torstai 6. heinäkuuta 2017

Piristävä pikainen päiväpano

"Ollaan taidettu olla match aiemminkin". Totesin vastaukseksi, että se on hyvin paljon mahdollista. "Mitäs mielessä", kuului seuraava kysymys. Suoraan ilmoitin hakevani hyvää ja estotonta seksiä, sekä uusia mieleenpainuvia kokemuksia fiiliksen mukaan. Keskustelu eteni ja tuli selväksi, että molemmat halusivat samaa asiaa eli hyvää seksiä ilman mitään muita velvotteita tai sen syvällisempää tuttavuutta. Myös mielenkiinnon kohteet ja mieltymykset seksin suhteen osuivat hyvin yksiin, sillä minä tykkään määrätä sängyssä, ottaa ohjat ja hallita tilannetta ja tämä uranainen taas päinvastoin halusi vastapainoa arjelleen, jossa oli määräävässä asemassa. Molemmat selvästi myös todella kokeilunhaluisia ja molempia viehätti uudessa kumppanissa uudet haasteet ja uusi tilanne. Suuseksin antaminen, kiusoittelu ja rajummat otteet olivat esimerkiksi yhteisiä mieltymyksiä, joista lähdettiin rakentamaan keskustelua ja suunnittelemaan tulevaa.

Nopeasti huomasimme miettivämme jo tapaamista. Kiusoittelimme toisiamme erilaisilla ajatuksilla siitä mitä voisimme juuri nyt toiselle tehdä ja tästä tuli todella iso osa keskustelumme jatkossakin. Aikataululla tuntuivat menevän todella ristiin, vaikka monesti olimme jo todella lähellä tapaamista. Eräänä aamuna edellisen illan kiusoittelujen jälkeen kiimassa heränneensä koitin järjestellä aikatauluja kuntoon, mutta olin kuulemma tunnin myöhässä, sillä T oli matkalla jo töihin. Yritin vielä kuitenkin yllyttää, innostaa ja puhua niin, että olisin saanut hänet helpottamaan tuota järkyttävää aamupanetustani samantien, mutta kello ei antanut yhtään armoa, joten taas paineet kasvoivat ja mielessäni laukkasi ajatukset todella villinä. Sain kuitenkin pientä mielihyvää siitä, että T ilmoitti lähteneensä reissuun housut aivan läpimärkänä eikä niitä kannattanut edes vaihtaa, koska olisin saanut ne uudelleen märäksi hetkessä. Jatkoin kiusaamista sanomalla, että T voisi kiusata itseään koskettelemalla märkää pilluaan, mutta ei missään nimessä saisi viedä sitä loppuun vaan keräisi kiimaansa ja kasvattaisi sen huippuunsa. Hän ei meinannut pysyä töissä housuissaan ja suunnittelimme jo puolin ja toisin "tuskaisina" tapaamista, mutta jouduimme vielä ristiin menevien menojemme taki pitkittää sitä muutaman päivän.

"Milloin Mä ajan sinne?", saapui viesti aamupäivällä. Heräsin tähän viestiin ja kiusoittelu häntä ohittamalla aiheen ja rupesin kiusaamaan jutuillani häntä tosissani. Kerroin kuinka kovana olen ja kuinka maksimaalinen panetus minut oli vallannut. Kiusasin itseäni samalla ja tunsin välillä räjähtävän siihen paikkaan, vaikka en edes koskenut itseeni. Hillitsin kuitenkin mieleni ja annoin paineiden kasvaa, sillä jotenkin minulla oli sellainen tunne, että tapaaminen tulee jokatapauksessa tapahtumaan piakkoin. Tuosta hänen kysymyksestään oli kulunut jo muutama tunti ja kysyin mitä hän tekee nyt, jolloin paljastui, että tuo kiimainen nainen oli työpalaverissa pöksyt aivan märkänä. Kysyin hänen aikataulujaan ja kuinka myöhään hänen palaverinsa kestäisi, mutta jälleen kerran tilanne oli se, että se menisi aivan liian myöhään omien menojeni kanssa eikä tästäkään näin tulisi yhtään mitään. Hetken juteltuamme kuitenkin T kysyi, että riittäisikö jos hän pystyisi lähtemään tuntia aiemmin ja hoitaisi työjuttunsa puhelimitse, samalla kun ajaisi luokseni. Mietin hetken ja tajusin, että meillä olisi siinä tunnin mittainen rako, minua panetti tajuttomasti ja halusin päästä tuon naisen kimppuun mahdollisimman pian joten ilmoitin, että tunti on aikaa jos silloin olet osoitteessani ja hän sanoi ilmoittelevanss tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

