tiistai 15. elokuuta 2017

Neito puutteessa

Saavuin määränpäähäni, näppäilin ovikoodin oveen ja menin sisälle. Ilmoitin N:lle olevani alaovella ja hän kertoi mille ovelle minun piti tulla. Koputin oveen ja N avasi oven ihana virne kasvoillaan. Olimme yhteistuumin sopineet, että hänellä on päällään musta pitsibody ja hän piti lupauksensa. Pitsibodya kuitenkin verhosi vielä lisäksi yli polviel yltävä hame, joka jätti vielä alaosan piiloon. Siirryin sisään, riisuin kenkäni ja ripustin takin naulaan. Astelin edemmäs hänen asuntoaan, menin sängylle istumaan ja N tuli viereeni. Tutkailin hänen vartaloaan ja asustustaan silmillään ja hän virnuili vieressäni. Sanoin, että hänen hameensa oli hiukan edessä ja kysyin pitäisikö se kuitenkin ottaa jo pois. "Ai nyt heti vai?", hän kysyi. Heti heti vastasin ja N nousi ylös riisuakseen tuon hameen pois edestä. Nousin perässä ylös sängyltä ja katselin kuinka kauniisti  tuo asu puki hänen seksikästä vartaloaan. Siirryin lähemmäksi, menin hänen taakseen ja otin otteen lantiosta. Siirsin toisen käteni eteen rinnoille ja toinen käteni vaelteli piukoilla pakaroilla hieroen ja puristellen niitä.

Ohjasin hänet sängylle kontilleen, jotta pääsin painamaan hänet mieleiseen asentooni perse pystyssä eteeni. Asettelin hänet kunnolla perse pystyyn, hieroin hänen pakaroitaan ja rupesin antamaan molemmille pakaroille avokämmenellä iskuja. Kiinteä ja treenattu perse otti vastaan iskuja, huoneessa kaikui läimimisen äänet ja N tuntui nauttivan tästä tilanteesta. Siirsin käteni bodyn jalkoväliin ja hieroin klitorista ja pillua sen läpi. Samantien tunsin kuinka märkänä se oli jo vaikka bodyn alaosa ei ollut mitään ohuinta kangasta. Kunnon hierontaa kovin ottein ja voihkinta alkoi. Kiusoittelin häntä tottakai lopettaen välillä ja keskittyen hieromaan ja läpsimään pakaroita, kunnes jatkoin taas pillun kiusoittelua. Nostin hänet tukasta välillä asentoon, jossa hän oli kontillaan ja välillä niin, että perse oli paremmin pystyssä ja pää tiukasti patjassa. Tuo body puki urheilullisen seksikästä vartaloa todella upeasti ja välillä vaan ihastelin tuota näkymää. Punoitus pakaroilla ja ihanan kiimainen ja odottava voihkinta yhdessä loi tunnelmasta tosi kiimaisen. Siirsin bodyn alaosaa, tunnustelin sormella kosteutta ja se oli suorastaan märkä. Vein etusormeni pillun huulille, siitä klitalle ja hieroin sitä, kunnes upotin sormeni sisään ja pillun tiukkuus yllätti minut todella suuresti. Miten noin märkä pillu voi olla noin tiukka. Se puristi sormeani todella lujaa, mutta silti se liukui tuon liukkauden ansiosta todella hyvin sisään ja ulos. Minun olisi tehnyt sillä sekunnilla mieli jo upottaa kyrpäni sinne, sillä kuvittelin vain mielessäni kuinka hyvältä tuo tuntuisikaan kyrpäni ympärillä, mutta tässä vaiheessa maltoin mieleni, sillä olinhan luvannut kiusata N:n äärimmilleen. Siirryin hänen taakseen, jotta näin kuinka sormeni upposi tuonne pieneen ja sievään pilluun ja hitaasti sormetellen kiusasin häntä, kuitenkin välillä rajummin kiusaten, mutta lopettaen sen heti hänen innostuttua enemmän. Sormetin pillua, läpsin pja puristelin pakaroita ja päätin, että nyt vaihdetaan asentoa, sillä halusin nähdä myös miltä nuo eleet kauniilla kasvoilla näyttivät.

N meni sängylle selälleen, bodyn alaosa auki ja menin polvilleen sängyn reunalle. Sormeni upposi pilluun, kieleni kuitenkin kiusasi häntä vain todella läheltä pillun huulia, kuitenkaan menemättä sinne, suutelin hänen reisiään ja hän huokaili jo ajatuksesta, että menisin kieleni kanssa klitorikselle. No otin sormenikin pois ja hengittelin vain lähellä hänen kiimasta valuvaa pilluaan ja nuolin ja suutelin vain alueita sen ympärillä. Aikani kiusattua painoin suuni hellästi hänen pillulleen ja kuului todella paljon syvempi huokaus, annoin hennon lipaisun ja en malttanut aloittaa kunnon nuolemista. Aloitin kuitenkin hiukan hellemmin, nuolin pitkin vedoin pillua, klittaa ja nautin siitä suuresti. Paksu neste valui pillusta ja se maistui ja tuntui taivaallisen hyvältä. Annoin välillä kieltä kunnolla klitalle ja sen huomasi heti, kun voihkinta muuttui lujemmaksi ja jouduin lopettamaan välillä, sillä kiusatahan minun piti. Siirryin pillun huulille maistelemaan ja keräämään tuota ihanaa mahlaa suuni täyteen. Välilä kurkin kuinka N puri huultaan ja nautti olostaan silmät kiinni. Hän oli siinä ja otti vastaan sen mitä hänelle soin ja selkeästi nautti siitä, kun sai vaan nauttia ja minä määräsin tilannetta.

