sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Mitä seksi merkitsee minulle?

Seksi on tärkeä osa elämääni ja saan siitä todella suurta nautintoa niin henkisellä, kuin fyysiselläkin tasolla. Olen todennut elämäni aikana erilaisten kokemusten myötä sen, että se on asia, josta nautin aidosti ja se on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni ainakin tällä hetkellä. Seksi toimii minulle myös eräänlaisena terapiana, huomaan sen vapauttavan mieltäni ja tekevän olostani fyysisestikkin paljon vapautuneemman. Voin sanoa seksin siis tekevän minut omalla tavallaan onnelliseksi. Tottakai onnellisuuteen vaaditaan paljon muutakin, kuin toimivaa, hyvää ja nautinnollista seksiä, mutta se on yksi asia joka vaikuttaa siihen millainen fiilis minulla on.

Seksin avulla myös olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Seksin ja erilaisten kokemusten myötä itsevarmuuteni on kasvanut tälle tasolle millä se nyt on ja pystyn hyödyntämään tätä itsevarmuuttani sekä määrätietoisuuttani tulevissa kokemuksissani. Itsevarmuus ja määrätietoisuus tuntuvat olevan usein todella tärkeässä roolissa seksin onnistumisen kannalta. Molemmat asiat myös sytyttävät isoa osaa naisista ja itsevarmat otteet onkin asia, josta moni nainen mainitsee, kun heiltä kysyy mitkä tekijät miehessä tai seksissä sytyttävät.

Kaikesta huolimatta seksi on kuitenkin vain yksi asia, mikä on minulle tärkeää. Seksi ei ole minulle mikään pakkomielle tai en koe seksuaalisia halujani millään tavalla ongelmaksi. Pärjään hyvin myös ilman seksiä mikäli sellainen tilanne eteen tulee ja myös erilaiset stressitekijät, kiire tai muut asiat vaikuttavat samanlailla myös minun haluihini, kuin ihan kenellä tahansa. Tästä asiasta olenkin usein keskustellut eri naisten kanssa, jotka ovat päätyneet lukemaan blogiani ja heille on herännyt kysymys, että koenko olevani seksiaddikti. Vastaus tähän kysymykseen tulikin jo aiemmassa lauseessani, mutta ei, en koe olevani millään tavalla addiktoinut seksiin vaikka sitä haluan ja janoan usein.

Usein myös nämä blogini tai esimerksi tinderprofiilini bonganneet ihmiset tekevät jonkinlaisia johtopäätöksiä, jotka eivät aina välttämättä osu oikeaan. Esimerkiksi moni sanoo usein yllättyvänsä siitä, kun avaa keskustelun minun kanssani, että en olekkaan se perinteinen seksiä vonkaava mies, jonka ensimmäinen lause on, että "Annatko pillua?". Tässä kohtaa voin todeta, että mikäli suurin osa ehdotteluista tai seksiä hakevien miesten kommenteista on tuota luokkaa niin minä eroan heistä monella tapaa.

Minulla ei ole tarve hakea päättömästi, epätoivoisesti tai muutenkaan "roiskien" seksiseuraa vain siksi, että pääsisin pröystäilemään tällä asialla kavereilleni. En myöskään kaipaa hetkittäiseen paineiden purkuun krapulassa satunnaista tyydyttäjää, vaan haluan seksiä joka toimii aidosti. Poikkeuksia tottakai löytyy ja minulla on todella paljon erilasia kokemuksia. Olen minäkin harrastanut seksiä spontaanimmin ja vähemmillä puheilla, mutta yleisesti ottaen todella usein niitä edeltää pidempi, kuin muutaman lauseen mittainen keskustelu.

Kokemusteni myötä tunnen osaavani lukea ihmistä hyvin jo pelkästään tekstistä tai rivien välistä, mutta ihan jokaisen kohdalla sekään ei aina onnistu. Syitä tähän voi olla esimerkiksi se, että toinen ei ehkä tiedä mitä haluaa, toinen ei ole täysin oma itsensä tai lukuisat muut syyt. Tietynlainen kemia kuitenkin mielestäni paistaa keskustelusta ja siitä voi aistia jonkinlaista suuntaa sille, voisiko se seksi olla sen arvoista, että tämä kortti kannattaa kääntää ja katsoa.