"Olen tässä parkkipaikalla ja lopettelen puhelua". Kerroin ohjeet kuinka hän löytää oikean asunnon ja kehoitin tulemaan sisälle mitä pikemmin, jotta kerkeämme ottamaan kaiken ilon irti tuosta ajasta mikä meillä oli. Ovipuhelin soi, avasin alaoven ja hetkeä myöhemmin kuulin kuinka hän lähti kipuamaan portaita pitkin ylöspäin.

Avasin oven ja päästin T:n sisään, suljin oven perässä ja katsoin kun hän riisui kenkänsä eteiseen. Ohjasin hänet takaapäin suoraan makkariin, sillä olimmehan sopineet menevämme suoraan asiaan ja käyttävämme aikamme mahdollisimman tehokkaasti. Tuttuun tapaani otin hänet hallintaan jo heti, takaapäin työnsin käden housuihin, avasin napin ja vedin housut nilkkoihin. Painoin hänet sängyn laidalle niin, että perse jäi eteeni pystyyn ja kasvot painuivat patjaan. Puristelin ja läpsin hänen pakaroitaan ja kokeilin olivatko stringit märkänä niin kuin hän oli koko päivän hokenut. Rupesin hieromaan hänen jalkoväliään suhteellisin ronskein ottein jo heti alkuun ja tämä tuntui toimivan. Stringit oli nopeasti todella märät ja hänen kätensä hapuili housujeni etumusta, mutta siirsin sen takaisin nopeasti ja sanoin, että malttia malttia. Siirsin stringejä sivuun, jotta sain paljastettua tuon märän pillun eteeni. Hieroin pillua koko kämmenelläni laajalta alueelta, välillä keskittyen enemmän klitorikseen ja välillä hieroen nesteitä pitkin jalkoväliä. Upotin yhden sormen hänen sisäänsä ja yllätyin todella suuresti, kuinka tiukka tuo kiimainen pillu olikaan, vaikka se oli todella märkä. Voihkinta lisääntyi, kuin sormeni upposi sisään ja kiusoittelin häntä hitain liikkein. Vedin stringejä enemmän sivuun, upotin kaksi sormeani paremmin sisään ja rupesin sormettamaan häntä lujempaa. Voihkinnasta päätellen hän nautti tästä suuresti, annoin perseelle voimakkaita läpsyjä ja tämä lisäsi edelleen ääntä ja kiimaa tuossa naisessa. Menin polvilleen T:n jalkoväliin, levitin pakaroita ja painoin kieleni ja suuni pilluun. Nuolin hänen pilluaan takaapäin ja jälleen pystyin aistimaan monin eri keinoin tuon naisen aidon kiiman ja nautinnon.