Nousin ylös ja pyysin N myös ylös, jonka jälkeen samoilla vauhdeilla painoin hänet päästä alas, laskin housuni ja tarjosin kovan kyrpäni hänen eteensä. Hän otti tiukan otteen kyrvästäni ja vei sen huulilleen. Hiukan ujohkosti hän otti sen huuliensa väliin ja aloitti suihinottamisen. Sopiva imu ja puristus tuntui oikein hyvältä ja hän osasi hommansa. Välillä ohjasin häntä ottamaan kyrvän syvemmälle suuhunsa ja tässä kohtaa hän ei selvästi ollut saanut varmaan tarpeeksi harjoitetta tai valmistautunut, sillä se vaati työtä ja keskittymistä. Märkä suu ja tuo ihana nöyrä asenne kuitenkin oli todella upeaa ja keskittymällä hän upotti kyrpäni yhä syvemmälle suuhunsa ja tilanne kiihotti kovin. Hiuksista kiinni pitäen hän teki työtään ja itse siirryin sängyn reunalle istumaan, jotta voisin vielä rennommin nauttia tuosta työskentelystä. Huoneessa oli iso peili vastapäätä, joten siirsin N:n hiukan sivumpaan ja otin itsekkin asentoni hiukan sivumpaan, koska aiemmasta kokemuksestani peili toisella puolen huonetta, kun nainen ottaa suihin on todella kiihottava näky. Nään perseen ja kiimaisen pillun peilistä, kun nainen on kontillaan edessäni ja leikkii kyrvälläni. Voin katsella vuoron perään tätä ihanuutta kahdesta eri näkökulmasta. Tässä asennossa ohjasin N:n useammin ottamaan kyrvän syvempään, kakominen kuului, kuola valui ja silmätkin taisivat hiukan vuotaa. Nautin välillä tlanteesta nojaten käsillänni taaksepäin ja annoin N:n tehdä työtään omaan tahtiin. Hän imi ihanalla innolla kyrpääni, vaikka pieni ujous saattoi edelleen paistaa läpi.

Nousin ylös, siirryin hänen taakseen, otin hänen kurkustaan otteen ja puristelin jälleen pakaroita, ohjasin hänet kontilleen sängylle ja läpsin pakaroita sekä sormetin häntä takaapäin. Aina, kun hän tuntui innostuvan niin hidastin tahtia tai lopetin sormetuksen kokonaan. Hieroin persettä ja nautin silmilläni tuosta pyöreästä kiinteästä perseestä. Ohjasin hänet sängylle selälleen avasin bodyn kunnolla ja nostin hänen jalkojaan ylemmäs. Painoin kieleni klitalle ja upotin ensin yhden sormen sisään, jonka jälkeen upotin myös toisen sormeni tuohon todella tiukkaan pilluun. Pillu puristi sormiani todella voimakkaasti, mutta onneksi tuo paksu lisääntyvä neste lisäsi kosteutta entisestään, joten sormet saivat tehdä töitä kuitenkin vaivattomasti tuohon pilluun. Nuolin pillua välillä myös pillun suulta, sillä se maistui todella hyvältä ja pakko myöntää, että rakastan tuollaista paksua kiimanestettä. Rupesin sormettamaan häntä lujempaa vaihdellen sormien asentoa ja koukistaen sormia hänen sisällään. Voihkinta ja äänekkyys tuossa naisessa lisääntyi jatkuvasti ja huoneessa oli ihanan äänekäs ja kiimainen tunnelma. Muutamaan otteeseen kuitenkin pitkitin ja kiusatin häntä lopettaen täysin kokonaan sormetuksen, kun tunsin hänen huippunsa olevan lähellä. Kielellä kiusaten jatkoin, kunnes annoin taas sormiani lujaa uudelleen. Tätä aikani jatkettua en malttanut mieltäni ja annoin sormillani hänelle niin lujaa kyytiä, kuin ikinä pystyin ja lypsin pillua kovaan tahtiin. Otin paremman asennon ja päätin antaa hänelle nyt sitä mitä hän kaipasi ja kovensin tahtia ja keskityin täysin sormityöskentelyyn ja N:n maksimaaliseen nautintoon. Hetken kuluttua tunsin tutun tunteen ja hän räjähti ensimmäisen kerran. Yllätin itseni jälleen sillä pillu roiski todella useaan otteeseen lämmintä nestettä pitkin kättäni, lakanoita ja reisiä. Nesteen määrä ei loppunut millään ja pystyin pumppaamaan sitä tuosta kiimaisesta pillusta todella runsaasti ulos. Jatkoin sormettamista, nuolin klitaa ja maistelin noita ihanan lämpimiä kiimanesteitä. N haukkoi happeaan ja oli jollain tapaa selkeästi yllättynyt tuosta määrästä mikä hänestä virtasi ulos kovalla paineella.