Palatakseni taas aiheeseen niin mietin tätä asiaa yksi ilta mielessäni ja oli jo silloin tarkoitus pukea ajatukset sanoiksi, mutta silloin se ei onnistunut. Istuin sohvalla, katselin telkkaria sivusilmällä ja mietin mielessäni, että miten minulla on näin hyvä, vapautunut ja onnellinen fiilis. Yhdistin sen melkein samantien siihen, että olin saanut todella hyvää seksiä ja oloni oli siitä syystä todella raukea. Seksistäkin oli kulunut jo useita tunteja, mutta tuo olotila oli vallannut minut pidemmäksi aikaa. Se fyysinen vapautuva tunne on jotain, mitä ei voi edes kuvailla, mutta henkiseen hyvinvointiin se vaikuttaa vielä pidempään.

Tunsin ja muistin olevani taas onnellinen, koska olen tullut siihen pisteeseen, jossa voin aidosti sanoa, että mistä tykkään ja mitä haluan. Osaan ja uskallan olla avoin, itsevarmuuteni ja määrätietoisuuteni sytyttää useita naisia ja pystyn sitä kautta toteuttamaan erilaisia mieltymyksiäni. Tähän pisteeseen ja olotilaan päästäkseni voisin kiittää kaikkia noita naisia, jotka ovat mahdollistaneet erilaiset kokemukseni, mutta kaikki tämä kuitenkin on lähtenyt hyvin usein minusta itsestäni. Olen ollut päättäväinen ja tehnyt asioita sen eteen, että saavutan tämän pisteen. Se on vaatinut kärsivällisyyttä, kokeilunhalua, rohkeutta ja avoimuutta. Päättäväisyydellä pääsee todella pitkälle, kunhan uskaltaa avata niitä ovia ja tutustua itseensä.

Minulla ei koskaan ole ollut mitään kliseisiä tavotteita kuten esimerkiksi: Saada täyteen joku x määrä naisia ketä olen kaatanut sänkyyn, harrastaa seksiä amerikkalaisen, afrikkalaisen tai aaasialaisen kanssa tai muutenkaan mitään tiettyä to do listaa siitä mitä haluan toteuttaa. Naisia on kertynyt kokemuksien myötä kyllä mielestäni suhteellisen reippaasti ja joskus niistä ihan mielenkiinnosta koitin pitää jotain lukua yllä, vaikka se ei minulle mitään merkitsekkään. Olen myös tietenkin joskus mielessäni miettinyt mitä kaikkea erilaista tai miten erilaisia naisia tai kokemuksia minulle on kertynyt, mutta ne eivät ole olleet mitään tavotteita tai saavutuksia itsessään. Se mikä minulle merkitsee on ne kaikki asiat, joita olen päässyt toteuttamaan ja joita olen oppinut niin itsestäni, kuin myös naisten nautinnosta. Naisen nautinto on kuitenkin ollut aina asia, joka on kiehtonut minua todella paljon ja jossa olen halunnut kehittää itseäni.

Harvoin pelkkä tekniikka riittää siihen, mutta mitä useamman naisen kanssa seksiä on harrastanut niin sitä selkeämmäksi ihmisten erilaisuus ja erilaiset tavat nauttia ovat tulleet tutuiksi. Tämä helpottaa paljon, kun päätyy harrastamaan seksiä uuden ihmisen kanssa, mutta täytyy muistaa, että se uusi ihminen on aina uusi eikä ketään kahta täysin samanlainsta ihmistä ole olemassa. Myös se haaste uuden ihmisen kanssa on tietynlainen koukuttava tekijä miksi niitä uusia kokemuksia välillä kaipaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mikään riittäisi tai ettei ilman niitä pärjäisi.

Olen monesti miettinyt asiaa myös siltä kantilta, että kun itse tiedän mitä haluan, mitä osaan, mihin kykenen ja mistä nautin, niin miksi en voisi jakaa tätä iloista asiaa jollekkin toiselle, joka ei ehkä tiedä vielä niin hyvin, mutta haluaisi oppia tuntemaan itsestään ja mieltymyksistään enemmän. Tälläisiä kokemuksia minulla on mielestäni myös useita ja olen monen naisen kohdalla päässyt tarjoamaan heille aivan uusia kokemuksia tai vahvistamaan niitä mieltymyksiä mitä heillä on mielessään pyörinyt. Tälläiset kokemukset tuovat todella hyvän mielen ja on upea huomata, kun saa toisen ihmisen hymyilemään ja nauttimaan vain sillä, että tekee hänen kanssaan asioita, joista hän pitää ja ennenkaikkea rakastaa itse sitä mitä tekee.