Nousin ylös, läimäytin kunnolla häntä pakaralle ja nostin hänet hiuksista vetäen ylös. Painoin hänet eteeni polvilleen ja mitään kyselemättä hän rupesi avaamaan housujani ja otti sieltä esiin jo valmiiksi kovana olevan kaluni. Kaluni pompsahti ulos collareistani, joiden alla ei ollut mitään. T otti kyrpäni empimättä suuhunsa ja upotti sen heti kerralla syvälle suuhunsa. Otin hiuksista kunnon otteen ja avitin häntä upottamaan kaluni entistä syvemmälle. T oli otteessani, kyrpä lypsi hänen suutaan ja kuola valui pitkin suupieliä hänen upottaessaan sitä kerta toisensa jälkeen syvälle kurkkuunsa. Kovensin tahtia ja painoin voimalla päätä kohti kyrpäni juurta, välillä vetäen hiuksista hänen haukkaamaan happea. Happitaukojen aikana hän runkkasi voimakkain ottein kyrpääni ja aneli jo saavansa sitä sisäänsä. Naurahdin ja sanoin, että kaikki aikanaan. Nautin todella paljon tuosta suutyöskentelystä ja siitä huomasi myös sen, että hän oikeasti rakasti ottaa munaa syvälle suuhunsa. Kiimani oli todella kovana, sillä olinhan kiusoitellut itseäni jo koko päivän ja olisin voinut laueta tässä käsittelyssä halutessani jo ensimmäisillä sekunteilla, mutta eihän tätä oltu sen takia odotettu. Pidättelin itseäsi, hiljensin välillä tahtia, kun rupesi tuntumaan liian hyvältä. Vedin kyrvän ulos, ohjasin hänet nuolemaan sen vartta, annoin pari kohtuullisen hellää avaria hänen kasvoilleen. Upotin kyrvän taas uudelleen hänen suuhunsa, pidin tukasta tiukan otteen ja nussin häntä suuhun.

Nainen selälleen sängylle, kurotin ottamaan kumin yöpöydän päältä ja siirryin lähemmäksi hänen jalkoväliään. "Stringit pois vai jätänkö päälle?", mitään vastaamatta menin lähemmäs raotin stringejä ja painoin suuni pillulle. Rupesin nuolemaan hänen klitoristaan liikkuen kuitenkin edestakaisin pillun suulla ja klitoriksella. Otin sormeni avuksi ja rupesin sormettamaan kahdella sormella tuota valmiiksi jo todella märkää pillua voimalla, kun samalla kieleni kiusasi klittaa. Annoin kunnolla hänelle kyytiä sormien voimin, koukistin sormiani sisällä ja etsin asentoa jossa saan tuon naisen nauttimaan eniten. Ääni lisääntyi jälleen, hengitys tiheni ja huoneessa vallitsi todella suuri kiima kaikin puolin. Voihkinta ja pillun litinä lisääntyi ja tämä kiihotti minua tietenkin entisestään. Äänistä päätellen hän nautti todella lujaa ja oli kokoajan lähempänä huippuaan, mutta kaiken tuon keskellä hän sai sanotuksi, että "Varo, kohta tulee", johon vain hymähdin, että anna tulla vain. Voimistin vain otteitani ja tahtiani ja tunsin myös sormissani sen, että nyt ollaan todella lähellä. Litinä lisääntyi ja ei mennyt kauaa, kun pillu roiski nesteitä pihalle jo kovin sykäyksin ja T haukkoi happea voimakkaasti. Painoin kieleni ja suuni tuohon nesteeseen ja nuolin selkeästi herkkää klitorista ja koko naamani oli täynnä noita kiimanesteitä.

Otin kumin, asettelin sen paikalleen ja menin hänen jalkoväliinsä. Siirsin stringejä yhä enemmän sivuun ja upotin itseni sisään tuohon juuri roiskineeseen ja nesteitä täynnä olevaan pilluun. Se tuntui edelleen silti todella tiukalta, lämpimältä ja liukkaus oli juuri sopiva. Asettelin itseni hänen jalkoväliinsä hyvään asentoon, painoin käteni tiukasti hänen molemmin puolin niin, että sain asennon jossa pääsin lypsämään tuota pillua voimakkain ja pitkin vedoin. Rupesin pumppaamaan kyrpääni voimalla hänen sisäänsä, kehotin nostamaan hiukan jalkoja, jotta pääsin vielä syvemmälle ja jo hetken kuluttua kuului voihkinta "Sä tunnut niin hyvälle, jatka jatka just noin". Tämä kiihotti tottakai vielä lisää ja painoin entistä kovemmin kyrpää tuohon janoavaan pilluun. Yllätyksekseni hän ohjasi käteni hänen ranteelleen ja pyysi pitämään minua siitä kiinni. Tottakai otin myös toisen käden hallintaani ja painoin häntä niin ranteista samalla kun kyrpäni jatkoi työstämistä hänen jalkovälissään. Siirsin käteni hänen kurkulleen ja tunnustelin otetta jolla voisin ottaa kurkusta kiinni, mutta selkeästi tässäkään tilanteessa ei tarvinnut varoa. Otin kunnon otteen kaksin käsin kurkusta ja rupesin panemaan häntä voimalla niin, että koko hänen vartalonsa pomppi sängyllä. Panin niin kovaa, kuin ikinä pystyin ja tämä näkymä oli jälleen todella kiihottava. Tämä myös selkeästi oli T:n mieleen, sillä ilmeet, eleet ja kaikki reaktiot voimistuivat jälleen. Muutin otetta vielä niin, että otin todella tiukan otteen hänen hiuksistaan ja hänen päänsä kallistui voimakkaasti sivulle, kun revin niitä ja nussin häntä voimalla.

