Kiltti naapurintyttö

Olin saanut uuden mätsin tinderiin ja avannut keskustelun hänen kanssaan. Koitin hiukan udella millä mielellä tämä neito oli päättänyt swaipata oikealle. Vastaukseksi sain pitkän viestin siitä, että oli käynyt lukaisemassa blogiani sen jälkeen, kun oli tullut ilmoitus uudesta parista ja kertoi, että hänellä olisi kysyttävää siihen liittyen. Hän kertoi, että haluaisi muutenkin keskustella seksistä ja siihen liittyvistä aiheista ihan vain pelkästä mielenkiinnosta. Hämmentävintä tuossa tekstissä oli kuitenkin se, että hän mainitsi siinä myös todella suoraan ettei hänellä ole aikomustakaan päätyä kanssani sänkyyn tai tekemään mitään muutakaan seksiin liittyvää, sillä mitään sellaista hän ei kuitenkaan ollut etsimässä. Arvostin suuresti tuota rehellisyyttä ja suorapuheisuutta. Kerroin hänelle myös suoraan tuon, että arvostan tuota suorapuheisuutta ja, että voisimme jutella kyllä seksistä ja mieltymyksistämme ihan muuten vain ja hän voisi kysellä minulta asioita mitä hänen mielessään pyöri.

Keskustelut alkoivat pitkälti sillä, että tuo neito jonka tässä kohtaa voisin nimetä vaikka kirjaimella M kyseenalaisti erilaisia asioita, jotka olivat pistäneet hänen silmäänsä blogia lukiessaan. Avasin ajatuksiani hänelle paljon laajemmin ja syvällisemmin niistä asioista joista hän uteli ja joita hän hiukan ehkä kyseenalaistikin. Pian M kuitenkin huomasi, että pohdin kaikkia näitä asioita mielessäni ja elämässäni paljon syvällisemmin mitä hän ikinä osasi kuvitellakkaan ja rupesimme löytämään keskusteluihin yhteisen sävelen. Viestimme pituudet kasvoivat vain kokoajan ja M uskalsi pikkuhiljaa avata myös sitä mitä seksi hänelle merkitsee ja millaisia kokemuksia hänellä oli seksin suhteen ollut. Tässä kohtaa minulle valkeni tosiasia, että blogini tosiaan sisältää suurimmaksi osaksi tarinoita ja kokemuksia rajummasta seksistä ja siihen liittyvistä jutuista. Kerroin kuitenkin nauttivani myös muunlaisesta seksistä ja sen, ettei se alistaminen tai muutkaan rajummat otteet ole minulle mikään pakkomielle, mikäli toinen osapuoli ei niistä saa minkäänlaista nautintoa tai mielihyvän tunnetta irti. 

Pikkuhiljaa teksteissä rupesi vain lisääntymään se kaikenlainen avoimuus ja minulle tuli pieni tunne siitä, että tästähän saattaa olla kehkeytymässä ihan jotain muuta mitä alunperin pitikään. Pysyin kuitenkin housuissani ja maltoin mieleni. Edelleen ajatukseni oli päällimäisenä vain siinä, että tässä keskustellaan ja vaihdellaan ajatuksia eikä tarkoitus ole tämän neidon kanssa harrastaa yhtään mitään. Keskustelut, ajatukset ja seksin pohtiminen M:n kanssa oli todella kiehtovaa ja omaakin mieltä herättävää, koska se pisti tosiaan miettimään asioita monelta kantilta ja pääsin avamaan sitä millainen oikeasti olen ja mitä kaikkea ajattelen seksin suhteen. Halusin korostaa hänelle sitä tosiasiaa, että suurin juttu mistä minä sytyn seksissä on se aitous ja se, että molemmat osapuolet nauttivat siitä täysillä heittäytyen juuri niin vapautuneesti, kuin oma mieli sallii. Blogistani ja varsinkin aiemmista tarinoista voi jokainen ihminen saada niin erilaisen/omanlaisen käsityksen ja mielikuvan sillä  ne on kerrottu vain ja ainoastaan usein yhdestä näkökulmasta niitä sen enempää avaamatta. En myöskään ole varmasti avannut tarpeeksi sitä asiaa, että olen paljon muutakin kuin se seksinnälkäinen mies joka janoaa uusia kokemuksia seksin suhteen. Olen muutenkin elämässäni todella avoin ja pyrin nauttimaan elämästäi juuri niin kuin mieleni tekee miettimättä liikaa sitä mitä muut siitä mahtavat ajatella. En myöskään koskaan tuomitse ketään ja pyrin välttämään kaikenlaisia ennakkoluuloja erilaisia ihmisiä kohtaan.