Nousin ylös ja hivuttauduin häntä lähemmäs, hieroin kovalla kyrvälläni tuota todella märkää pillua, hakkasin klittaa ja kiusoittelin häntä vain pillun huulilla. N koitti kovasti painaa itseään lähemmäksi, jotta kyrpäni olisi uponnut hänen sisään, mutta kiusaavasti virnistellen estin tämän ja kiusoittelin häntä. Ilmeistä päätellen hän janosi kovasti jo saada sen sisäänsä ja mietin mielessäni, kuika turhautuneen kiimainen tuo neito edessäni olikaan. Saatoin vielä hiukan kysellä häneltä, että haluaisiko hän jo tuon kovan kyrpäni sisäänsä ja ilman "Haluan" vastaustakin tiesin hänen jo todella suuresti janoavan sitä. Aikani kiusattua ja mieleni maltin loppuessa minun oli pakko painaa itseni sisään tuohon neitoon ja ah kuinka hyvältä se tuntuikaan. Tiukka ja juuri runsaasti squirtannut pillu tuntui järisyttävän hyvältä. Upotin itseni koko pituudelta hänen sisäänsä ja kaluni oli aivan noissa nesteissä. Kyrpäni kovettui entisestään tuntiessani tuon tiukkuuden ja märkyyden ja minun oli vaikea mallttaa mieltäni. Aloitin lypsämään kyrvälläni tuota muka niin viatonta pillua, joka oli juuri edessäni roiskinut nesteitä pihalle, niinkuin se olisi jokin yleinenkin tapahtuma. Painoin itseäni voimalla ja pitkin vedoin hänen sisään, levitin jalkoja ja painuin välillä lähemmäs. Etsin asennon jossa pystyin pumppaamaan itseäni kunnolla hänen sisäänsä ja panin häntä lujaa. Siirsin käteni hänen päänsä taakse, vedin päätä kovalla ja määrätietoisella otteella taaksepäin. Hivuttauduin lähemmäs ja annoin vastapainoa tuolle kovalle otteelle hiuksista suutelemalla häntä kiihkeästi huulille. N oli ihanan kiimassa ja nautti tilanteesta selkeästi täysin rinnoin, vaikka pieni jännittyneisyys oli edelleenkin ilmassa. Vaihtelin asentoa ja kulmaa hiukan, välillä siirtäen käteni hänen kurkulleen ja naiden häntä todella raivokkaasti ja välillä painaen nyrkeilläni patjaan upottaen itseäni mahdollisimman syvään.

Vetäydyin ulos, menin sängyn reunalle ja vedin N:n hiuksista pitäen pois sängystä. Painoin hänet eteeni polvillee ja ohjasin hänet ottamaan suihin. Pidin hiuksista kiinni, kun N runkkasi ja imi minua ollen polvillaan lattialla edessäni. Upotin kyrpääni syvemmälle suuhun ja hän kakisteli hiukan. Annoin hänen ottaa omaan tahtiin munaa suuhunsa ja nojasin hiukan taaksepäin keskittyen vain nauttimaan tuosta suutyöskentelystä. Painoin päätä välillä hellästi alemmas, jotta kyrpäni uppoisi syvemmälle suuhun, mutta annoin N:n tehdä työtään kuitenkin omaan tahtiin. Nousin sängystä ylös, ohjasin N:n sängylle kontilleen, painoin hänen päänsä patjaan, jotta perse oli pystyssä ja selkä kaarella. Ihailin tuota näkymää edessäni, puristelin pakaroita ja nuolin hänen pilluaan hetken, kunnes asetin itseni hänen taaksensa ja upotin kyrpäni takaapäin hänen sisäänsä. Otin lantiosta tiukan otteen ja rupesin panemaan häntä lujaa takaapäin. Läpsin pakaroita ja ihailin näkymää kuinka kyrpäni upposi tuohon kauniiseen paljaaseen pilluun. Pillu litisi kunnolla ja kosteudesta ei ollut minkäänlaista pulaa. Välillä jouduin painamaan selkää hiukan alemmas, jotta näkymä ja asento oli parhain mahdollinen ja pystyin nauttimaan tuosta pillusta ja pystyssä olevasta perseestä niin hyvin, kuin mahdollista. Kurotin kädelläni ottamaan hiuksista kiinni ja N nosti päänsä ilmaan ja oli selkä notkolla edessäni. Hiuksista repien nussin häntä lujaa takaa, kun toinen käsi piti otetta lantiolla. Tökkäsin hänet uudelleen niin, että pää oli patjaa vasten ja panin niin lujaa, kuin ikinä vaan kykenin. Märkä pillu tuntui todella ihanalle ja näkymä oli silmille myös todellista iloa.