Nousin ylös ja pyysin hänet sängyn reunalle. Upotin itseni takaapäin hänen sisäänsä, annoin muutaman läpsyn perseelle ja otin lantiosta kiinni. Rupesin tässäkin asennossa panemaan häntä voimakkaasti, painoin päätä alemmas ja pidin huolen, että perse pysyi pystyssä. Välillä nostin hänen vartalon ylös vetämällä voimakkaasti hiuksista ja painoin hänet uudelleen alemmas. Pyysin häntä levittämään pakaroitaan ja näky voimisti jälleen kiimaani. Työnsin hänet keskelle sänkyä mahalleen, menin taakse ja upotin kyrvän sisään takaapäin. Otin sopivan asennon, jossa olin hänen päällään niin ettei hän voinut liikkua paljon allani ja oli täysin vallassani. Panin häntä lujaa, jolloin hänen vartalonsa pomppi taas pitkin sänkyä, kun kyrpäni teki työtä liukkaassa jalkovälissä. Painoin itseni lähemmäs kehoa, ujutin toisen käden hänen altaan hänen kurkulleen ja otin kuristusotteen. Toisella kädellä pidin toista rannetta paikallaan ja hetken kuluttua kuulin, kun T sanoin, että voit kuristaa kovempaakin jos mielesi tekee. Otin lujemman otteen hänen kurkustaan, puristin rannetta kovemmin ja lisäsin vauhtia panemiseen. Irroitin välillä otteen kurkulta, jotta hän saisi otettua happea ja siirsin käteni hiuksille, josta revin hänet tiukkaan otteeseen, jotta hän oli hallinnassani koko ajan.

Käänsin naisen ympäri, siiryin suuni ja sormieni kanssa jalkoväliin. Nuolin ja sormetin ahnaasti tuota kiimaista ja märkää pillua ja halusin saada siitä vielä nesteitä pihalle. Kaksi sormea sisään, rajua sormetusta ja voihkinnan lisääntyessä jälleen myös paine pillussa lisääntyi, pillu puristi sormia lujempaa ja lujempaa ja jälleen se roiski nesteitä pihalle useamman sykäyksen voimin. Pää jälleen noihin nesteisiin, hiukan vielä klitoriksen kiusaamista kieltä ja sen jälkeen itse ylös ja kyrpä sisään tuohon juuri squirtanneeseen pilluun. Rupesin naimaan voimalla häntä edestäpäin ottaen jalat taas olkapäilleni ja painaen itseni alemmas. Upotin itseni niin syvään, kuin ikinä pääsin, kiihdytin tahtia ja tunsin olevani lähellä. Otin hiuksista kiinni ja panin lujempaa ja lujempaa kunnes tunsin räjähtäväni voimalla. Tulin todella voimakkaasti kaiken kiusaamisen ja pitkittelyn jälkeen. Kehoni valtasi todella tyhjentävä ja mahtava fiilis, heittäydyin sängylle selälleen haukkaamaan happea ja T myös jäi paikalleen nauttiva hymy huulillaan.

Tämän tapaamisen jälkeen olemme tavanneet useampaankin otteeseen ja tästä naisesta tulette saamaan vielä lisää tarinoita luettavaksenne. Kokeilunhalua ja kiimaa löytyy ja meno on ihanan estotonta, joten tarinat tulevat olemaan varmasti aina jollain tapaa erilaisia.