Keskustelumme syveni entisestään ja huomasin, että olimme ruvenneet kaiken keskellä leikittelemään ajatuksilla mitä tekisimme toisillemme, jos päätyisimmekkin harrastamaan seksiä kaikesta huolimatta. Tuo ajatus kiehtoi minua todella suureisti, sillä tilanne oli kääntynyt aivan päälaelleen kaiken noiden syvällisten keskustelujen jälkeen ja sain siitä jonkinlaista mielihyvää, että olin tehnyt tuohon naiseen vaikutuksen olemalla oma itseni ja antamalla hänelle vain mahdollisuuden kysellä seksistä ja siihen liittyvistä mieltymyksistäni ja ajatuksistani. Tätä asiaa en enää valitettavasti muista miten ja missä kohtaa nämä keskusteluvat rupesivat muuttamaan suuntaansa ja juna oli tehnyt jo täyskäännöksen aivan vastakkaiseen suuntaan.

Tässä kohtaa tekstit olivat jo todella pitkiä ja sisälsivät vain ja ainoastaan kiimaisia viestejä puolin ja toisin siitä mitä tekisi mieli tehdä juuri nyt ja milainen kiima siellä ruudun toisessa päässä vallitsi. Hämmennyin vain entisestään siitä, että tämä oli loppujen lopuksi kääntynyt aivan päälaelleen. Viesteistä paistoikin nyt se aito halu ja kiima kokeilla uusia juttuja ja harrastaa intohimoista seksiä. Tämähän kelpasi minulle sillä tuollainen kiltistä naapurintytöstä paljastuva tuhmuus kiihotti minua todella lujaa! Viestit saivat vielä ihan uuden kiihokkeen, sillä vaihtaessa sen hetkisiä tuntemuksiani kerroin, että boksereissani on todella ahdasta ja M toivoi näkevänsä sen pullotuksen, johon vastasin hänelle kiusaavalla kuvalla. Sain hetken päästä myös M:ltä kiusoittelevan kuvan hänen herkullisesta pepustaa, jota hän oli minulle kehunut. Hän kuitenkin kiusasi minua paljastaen vain sivuprofiilin pepun kaaresta. Tästäkään ei ollut enää paluuta sillä viestit rupesivat tasaiseen tahtiin sisältämään puolin ja toisin toista kiusaavaa materiaalia ja kiima jälleen jatkoi kasvoi kasvamistaan. Tuon naisen paneutuminen ja heittäytyminen tähän juttuun oli todella kiehtovaa sillä hän muunmuassa kävi alusvaateostoksilla odottaessa tapaamistamme. Tämäkin ajatus sai alkunsa, kun olimme keskustelleet siitä, että hän tykkää esitellä seksikästä kroppaansa miehelle joka osaa arvostaa sitä.