Pyysin N:n menemään sängylle mahalleen, siirryin hänen taakseen ja sormetin häntä hetken. Menin lähemmäksi ja upotin itseni tästä asennosta hänen sisäänsä. Otin paremman asennon ja rupesin lypsämään häntä tästä asennosta takaa syvälle. Painoin nyrkkini patjaa vasten, jotta sain tukea ja pystyin panemaan lujempaa. Tässä asennossa tuo tiukka pillu tuntui entistä tiukemmalta ja hivuttauduin lähemmäksi. Pidin kehollani hallinnassa häntä, toin käteni hänen hiuksilleen ja revin niitä sivusuuntaan niin, että hän oli hallinnassani niin, että toinen nyrkkini puristi hiukset lujasti kämmeneeni ja veti päätä sivusuunnassa taaksepäin. Siirsin tämän käden alakautta hetken päästä hänen kurkulleen ja otin varovaisen otteen kurkulta ja kovensin tahtia. Välillä kokeillen kokeilin puristaa lujemmin, tarkkaillen kuitenkin kokoaika tilannetta millaiset reaktiot N:llä oli. Kaikki vaikutti hyvältä, puristin ja kuristin lujempaa, kiihdytin tahtia ja nautin hänestä pitkään tässä asennossa. Kuiskailin tuhmia asioita hänen korvaansa ja menin vieläkin lähemmäksi häntä. Hän oli täysin avuttomana ja hallinnassa allani kun panin häntä takaapäin. Vetäydyin ulos ja pyysin häntä kääntymään selälleen.

Siirsin jalkoja levälleen ja nostin ne ylös ja painoin pääni tuohon todella märkään pilluun. Nuolin ahnaasti pillua ja pyysin hänen pitämään jalkojaan mahdollisimman ylhäällä ja levällään, jotta pillu oli minulle mahdollisimman hyvin tarjolla nuoltavaksi. Nautin nuolla häntä ja käytin tuttuun tapaan koko pillun pituutta hyväksi kiusaten välillä klitorista ja välillä upottaen kieltä sisään. Halusin saada tuon pillun entistä märemmäksi joten otin sormet mukaan peliin, laitoin ne sisään ja koukkuun. Aloitin rajun sormettamisen samalla kiusaten kielellä klitorista ja hetken päästä pillu suihki pitkin lakanoita ja kasvojani nesteitä ulos kunnon paineella ja painoin pääni noihin nesteisiin. Sormetin häntä edelleen lujaa ja pumppasin nesteitä nii paljon pihalle kuin vaan suinkin sain ja tulihan niitä todella runsaasti. Tämä kaikki pääsi yllättämään jälleen, sillä en osannut odottaa tältä niin kiltiltä neidolta ihan tämän tasoista purkausta.

Siirryin jälleen lähemmäs ja upotin kyrpäni tuohon todella märkään, tiukkaan ja ihanan lämpimään pilluun. Hivutin itseni lähemmäs, painoin itseni niin syvään kuin ikinä vaan pystyin ja rupesin panemaan häntä lujaa edestäpäin. Kiimani oli maksimissaan ja tunsin sen selvästi kyrvässäni. Vaihdoin vielä muutamaan otteeseen asentoa, jossa otin jalat olkapäilleni, kämmeneni pitäen lantiosta kiinni ja painoin itseäni voimalla tästä asennosta syvälle pilluun, painoin itseni lähemmäs niin, että jalat jäivät kehoni haltuun ja venyivät hyvin niin, että pääsin panemaan häntä vieläkin syvemmälle, jonka jälkeen päästin jalat "irti", pyysin N:n levittämään ne mahdollisimman levälleen ja survoin itseäni voimalla hänen sisäänsä. Kuiskasin hänen korvaansa haluaisiko hän saada spermat sisäänsä tuohon kiimaiseen pilluun, johon hän vastasi, että haluaa. Olimme tämän tottakai sopineet myös jo etukäteen, että se on sallittua, joten ilman vastaustakin olisin tämän haluni toteuttanut. Jatkoin panemista lujaa kunnes tunsin olevani lähellä, puhuin N:lle korvaan tuhmia ja kerroin purkautuvani hänen sisäänsä juuri näillä hetkillä. Tunsin spermani lähtevän liikkeelle ja pitkin vedoin lypsin sen syvälle sisään. Tunne kuinka juuri sotkin tuon muka niin kiltin ja ujon tytön kiimaisen pillun nosti fiilistä ja kiimaa entisestään. Tämä oli todella huikea lopetus tälle kiihkeälle sessiolle, josta nautin todella suuresti ja tuntui N nauttivan myös virneistä ja ilmeistä päätellen.