-X-




tiistai 4. heinäkuuta 2017

Seksin oppitunnit osa 1: Anaaliseksi

Peppuseksi on ollut minulle aina aihe, joka on kiehtonut ja kiihottanut minua monella tapaa. Tästä aiheesta kirjoittaminen on ollut minulla jo todella pitkään mielessä ja nyt vihdoin sain aikaiseksi aloittaa tämän tekstin luomisen. Asia tuli mieleeni jälleen kerran, kun törmäsin surffaillessani artikkeliin jossa annettiin neuvoja onnistuneelle peppuseksille. Siinä oli monta hyvää pointtia, mutta minulle ne tuntuivat olevan itsestäänselvyyksiä niin kuin monessa muussakin seksiä käsittelevässä artikkelissa, joka on tehty aiheesta joka on itselle tuttu. Mietin kuitenkin, että ne asiat eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä ja varsinkin kokemattoman tai huonoja kokemuksia omaavan ihmisen kohdalla ne saattavat avartaa mieltä ja kannustaa kokeilemaan.

Omien havaintojeni mukaan syy siihen miksi ihmiset vieroksuvat, pelkäävät, jännittävät tai ovat niin kielteisiä anaaliseksille johtuvat täysin siitä, että heille on annettu aivan väärä mielikuva asiaan tai he ovat joutuneet kokemaan sen karut puolet väärin tehtynä. Huonot kokemukset missä tahansa asiassa eivät koskaan nosta fiilistä tehdä sitä uudelleen varsinkaan, jos toinen osapuoli on toisen mieliksi lähtenyt sitä kokeilemaan ja toinen on ajatellut vain omaa etuaan asiassa. Tietenkään kaikki eivät peppuleikeille syty tai niistä tykkää, vaikka ne tehtäisiin kuinka oikein tai varovasti, koska jos jokin asia ei herätä mitään seksuaalista kiihoketta, se enemmänkin ällöttää tai yksinkertaisesti aiheuttaa vain ja ainoastaan pelkkää kipua eikä minkäänlaista nautinnon lähdettä niin se on asia erikseen. Kaikesta huolimatta minusta kuitenkin tuntuu, että anaaliseksistä on tehty aivan liian tabu, se on aina ollut jollain tapaa kiellettyä ja monella on kehittynyt siihen tietynlainen pelko kivusta ja ajatus, että se on vain tarkoitettu seksiin, jossa nauttii mies ja muna ja jossa nainen on vain panopuuna. Tähän on varmaan johtanut hyvin pitkälti pornoteollisuuden luoma kuva siitä, että missä vain tilanteessa mies voi työntää kalunsa ihan lennosta naisen perseeseen lämmittelemästä sitä millään tapaa ja kas kummaa nainen voihkii nautinnosta ja huutaa kuinka hän nauttii saada parrua perseeseen. Mikäs sen siistimpi tunne onkaan, kuin anaaliseksistä aidosti nauttiva nainen, joka janoa sitä lisää ja haluaa tuntea kyrvän syvällä perseessään, mutta sellainen nainen on sitä varmasti harrastanut ennenkin ja on valikoinut kumppaninsa myös sen mukaan, että hän osaa tyydyttää naisen halut mahdollisimman hyvin.

Mitä vaaditaan onnistuneeseen peppuseksiin?