Todella pitkien ja lukuisten viestien jälkeen rupesimme tosissamme miettimään sitä, että saisimmeko järkättyä aikaa tapaamiselle sillä molemmat olimme täysin varmoja siitä, että homma tulisi olemaan todella estotonta, kiimaista ja intohimoista. Tsekkailin työvuorolistani ja ehdotin tapaamista tietylle ajankohdalle sillä M oli minulle vihjannut aiemmin, että hänellä on mahdollisuus vapaisiin tuolloin. Emme kuitenkaan lyöneet mitään lukkoon sillä minun kalenteri oli sellaisella mallilla, että se saattaisi sisältää vielä todella paljon muuttujia ja en halunnut tehdä lupausta, jota en voisi satavarmasti pitää. Päätimme olla puheessa tuosta ajankohdasta lähempänä ja pyrkiä lyömään sen sitten myös lukkoon. Tämän järjestelemisessä oli oma haasteensa, sillä M ei tosiaan asunut minun naapurissa vaan välimatkaa oli 200km, joten se siitä otsikon naapurintytöstä. Tästä emme kuitenkaan tehnyt ongelmaa, mutta se vaati molemmilta hiukan enemmän aikaa ja valmisteluja, kuin se, että hän olisi asunut esimerkiksi samalla paikkakunnalla. Todeten tuossa, että se otsikon naapurintyttö oli tässä kohtaa jo todettu vääräksi infoksi, niin kyllä se kiltteyskin oli jo todella kaukana menneessä.

Minulla oli ollut aika väsyttävä viikko takana, mutta sopimamme päivämäärä oli tullut toteen ja kotiin päästyäni heittäydyin hetkeksi sohvalle ja mietin tuota kovaa panetustani sekä väsymystä joka taisteli vastaan kovasti, mutta jostain kaivoin lisää virtaa päättääkseeni, että kyllä minä nyt lähden tapaamaan tuota kiimaista naista, kun hän siellä niin kovasti janoaa kaikkea tuhmaa eikä malta odottaa enää yhtään kauempaa. Valehtelisin jos väittäisin, että itse olisin malttanut odottaa enää yhtään kauempaa. Niinpä pakkasin kamat kasaan ja rupesin valmistautumaan lähtöön, mutta en missään vaiheessa varmistanut M:lle, että olen tulossa. Kiusoittelin häntä viesteillä, kun olin jo poistunut kotiovestani ja koska minulla kestäisi muutama tunti, ennen kuin olisin siellä missä hän asuu niin koitin jatkaa kiusoittelua ja olla mahdollisimman salaperäinen vielä pitkään. Varmistin saapumiseni vasta vartti ennen saapumista, kun ilmoitin hänelle kauan hänellä menisi aikaa siihen, että hän pukisi sen seksikkään alusasun päälleen, jonka oli aiemmin käynyt shoppailemassa vain ja ainoastaan meidän tapaamistamme varten. Kehoitin häntä pukemaan myös hieman muutakin päälle, sillä toivoin hänen tulevan minua vastaan hetken kuluttua.

Hän saapui minua vastaan ja kävelimme hänen asunnolleen. Riisuin kenkäni sekä takkini ja asetin reppuni hänen huoneensa lattialle. Siirryimme olohuoneeseen, istuimme sohvalle ja rupesimme keskustelemaan yleisesti erilaisista asioista ja tuntui, kuin olisimme tunteneet jo kauemmin. Juttu luisti todella luontevasti ja keskustelumme oikeastaan vain jatkuivat siitä mihin viesteissä olimme jäänet. Juttelimme todella monipuolisesti eri asioista pitkään ilman minkäänlaista vihjailua mihinkään suuntaan, mutta mielessäni kokoajan toki oli ajatus siitä, että tuon naisen tahdon kohta kiusata äärimmilleen ja ottaa lujaa, jolloin selviää onko hän niin tuhma mieleltään mitä tekstit lupailivat. Ilmassa oli toki havaittavissa sitä naapurintyttömäistä ujoutta ja kiusoittelinkin häntä, että taitaa neitoa vähän ujostuttaa, johon M rehellisesti vastasi olevansa alkuun hiukan ujo.