Tässä kohtaa huomasin huoneessa vallitsevan muutoinkin todella kostean ja kuuman ilmaston ja olimme molemmat aivan hiestä märkiä. Makoilimme aika pitkään vielä sängyllä keskustellen erilaisista asioista, kunnes puin päälleni ja tein lähtöä kotiin. Kiitin N:ää tästä hyvästä sessiosta ja kerroin nauttivani siitä suuresti. Suljin oven ja lähdin kotiin.

Tästä tapaamisesta on siis kirjoitushetkellä kulunut ja muutama kuukausi ja olen tätä luonnostellut tässä pikkuhiljaa eteenpäin ajan antaessa siihen mahdollisuudet. Tuon tapaamisen jälkeen elämässäni tapahtui jonkinverran muutoksia ja sellaisia tilanteita, että en kerennyt keskittyä mihinkään tälläiseen asiaan sen kummemmin ja näin ollen emme ole N:n kanssa olleetkaan tämän jälkeen yhteyksissä. Hänkään ei ole ottanut minuun yhteyttä, joten en tiedä mille fiilikselle hän loppuviimein jäi, mutta itse olisin kyllä valmis ottamaan tämän kiltin tytön kanssa uuden kiihkeän session, mikäli sellainen tilanne vielä avautuisi eteen.

Tämän jälkeen rupean työstämään taas muutamaa olemassa olevaa luonnosta eteenpäin, jotta blogi ei pääse täysin hiljentymään.

-X-

perjantai 4. elokuuta 2017

Yöllinen seikkailu

Pikainen ja piristävä päiväpano T:n kanssa oli molempien kannalta todella onnistunut, joten olimme vaihtaneet hänen kanssaan jälleen viestejä ja suunnitellut uutta tapaamista. Tälläkin kertaa kuitenkin aikataulumme tuntuivat menevän ristiin lähipäivien aikana ja olimme jo sopineet, että palaamme asiaan, kun minä palaan reissusta johon minulla oli lähtö seuraavana aamuna. Kiusoittelimme viestein silti toisiamme ja löin lisää vettä myllyyn, kun T sanoi lähtevänsä salille purkamaan paineitaan. Kerroin kuinka kovana olen kotona ja, että voisin upottaa itseni samantien hänen sisäänsä, hän voisi hypätä vaikka päälleni ja upottaa kyrvän suoraan sisään ilman mitään kiusaamisia tai voisin laittaa hänet kontilleen ja tulla häneen takaapäin. "Nyt kiskon kuitenkin jumppatrikoot märkien stringieni päälle ja lähden salille, jotta saisin ajatukset hetkeksi edes muualle" kuului T:n vastaus. Salitreenin jälkeen jatkoimme viestittelyä ja yksi viesteistä kuului näin "Olisi kiva ottaa sut koko komeudessa suuhun." Ilmoitin vastaukseksi, että täällä se koko komeus olis täydessä mitassaan valmiina uppoamaan syvälle suuhun. En olisi saanut kuulemma yllyttää enää yhtään ja hänen oli mentävä suihkuun, mutta edelleen löin lisää vettä kiukaalle ja kerroin kuinka kiva sinne suihkunraikkaaseen pilluun olisi upottaa tuo jo valmiina kovana oleva kyrpä. "Rehellisesti sanottuna, ei paljon yllyttämistä tarvitse, että lähden sinne". En ollut kuitenkaan yksin kotona, koska sohvallani majaili yövieras, mutta kerroin mahdollisuuksia olevan muitakin, sillä ainakin minun mielikuvitus vilisi mitä erilaisempia ajatuksia erilaisista paikoista ja mahdollisuuksista. Ajatuksemme juoksivat jälleen samalla aaltopituudella sillä hän kysyi mitä minulla oli mielessä, mutta mielenkiinnosta kysyin, että mitä hänelle tulee mieleen. Samaan aikaan, kun mietin ideaa panemisesta lämpimässä kesäillassa/yössä autossa ja auton konepeltiä vasten niin T kertoi tämän saman minulle seuraavassa viestissään.

Jatkoin kiusoittelua ja T totesi, että kuten oli jo aiemmin sanonut niin minun ei tarvitsisi enää yllyttää häntä yhtään, mutta olinko valmis odottamaan puoli tuntia, kun hän saapuisi paikalle. Ilmoitin, että se on minulle oikein sopiva, sillä pitihän minunkin kerätä itseni sängystä, koska olin jo valmistautunut menemään nukkumaan. Kiusoitellakseni vielä lisää, löin vettä myllyyn ja kysyin mitä hän aikoi laittaa päällensä. "Vielä kerkeää vaikuttamaan". Hame ja stringit kuulosti oikein hyvältä ja tilanteeseen sopivalta asustukselta. "Ilmoitan, kun olen lähempänä".