Tähän alkuun totean, että nämä ovat minun mielipiteitäni, jotka olen luonut kokemuksieni, havaintojeni ja erilaisten keskustelujen pohjalta. Jokainen ihminen on yksilö ja kukin nauttii tavallaan, mutta väitän suurimmassa osassa tapauksista ainakin hyvin monen tässä mainitsemani asian olevan avaintekijä peppuseksin onnistumiselle varsinkin, jos kokemusta ei ole lainkaan. Ihan ensimmäinen tärkeä asia on se, että molemmat haluavat sitä aidosti. Aito halu auttaa rentoutumaan joka on yksi todella tärkeä asia, jotta jännityksen tuoma jäykkyys ei tee hommasta hankalaa. Luottamus on myös yksi kriittisimmistä asioista, joka vaikuttaa lopputulokseen hyvin paljon. Jos nainen ei luota siihen mitä mies tekee niin ei hä pysty rentoutumaan täysin ja kun hän ei pysty rentoutumaan hän rupeaa helposti jännittämään ja miettimään mielessään onko tämä hyvä idea tai sattuuko tämä. Tässä kohtaa, kun kokematon mies koittaa survoa kyrpäänsä peppuun, jota ei ole ymmärtänyt lämmitellä ja nainen jännittää muutenkin tiukan perseensä entistä tiukemmaksi niin kyseessä ei voi olla kuin todella kivulias, epämiellyttävä ja huono kokemus. Päinvastoin, kun kaikki nuo 3 tekijää on kunnossa ja tukevat toinen toistaan niin ollaan jo hyvin lähellä onnistunutta kokeilua. Tässä kohtaa miehen rooli onkin sitten se ratkaiseva tekijä ja kaikki riippuu nyt siitä miehestä miten hän lähtee tilannetta rakentamaan. Huomaatte varmaan, että minulla on helposti tässä oletuksena se, että mies ottaa ohjat ja tekee työn, mutta omien kokemuksieni perusteella seksi on aina toiminut ainakin omalla kohdallani silloin parhaiten. Tässäkin voitaisiin edetä toisella tapaa ja nainen voisi ottaa ohjat käsiinsä ja hoitaa maltillisen etenemisen esimerkiksi niin, että mies on selällään kyrpä kovana ja nainen hoitaa päällä rauhallisen laskeutumisen ja kalun upottamisen peppuunsa, mutta ei mennä siihen vaihtoehtoon. Miehen tulee olla kärsivällinen, osata kuunnella ja lukea naisen erilaisia reaktioita, tunnustella pikkuhiljaa missä mennään ja edetä tilanteen mukaan rauhassa malttaen mielensä. Kunnollinen lämmittely, liukkaudesta huolehtiminen ja mielensä malttaminen ovat kovaa valuuttaa tässä kohtaa. Liukkari on todella hyvä lisä peppuseksiin, vaikka kyllä omien kokemuksieni mukaan runsas määrä sylkeä riittää myös, kunhan muistaa pitää huolen, että kosteutta riittää jatkuvasti ja on lämmitellyt peppureiän valmiiksi esimerkiksi sormien ja kielen avulla. Tässä kohtaa totean myös sen, että ei ole välttämättä ollenkaan huono idea esimerkiksi aloittaa sormella, jollain pienemmällä pepputapilla tai muuten rauhallisemmin näitä kokeiluja ja edetä kerta toisensa jälkeen pidemmälle, sillä sekin on parempi vaihtoehto, kuin se että survaisee kerralla kyrvän pienen syljen kanssa sisään ja saa naisen inhoamaan anaaliseksiä iäkseen. 

Miesten kohdalla joiden kanssa olen jutellut ja joita anaaliseksi ei ajatuksena edes kiihota niin usein sen syyksi nousee sen likaisuus. Toki moni nainenkin ajattelee niin, mutta jos naiset ajattelevat paljon sen sattuvan niin miehistä löytyy samanmoinen prosentti niitä, jotka kokevat sen jollain tavalla likaiseksi. Ihmiset sekoittavat anaaliseksin valitettavankin usein joihinkin ulosteleikkeihin. Näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä toisiensa kanssa, sillä anaaliseksin tarkoituksena ei ole kaivaa sieltä perseestä mitään ulos, vaan saada sitä kautta aktivoituu erilaisia nautintoja. Tästä on hyvin helppo pitää huoli, kun muistaa tyhjentää suolen ennen leikkejä, pitää paikkansa muutenkin puhtaana ja käyttää maalaisjärjeään eikä rupea niihin leikkeihin, jos olo on sellainen, että siellä voi vastaan tulla jotain ikäviä yllätyksiä. Vahinkojahan voi toki silti sattua, mutta mikäli sellainen käy niin ei muuta, kuin suihkuun ja kaikki on kunnossa. Sama asiahan pätee esimerkiksi myös silloin, jos naisella alkaa menkat kesken seksin, sillä ei se verikään ainakaan minua koskaan ole kiihottanut. Ja mikäl paikat ei ole puhtaana, puhutaan nyt ihan sitten pillusta, perseestä tai mistä vain niin en myöskään sinne silloin kieltäni työntäisi. 

