myös dildosta. Hän kertoikin minulle, että ei yleensä nauttinut dildon käytöstä tällä tapaaa, mutta tuo raju dildotus oli tuntunut juuri nyt aivan ihanalle.

Tässä kohtaa muistikuvani hiukan hämärtyvät ja en muista enää tarkalleen tapahtumien kulkua. Sidoin kuitenkin M:n kiinni, sormetin, dildotin ja nussin häntä sidottuna, kunnes vapautin hänet ja painoin itseni lujaa edestäpäin sisään. Nussin häntä lujaa, kuristin, läpsin kasvoja ja käytin niin, kuin narttua kuuluukin. Tämän jälkeen heittäydyin uudelleen selälleni, nautin upeasta ja ahnaasta suihinotosta, joka päättyi taas koko kropan tärinän aiheuttaman isoon orgasmiin. M imi ja lypsi suullaan toistamiseen spermat ulos ja näytti todella tyytyväiseltä.


-X-











1 kommentti:

  1. Postauksen lopussa oleva kuva ei toimi.. Muuten mahtava teksti!

    VastaaPoista