Keräsin itseni, nousin ylös sängystä, etsin päälleni sopivat vaatteet ja jäin odottelemaan. Tuijottelin kelloa ja, kun puoli tuntia oli melkein kulunut tarkistin, että minulla oli mukanani avaimet ja astuin ovesta ulos. Muutama minuutti sen jälkeen tuli viesti, että olen pihallasi juuri nyt ja ilmoitin olevani siellä jo odottamassa ja kehotin T:n ajamaan samaan paikkaan, minne viimeksi ajoi, kun saapui luokseni. Huomasin hänen auton lähestyvän ja menin parkkipaikalle, hyppäsin kyytiin ja ohjasin hänet oikeaan suuntaan. En tässä vaiheessa vielä ollut täysin varma minne olimme menossa, sillä alueen metsätiet eivät olleet kovin tutut, mutta pikaisella tsekkauksella olin aika varma siitä, että olimme menossa paikkaan, jossa kukaan ei häiritse. Ajoimme hetken aikaa ja saavuimme tielle, joka meni kokoajan vain syvemmälle metsään ja vaikeakulkuisemmaksi. Päätimme yhteistuumin, että olemme varmasti tarpeeksi syrjässä ettei ainakaan kovin moni ihminen meitä täältä yllätä ja pääsemme purkamaan paineitamme raikkaassa kesäyössä. Tajusin, että olimme ajaneet pidemmän kaavan kautta toiselle puolelle aluetta missä asuin ja asuinalue ei ollut kuin kivenheiton päässä. Päätimme kääntää auton ja mennä vähän matkan päähän missä olimme bonganneet sopivan kohdan johon jaa auto sivuun.

Minulla oli koko matkan ollut housuissani kalu kovana ja pullotus ei varmasti jäänyt epäselväksi T:lle. Olin myös koko matkan miettinyt, että joko voisin työntää käteni tuonne hameen alle jalkojen väliin, mutta päätin antaa T:lle ajorauhan ja odottaa, että pääsemme parkkiin. T rupesin kääntämään autoaan, jotta pääsemme oikeaan paikkaan, mutta peruuttaessaan hän teki pienen virhearvion ja kuinka sattuikaan auton takarenkaat lipesi ojan puolelle. Maa oli sen verran pehmeää, että ylös päästessä auto kaivoi itselleen vaan kuopan ja oli jo osittain pohjasta kiinni. Tie oli vasta uudelleen rakennettu ja siihen oli selvästi kaivettu syvä oja salaojitusta varten, joten ojan pohjalla oli reilu määrä vettä, eikä autoa päässyt siitä kulmasta työntämään oikein mitenkään. Hetken ajan kokeilimme kaikenlaisia konsteja saada auton liikkelle ja ylös, mutta kaikkien yritysten ja noin puoli tuntia myöhemmin vaihtoehdoksi jäi vain soittaa hinausapua paikalle. Hinausavun tilaaminen paikalle oli myös huvittavaa, sillä emme olleet varmoja oliko navigaattori ihan oikeassa osoitteessa ja sellaiseen paikkaan hinausauton ohjeistaminen oli oma haasteensa. Loppuviimein saimme tietää, että avun saapumiseen menisi ainakin puoli tuntia ja meidät pidettäisiin ajan tasalla siitä, kun apu olisi lähempänä, jotta se myös löytäisi perille.

Naureskelimme tässä kohtaa jo asialle, olin itse kohtalaisen väsynyt vähistä yöunista johtuen ja aamulla odottava aikainen herätys ei piristänyt yhtään. Tähän leikkiin oli kuitenkin ryhdytty, joten olihan se vietävä loppuun vaikka sillä uhalla, että seuraavaan päivään mennään samoilla silmillä. Kaiken koheltamisen jälkeen kasasimme tavarat kasaan ja siirryimme autoon odottamaan sillä olihan tuolla kesäyössä jo hiukan viileä, kun siellä melkein tunnin verran olimme vähissä vaatteissa koittaneet saada omin avuin auton ylös. Autoon päästyämme otin T:n päästä määrätietoisen otteen, laskin housuni alas ja kullini pompsahti esiin, jonka T otti kyselemättä suuhunsa. Hän imi kyrpääni, runkkasi sitä ja minä vedin hänen hamettaan hiukan ylöspäin ja kurotin käteni hänen jalkoväliinsä. Vedin tukasta häntä hiukan eteenpäin ja työnsin samalla pakaroista, jotta pääsin sormineni kunnolla käsiksi jo tuohon selvästi märkään pilluun, joka oli kastellut pienet stringit, jotka hameen alla oli. Hieroin pillua stringien läpi ja hivutin sormeni hänen sisäänsä. Pillu litisi märkänä ja imuni kyrvässäni voimistui, T hengitti raskaasti ja voihki samalla, kun lypsi huulillaan kyrpääni. Painoin kyrpäni kunnolla hänen kurkkuun ja annoin tahtia. Nostin hametta hiukan ylöspäin ja läimin pakaroita vuoronperään, kunnes koitin saada hänet vielä lähemmäksi, jotta sormettaminen olisi helpompaa. Etsin sopivaa asentoa, siirsin penkkiä taaksepäin ja painoin päätä tasaiseen tahtiin hiuksista pitäen kyrpäni juureen saakka.