Tiivistettynä mahdollisuudet onnistuneeseen peppuseksiin ovat kokemattomalla ihmisellä hyvät silloin, kun on osaava ja luotettava kumppani, joka ottaa toisen huomioon, tekee kaikkensa myös sinun nautintosi eteen ja molemmat ovat valmiita siihen niin henkisellä, kuin fyysiselläkin tasolla. Keskustelkaa, kokeilkaa ja antakaa palautetta toisillenne. Pätee myös seksiin ylipäätään todella hyvin, kun kokeilee mitä tahansa uusia asioita.

Mikä on minun suhteeni anaaliseksiin?


Olen aina nuoresta iästäni asti ollut todella kiinnostunut anaaliseksistä ja siihen liittyvistä jutuista. Nuorena kun katsoin paljon pornoa oli anaaliseksi ja rajumpi seksi ehdottomasti katsotuin kategoriani. Pornon suhteen minua kiihottaa eniten pätkät, missä nainen on alistettuna ja ottaa mieheltä vastaan sen mitä mies ikinä hänelle tekeekään. Tämä on omas fantasiaa ja myös tältä kantilta olen kokeillut moni eri juttuja ja todennut sen olevan minun juttuni. Osa naisista nauttii myös siitä alistumisesta niin, että vaikka peppuseksiei olisikaan se heidän juttunsa muuten niin he kiihottuvat siitä sen vuoksi, että ovat täysin alistettuina, miehen käytettävissä ja antavana itsensä täysin sen tilanteen ja miehen vietäväksi. Minulle niin tällä tavalla toteutettu rajumpi anaaliseksi, kuin myös se toisella ja aidosti nautinnollisena tavalla toteutettu anaaliseksi ovat todella nautinnollisia ja mieltymyksiin kuuluvia asioita. Minua kiehtoo peppuseksissä sen tietty kielletty maine, "likaisuus" ja se tunne, että nainen antautuu täysin käyttööni. Nainen joka nauttii peppuseksistä aidosti kiihottaa minua myös todella lujaa ja annan hänelle mielelläni niin kieltä, sormia, kyrpää kuin lelujakin juuri sillä tavalla, millä saan hänet suurimpaan kliimaksiin. Minulla on kokemusta peppuseksistä naisten kanssa, jotka ovat aidosti rakastaneet sitä ja eräskin nainen kertoi minulle, että hänen on vaikea saada orgasmia lainkaan, jos hänen perseessän ei ole jotain sisällä. Kokemusta on myös paljon naisista joille olen saanut toimia ns "opettajana" ja se on ollut heidän eka kertansa. Osa on liittyny juuri tuohon alistamiseen ja rajumpiin leikkeihin ja osa taas on ollut rauhallisempia kokeiluja. Siltikään en millään muista mitään järisyttävän huonoja tai traumaattisia kokemuksia, vaikkakin omalla kohdallani olen joutunut käydä vahingon sattuessa menemään naisen kanssa suihkuun peseytymään, välillä kipu on vienyt kaikesta huolimatta voiton ja homma on jouduttu keskeyttämään ja nuorempana ja innokkaampana asioita ei ole tehty välttämättä niin hyvin, kuin ne olisi voinut tehdä.

En tiedä myöskään miksi, mutta minua kiihottaa todella paljon nuolla naisen persettä, nussia tai sormettaa se täysin avoimeksi ja oikein kyrpää sisäänsä kutsuvaksi ja saada nainen tuntemaan se, että hän on harrastanut peppuseksiä. En ole koskaan häpeillyt näitä tai muitakaan mieltymyksiäni, mutta pakko myöntää, että anaaliseksi on usein kuitenkin aihe, josta on etkö vaikein aloittaa keskustelua, jos toinen ei anna mitään osviittaa sen suhteen, että hän mahdollisesti tykkää siitä tai olisi halukas kokeilemaan sitä. 