Siirryimme makuuhuoneeseen ja menin sängylle makaamaan. M tuli viereeni ja pyysin häntä riisuutumaan edessäni ja sanoin, että sinunhan piti kiusata minua siinä asussasi. Hän riisui itsensä paljastaen kauniin ja seksikkään vartalon minulle, jota verhosi tuo asu, jonka hän oli käynyt muutama päivä aikaisemmin ostamassa. Hän keikisteli edessäni ja toi pyllyään lähelle minua ja selvästi nautti siitä, että sai esitellä vartaloaan minulle. Ujo virne hänen naamallaan teki tilanteesta entistä kiihottavampaa, mutta hän selvästi vältteli ujouttaan ja oli tilanteeseen nähden todella rennon oloinen. Hieroin hänen persettään ja siirsin käteni jalkoväliin, jota peittosi tuo pitsinen alaosa. Tunsin sen läpi jo tässä vaiheessa kosteuden ja kuulin huokaukset ja voihkinnat, kun käteni kosketti hänen kiimaista pilluaan. Ohjasin hänet makuuasentoon ja rupesin kiusaamaan häntä suudellen häntä kaulalle ja korvan taakse ja edeten alemmas hänen rinnoilleen. Otin hänen rintansa esiin ja suutelin ja imin hänen nännejään ja siirryin takaisin ylöspäin hänen kaulalleen. Tästä jatkoin matkaani alaspäin, suutelin hänen vatsaansa ja menin kohti jalkoväliä, mutta menin kohti sisäreisiä ja nuolin hänen jalkoväliään todella läheltä pillua, mutten vielä mennyt sinne asti, vein välillä suuni lähelle pillua, jotta hengitykseni tuntui tuon ohuen alaosan läpi ja M selvästi janosi, että painaisin suuni jo suoraan sinne. Paljastin tuon pillun avaamalla napit alaosasta ja kiusoittelin häntä vielä lähempää. Tästä siirryin takaisin ylös, jotta kiusaamiseni varmasti laittaisi tuon naisen janoamaan saada nautintoa vielä enemmän, suutelin häneen ylävartaloaan, huuliaan ja kiusoittelin kielelläni korvan takaa. Hitaasti alaspäin edeten kävin taas rinnat läpi, edeten vatsalle, sitä kautta sisäreisille ja pillun huulille ja painoin suuni hellästi hänen pillulleen. Tällä kertaa kuulin voimakkaan huokauksen ja voihkaisun. Nuolaisin kerran pitkällä vedolla pitkin pillua ja maistoin tuon todella märän kiimanesteen ja M voihkaisi vielä lujemmin. Kiusoittelihin häntä näin pitkään ja annoin vain muutaman suoran nuolaisun hänen pillulleen ennen, kuin aloitin kunnon nuolemisen. Nuolin hänen klitoristaan, välillä siirtyen pillun huulille joka vuoti paksua kiimanestettä ja sai minun kiiman maksimiin. Upotin sormeni myös hänen sisäänsä ja nuo voihkaisut kuulosti todella kiihottavilta ja ennenkaikkea aidoilta reaktioilta. Ilmassa oli tietynlaista jännityneisyyttä, mutta silti tunnelma oli paljon rennompi mitä olisin voinut kuvitella ja tuon naisen itsevarmuus ja täysi heittäytyminen sai minut todella kiimaiseksi. Annoin hänelle kieleni avulla usean orgasmin ja käytin välillä sormiani hänen sisällään ja tunsin tuon pillun todellisen tiukkuuden sillä kaksi sormea sisällä teki todella ahdasta. Välillä lopetin sormetuksen ja annoin hänelle pelkkää kieltä, kiusoittelin välillä taas muualta ja jatkoin nuolemista. Otin sormeni tasaisin väliajoin mukaan ja tunnustelin hänen tunnelmiaan ja reaktioitaan ja viimein pitkän nuolemisen ja sormettamisen jälkeen tuli tuttu tunne ja lotina, että kohta tapahtuu jotain mistä tämä neito yllättyy. En kuitenkaan kiirehtinyt tämän asian kanssa, sillä tämä neito selvästi tarvitsi hiukan aikaa siihen, sillä alkuun monta kertaa, kun tuntui olevan huippu lähellä M jollain tapaa vaihtoi asentoa. Maltoin mieleni ja olin kärsivällinen ja viimein tuli vahva paineen tunne ja sain hänet roiskimaan pitkin lakanoita. Jatkoin vielä nuolemista ja annoin hänen herkkänä olevalle klitorikseelleen kieltä ja sain hänet tulemaan vielä useaan kertaan.