Hiuksista kiinni ja T ylös, kaivoin kumin hansikaslokerosta, laitoin sen paikalleen ja pyysin T:n tulemaan hajareisin päälleni. Hän kapusi päälleni, etsi asentoa ja upotti kivikovan kaluni sisään märkään ja kyrpää janoavaan pilluunsa. Koitin asetella itseäni samalla paremmin ja etsiä sopivaa asentoa, sillä penkki oli aika ahdas. Löysimme kuitenkin asennon ja T rupesi ratsastamaan kalullani edestakaisin liikkein ja selkeästi etsi myös itselleen hyvää asentoa, jossa lypsää kyrpääni entistä syvemmälle ja kovemmin. Ohjasin hänen jalkojaan sopiviin paikkoihin ja näin sain hänet sopivaan kyykkyasentoon, jossa hän pystyi pitkin vedoin työstämään kaluani sisäänsä. Kaiken säätämisen jälkeen tuntui taas taivaallisen hyvältä, kun vihdoin pääsi nauttimaan tuosta kiimaisesta pillusta, joka lypsi kyrpääni ja tunsin kyllä kaiken kiusoittelun vaikutuksen stondiksessani, sillä olisin voinut räjähtää taas siihen paikkaan.

Yhteistuumin päätimme siirtyä ulkoilmaan, sillä auto rupesi käymään ahtaaksi ja ikkunat olivat täysin seksihuurussa. T hyppäsi pois sylistäni, meni toiselta puolen ulos ja itse nousin toiselta puolen pihalle. Hän tuli eteeni, nojasi autoa vasten ja pyllisti minulle nöyrästi. Upotin itseni häneen takaapäin, otin lantiosta kiinni ja aloitin naimaan häntä lujaa. Pyysin häntä levittämään jalkojaan ja läimin hänen persettään, otin hiuksista kiinni ja nautin tuon naisen rajusta ottamisesta lämpimässä kesäyössä. Voihkinta kaikui pitkin metsää, T haukkoi henkeään ja toisti kuinka hyvältä kyrpä hänen sisällään tuntui. Kostutin peukalon päätäni suullani, sylkäisin hänen pepulleen ja rupesin peukalollani hieromaan hänen peppuaan. Pikkuhiljaa hieroen painoin sormenpäätäni sisäänpäin, mutta keskityin enemmän upottamaan kaluani tuohon märkään ja valuvaan pilluun. Hetken kuluttua sormenpääni oli painautunut, kuin itsekseen peppuun ja hieroin varovasti sitä ja upotin sen hiukan syvemmälle. Asennossa oli kuitenkin vaikea pitää sormi oikeassa asennossa ja keskittyä siihen, joten siirsin käden lantiolle ja otin paremman otteen ja keskityin panemaan pillua täysiä. Huomasin kuinka T otti oman kätensä, kostutti sormensa suussaan ja siirsi sen taakse ja upotti keskisormensa kunnolla perseeseensä. Tämä näky kiihotti minua todella kovasti, sillä tuo nainen oli aivan kiimassa ja estottomana edessäni janoten lisää ja lisää.

Vetäydyin ulos hänestä, nostin hänen kätensä takaisin vasten autoa ja menin polvilleen hänen taakseen. Levitin jalkoja ja rupesin nuolemaan hänen pilluaan. Nuolin ja maistelin häntä ahnaasti ja pyysin häntä levittämään pakaroitaan. Hivuttauduin kielen kanssa ylemmäs ja nuolin myös hänen persettään. Nuolin pyllyä kunnolla, levitin siihen lisää sylkeä ja painoin sormen sinne sisään. Sormetin hänen persettä ja pilluaan samaanaikaan, nuolin vuoronperään pillua ja persettä, kunnes menin ylemmäs ja keskityin lämmittelemään hänen perseensä valmiiksi. Nousin ylös, korjasin asentoa paremmin niin, että perse oli pystyssä ja tarjolla mahdollisimman hyvästä kulmasta, sylkäisin perseelle kunnolla, käskin T:n levittämään pakaroitaan ja asettelin kyrpäni peräaukolle. Pikkuhiljaa rupesin työntymään sisään tuohon tiukkaan ja selvästi kyrpää sisäänsä janoavaan pyllyyn. Työnsin vähitellen itseäni sisään, vetäen välillä kyrvän ulos ja jälleen työntäen itseäni taas hiukan syvemmälle kunnes sain upotettua itseni pohjaan saakka. Hitain vedoin tunnustelin ja tunsin perseen ottavan oikein hyvin vastaan kyrpääni. Pidensin työntöjä ja vetoja, kovensin tahtia ja otin kunnollisen otteen, jonka jälkeen aloitin kovan panemisen koko kaluni mitalla. T levitti pakaroitaan, kyrpäni lypsi itseään sisään tuohon ahnaaseen perseeseen ja tästä nautin todella paljon. Kiimani maksimoitui entisestään ja T lisäsi sitä levittämällä kiimaisena persettä lisää, hokemalla "Tiesin, että sä osaat tän" ja janoamalla saada kunnon persepano niin, että se varmasti tuntuu vielä pitkään tämän session jälkeenkin. Juuri, kun pääsimme tahtiin, kyrpäni upposi kerta toisensa jälkeen perseeseen, käteni läimi pakaroita niin puhelin rupesi soimaan autossa ja jouduimme keskeyttämään hetkeksi.