Rakastuin totaalisesti peppuleikkeihin varmasti tuon suhteen aikana, josta mainitsen myös tuolla tekstissäni jossa kerron siitä mistä blogi sai alkunsa. Vaikka aina olen tuntenut vetoa anaaliseksiin niin pääsin toteuttamaan sitä tuossa suhteessa niin monipuolisesti, todella estottomasti ja todella usein, jolloin huomasin sen olevan yksi asioista joka lisää kiimaani todella paljon ja joka kiihottaa minua kovasti. Edelleenkään se ei minulle ole mikään pakkomielle, mutta valehtelisin jos väittäisin, että en sitä haluaisi tai ettei se merkitsisi minulle mitään. Minulla on paljon hyviä kokemuksia, jotka eivät ole sisältäneet mitään peppuun liittyvää ja ei niiden ole tarvinnutkaan, mutta aina välillä, kun olen pidemmän aikaa harrastanut seksiä, jossa ei ole ollut mukana mitään peppuleikkejä niin rupean kaipaamaan niitä todella kovasti. Pärjäisin ja osaisin varmasti elää myös ilman niitä, mikäli tapaisin naisen joka olisi minulle kaikinpuolin muuten täydellinen, mutta ei vain kiihottuisi tai saisi peppuleikeistä mitään irti. 

Monesti kokemattomat tai huonoja kokemuksia omaavat naiset helposti vertaavat asiaa siihen, että onko sinun perseeseen koskaan tungettu mitään. Pitkään olin ehdottomasti sitä mieltä, että sinne ei missään nimessä mitään laiteta ja se ei voi tuntua hyvältä, mutta joskus tapasin naisen jota kiihottuu sormettaa ja nuolla persettä, hän hieroi persereikääni samalla kun runkkasi minua, teki kaiken minun ehdoillani ja sai minut tulemaan todella lujaa niin se avasi ajatukseni siihen, että tämähä voi tuntua myös hyvältä. Tämän jälkeen muutama nainen on rankkauksen aikana nuollut tai sormettanut minun persettäni ja sanotaan, että aina se ei ole tuntunut niin hyvältä, koska olen saattanut jännittää tai tilanne ei ole ollut aivan oikeanlainen. Muutaman kerran kuitenkin se on todellakin lisännyt kiimaani, tuntunut hyvältä ja ennenkaikkea tehnyt orgasmistani todella paljon voimakkaamman. Olen myös joskus kiimoissani päätynyt työntämään itse sisääni anaalitapin ja dildonkin, ihan vain kokeillakseni miltä se tuntuu ja liukkarin kanssa tehtynä se on myös tuonut joskus runkkaukseeni oman lisämausteensa. Tästä huolimatta kuitenkaan ajatus miehestä panemassa minua ei ainakaan toistaiseksi kiehdo minua millään tapaa ja naiset ovat vain kiihokkeeni kohteina. Toki olen harkinnut myös sitä, että nainen panisi minua strap-onilla, sillä kerran yhdellä naisella oli mieltymyksiä siihen suuntaan. Ajatuksen tasolla se ei kuitenkaan minua kiihota kovin paljon, sillä en osas kuvitella itseäni olemalla perse pystyssä ottavana osapuolena, mutta sitten taas dildo ja samaanaikaan runkkaaminen/suihinotto voisi toki toimiakin.

Lopuksi haluan vielä kannustaa ihmisiä olemaan aitoja omia itsejään, tuomaan kaikki "likaisimmat", "sairaimmat" ja kaikki muutkin halunsa rohkeasti esiin silloin, kun niitä on mahdollista toteuttaa, sillä ilman niiden ääneen sanomista niitä tuskin pääsee toteuttamaankaan. Peppuleikit eivät ole helpoin asia sanoa ääneen, jos ei tiedä toisen reaktioita asiaan, mutta kysymällä tai ottamalla aiheen puheeksi harvoin menettää yhtään mitään.

-X-