Ohjasin hänet vuorostaan minun jalkoväliini ja hän hyväili kaluani bokserieni läpi, antoi suudelman kyrvälleni myös housujen läpi ja kiusoitteli minua ennen, kuin otti minulta bokserit pois jalasta ja jatkoi kiusaamistaan. Hän suuteli vatsaani, kaulaani ja kaikkea mitä minä hänelle olin äsken tehnyt, sillä nyt oli minun vuoroni olla kiusattavana. Ja nuolaisi kyrpäni vartta, antoi sille helliä suudelmia, muttei ottanut sitä vielä suuhunsa eikä koskenut siihen muulla tapaa. Vihdoin hän otti kyrpäni varmaotteisesti käteensä ja upotti sen suuhunsa. Hän vaihteli otettaan, tempoaan ja kovuuttaan runkatessaan, otti välillä kyrvän svyvemmälle suuhunsa ja välillä kiusoitteli vain terskaa pyöritellen kieltään sen ympärillä. Olin kiusoitellut itseäni jo muutaman vuorokauden runkkaamatta, joten olisin voinut räjähtää jo tuohon paikkaan, sillä sen verran hyvin hän työnsä teki, mutten tietenkään tahtonut vielä tässä kohtaa laueta ja pidin malttini. Kiimani kasvoi vain entisestään ja ohjasin hänet hiuksista päälleni kiusaamaan minua. Hän hieroi märkää pilluaan kyrpääni vasten ja se meinasi tehdä minut ihan hulluksi. Olisi tehnyt mieli vain ottaa hänestä tiukka ote ja upottaa kyrpä tuonne kosteaan pilluun, mutta halusin vielä kiusata itseäni ja tuota todella kiimaista naista. En ollut ainoa jolta loppui maltti kesken ja M kysyi minulta pitäisikö meidän kuitenkin ottaa kondomi, johon sanoin, että se sopii minulle oikein hyvin. Hän kaivoi laatikostaan kondomin, antoi sen minulle ja minä asettelin sen paikalleen. M tuli päälleni ja ohjasi kyrvän hänen todella tiukkaan, mutta onneksi myös todella märkään pilluun, jotta sisään painuminen oli edes mahdollista. Tämä tuntui taivaallisen hyvältä ja tunne oli molemminpuolinen, sillä M:n nautinnon kuuli todella suuresta voihkinnasta. Hän ratsasti päälläni kiimaisesti, minä puristelin hänen rintojaan ja nautin tästä tilanteesta kaikin aistein. Litinä kävi, kun märkä pillu pumppasi kyrpääni edestakaisin sisällään ja naisen nautinto näkyi, kuului ja tuntui todella voimakkaana.