Hinausapu oli vihdoin päässyt lähelle paikkaa ja kyseli tarkempia koordinaatteja. Aikamme neuvottua auton valot rupesivat näkymään ja näin ollen se ongelma olisi kohta ratkaistu. Äkkiä housut takaisin jalkaan, T veti stringinsä ylös ja korjasi hamettaan ja tajusimme korjata myös auton penkit sellaiseen asentoon, ettei hinausmies ihan täysin järkyty siitä, mitä tuolla paikassa olimmekaan tekemässä. Selitysten saattelemana auto saatiin ylös ojasta ja lähdimme muka jatkamaan matkaa toiseen suuntaan ja pääsimme paikkaan, johon meidän oli tarkoitus ollutkin kääntyä ja pysähtyä panemaan. T ajoi auton tien sivuun, otin hiuksista kiinni ja laitoin hänet imemään minut jälleen kovaksi, kaivoin kumin valmiiksi esille ja asettelin sen kyrvälleni. Hyppäsimme ulos autosta ja tällä kertaa T meni vastan konepeltiä ja saimme paremman asennon, jossa perse oli entistä enemmän pystyssä ja tarjolla. Nuolin häntä pikaisesti ja työnsin itseni pillun kautta takaisin tuohon kyrpää janoavaan pyllyyn. Takaapäin rajua panemista perseeseen, punoittavien pakaroiden läpsimistä ja hiuksista repimistä. Välillä vetäydyin ulos perseestä ja T:n levittäessä se jäi kutsuvasti ammolleen ja upotin itseni uudelleen sisään. Pyysin T:n asettautumaan selälleen konepellille ja hän koitti saada tukevan otteen siitä, jotta pääsin nussimaan edestäpäin. Jalat ylös ja perse mahdollisimman ylös, mutta tämä asento tuntui todella hankalalta, joten hetken kuluttua vaihdoimme asennon takaisin tuttuun ja tässä tilanteessa paljon paremmin soveltuvaan takaapäin työstämiseen.

Kyrpä lypsi persettä pitkin vedoin syvälle ja ulos sieltä. Voihkinta oli jo todella lujaa ja mikäli joku olisi eksynyt metsälenkille keskellä yötä olisi hän kuullut jo kaukaa mitä edessäpäin tapahtuu ja ehkä osannut muuttaa reittiään sen mukaan. Panin voimalla ja kysyin T:ltä, että tästäkö hän nauttii ja tykkää, johon hän sanoi nauttivansa todella paljon ja häntä kiehtoi myös ajatus siitä kuinka se tuntuisi hänen perseessään vielä pitkään seuraavana päivänä, kun hän koittaisi istua töissään. Tunsin olevani lähellä ja kovensin tahtia. Vedin itseni ulos, otin kumin pois ja runkkasin spermat T:n perseelle, kun hän kiltisti levitti sitä edessäni ja kohta ammottava peräaukko, pakarat ja selkä saivat lämmintä spermaa päälleen. Laukesin lujaa ja runsaasti paineiden ollessa kovat ja tuo spermattu nainen oli todella ihanan likainen näky kirkkaassa kesäyössä vasten auton konepeltiä.

Tässä vaiheessa hymy oli huulilla molemmilla todella suuri ja nauroimme koko episodille. T heitti minut kotiin ja lähti jatkamaan matkaansa omaan kotiin. Minulla odotti aamulla aikainen herätys ja en montaa tuntia kerennyt nukkumaankaan, mutta silti aamulla oli suhteellisen virkeä olo heti herätessä.

Sovimme, että palaamme asiaan reissun jälkeen ja niin teimmekin. Reissusta palattuani seuraavana päivänä hän tuli luokseni ja reissussa kerääntyneet paineet purkautui todella ihanalla ja estottomalla seksillä, joka sisälsi jälleen estotonta seksiä ja pääsin taas nauttimaan tuosta syväkurkku suihinotosta, kiimaisen märästä pillusta, joka kasteli lakanani squirttaillen aivan märäksi ja ahneesta perseestä, joka selvästi janosi kyrpää sisäänsä edelleen.

Tämän jälkeen olemme tavanneet nyt useampaan otteeseen ja olemme päässeet kokeilemaan kaikenlaista. Jatkossakin tulette varmasti kuulemaan tarinoita, jotka liittyvät tähän innokkaaseen, kiimaiseen ja kokeilunhaluiseen naiseen.

-X-