2 kommenttia:

  1. Hei!

    En ole läheskään kaikkia blogitekstejäsi lukenut enkä ole varma oletko jo tästä aiheesta blogin puolelle kirjoittanut, mutta tuli tätä tekstiä lukiessani mieleen, että mitä kaltaisesi mies haluaa tulevaisuudelta? Ei ehkä varsinaisesti kuulu blogin aihepiiriin, mutta ainakin tästä tekstistä saan kuvan että seksi on todella valtavan isossa osassa arkea ja elämää, joten esimerkiksi tavallinen yksiavioinen parisuhde vaikuttaa aika kaukaa haetulta. Oletko miettinyt, että jossain vaiheessa kokemuksia olisi kertynyt tarpeeksi ja voisit sitoutua vain yhteen ihmiseen, vai pitääkö naisia olla aina vain lisää ja lisää? Tietysti on myös olemassa avoimia suhteita, mutta siinä vaiheessa kun nainen on kenties vasta synnyttänyt tai on pienet lapset kotona, ei vieraissa juokseminen ole molemmille osapuolille yhtä helppoa, eikä näin ollen mielestäni tasa-avoista/reilua.

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Kiitos kommentistasi ja kysymyksestäsi. Olen tätä asiaa pohtinut itsekin paljon, että mitä elämältäni mahdollisesti tulevaisuudessa haluan, mutta en oikein tiedä sitä tällä hetkellä itsekkään. Elän hetkessä ja fiiliksen mukaan, joten tällä hetkellä toistaiseksi nautin sinkkuelämän tuomasta vapaudesta ja mahdollisuuksista kokea erilaisia asioita ja ihmisiä. Se mitä tulevaisuus tuo tullessaan niin näkee, kun elämää elää eteenpäin.

    En sano etteikö minusta olisi koskaan ns "normaaliin parisuhteeseen", mutta tällä hetkellä se tuntuu itsestänikin kaukaa haetulta, joten siinä mielessä olet tekstin ymmärtänyt oikein. En kuitenkaan koskaan tiedä, vaikka tapaisinkin jo huomenna jonkun ihmisen, jonka kanssa juttu kehittyisi sille asteelle ettei minua enää muut kiinnostaisikaan ja haluaisinkin vakiintua. En sulje siis pois mitään mahdollisuuksia elämässäni ja pyrin elämään silmät avoinna uusille mahdollisuuksille.

    Mikään väkinäinen suhteen luominen ei ole kuitenkaan minulle luontaista ja en kykene edes sellaiseen. Se aiheuttaa vain turhaa stressiä ja draamaa. Koitan nauttia elämästäni niin, kuin parhaalta tuntuu ja välttää turhaa stressiä. Minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä tarve kerätä niitä kokemuksia erityisesti vaan niitä on auennut eteeni ja, koska niihin on ollut mahdollisuus lähteä mukaan, ne ovat tuntuneet hyvältä idealta ja suurin osa on sitä ollutkin niin miksi kieltäisin ne itseltäni, kun olen vapaa tekemään ne nyt ja niihin on ollut mahdollisuus?

    Hyviä kysymyksiä, mutta valitettavasti en suurimpaan osaan pysty tietyllä tapaa suoraan vastaamaan, koska noihin kysymyksiin vaikuttaa niin moni muu asia elämässä, fiilis ja se mitä siinä edessä sillä hetkellä on. Avoin suhde on asia, jota olen pohtinut paljon ja voisin hyvinkin kuvitella itseni sellaiseen. Vastaus sinun pohdintoihin sen suhteen on se, että mielestäni avoin suhde vaatii ihan yhtälailla keskusteluja ja avoimuutta, kuin se perinteisempikin suhde. Eli kaikki ongelmat siinäkin varmasti johtuisivat vain siitä, ettei asioista ajatella samalla tapaa tai niistä ei osata keskustella, niin kuin ne ovat. Sekin on kuitenkin suhde, jossa varmasti tavoitteena on, että molemmat osapuolet viihtyvät siinä aidosti. -X-

    VastaaPoista