Halusin ottaa hänet edestäpäin ja siirryimme lähetyssaarnaajaan ja upotin kovan kyrpäni hänen liukkaaseen, mutta ahtaaseen pilluunsa. Rupesin pumppaamaan itseäni hänen sisään todella kovasti ja intohimoisesti. Tuo pillu tuntui aivan ihanalta ja tunnelma oli muutenkin todella kiihottava ja kiimani vain kasvoi entisestään. Pillu tuntui kostuvan kokoajan vain enemmän ja enemmän ja tunsin siellä kasvavan paineen. Hetken kuluttua M sanoi minulle, että hänestä tuntuu samalta, kuin hänestä aiemmin oli tuntunut kun oli squirtannut ja ei mennyt kauaa, kuin tunsin kyrvän juuressani lämmintä nestettä ja tajusin, että tämä kiltti ja viaton naapurintyttö oli siirtynyt juuri todella tuhmalle levelille ja roiski jo pelkästään siitä, että häntä pani edestäpäin. Todella harva nainen squirttaa kuitenkaan itse yhdynnässä ja varsinkaan tuollaisia määriä tai kerta toisensa jälkeen, sillä tuo roiskimisen ilotulitus oli vasta alkamassa ja tasaisin väliajoin tunsin kuinka hän tuli uudelleen ja uudelleen ja hän usein mainitsikin, että mä tuun taas kohta. Tämä sai mut todella kiimaiseksi ja olin todella hämmentynyt. Aiemmat kokemukseni naisista, jotka squirttasivat myös tuolla tapaa olivat kuitenkin naisia, jotka olivat roiskineet lukuisia kertoja aiemmin ja joilla se kuului asiaan lähes joka kerta seksiä harrastaessa. Nautin hänestä tuossa asennossa todella kauan ja kävin välillä nuolemassa noita nesteitä hänen jalkovälistään ja lakanat olivat tässä kohtaa jo aivan litimärät. Hän hoki kuinka hänestä nyt tälläinen kuoriutui ja miten tuollainen edes on mahdollista. Halusin ottaa hänet takaa ja nähdä tuon hänen timmin ja sporttisen perseen edessäni kun upotan kyrpää hänen halukkaaseen pilluunsa takaapäin. Hän tuli kontilleen sängyn reunalle ja painoin itseni hänen sisäänsä pikkuhiljaa, sillä hänen pillunsa ei ollut selvästikkään tottunut tälläiseen käsittelyyn ja tiukkuutensa vuoksi joka kerta uudelleen siään työntyessä joutui sitä hiukan valmistelemaan. Panin häntä takaapäin nauttien tuosta näystä joka edessäni oli, tunteesta miten tuo pillu puristi kyrpääni ja noista kiiman äänistä ja tuoksuista, jotka huoneessa vallitsi. Puristelin ja läpsin myös hänen peppuaan, mutta tällä kertaa läpsäisyni olivat todella helliä, sillä tämän tapaamisen tarkoitus olikin harrastaa intohimoista seksiä vähemmän rajuilla otteilla, mutta ei kuitenkaan tempoa tai tuhmuutta säästellen. Pyysin hänet nousemaan ylös ja nussin häntä peilin edessä takaapäin, otin hänen hiuksistaan kevyesti kiinni ja nautin tuosta näystä kun näin takaapäin, kuinka kyrpäni upposi häneen ja peilissä hänen nauttivan ja ehkä hiukan yllättyneenkin ilmeen, että mitähän sieltä seuraavaksi on tulossa. Otin hänet vielä edestäpäin ja nautin hänestä todella pitkään ja sain taas todistaa ja tuntea tuon roiskimisen, joka vieläkin hämmensi ja kiihotti minua samaanaikaan. Lopulta tunsin olevani valmis ja hänen myös kaipaavan pientä hengähdystä tottumattomalle pillulleen ja kysyin voisinko laueta hänen päälleen, johon sain myöntyvän vastauksen. Tästä huolimatta siirtyessäni hänen päälleen ja runkatessani itseäni hänen päällään hän suojasi kasvonsa ja minulla oli aikamoinen käännyttäminen ja suostuttelu, jotta hän suostui ottamaan ne pois edestä, mutta loppuviimein hän sulki silmänsä ja ujostellen virne kasvoilla odotti laukeamistani. Laukesin häne mahalleen, rinnoilleen ja sitten minusta syöksyi kovimmat sykäykset pitkin hänen kasvojaan ja hiuksiaan. Heittäydyimme sänkyyn ja nautimme tuosta raukeasta olosta ja keskustelimme kaikesta. M sai vieressäni jonkinlaisia kouristuksia ja hänen kehonsa tärisi pitkään nautinnosta vielä tuon seksin jälkeenkin. Kello oli jo todella paljon, sillä tuo ensimmäinen sessio otti aikaa useamman tunnin ja väsymyskin rupesi hiipimään pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa nukahdimme lähekkäin.

Olimme nukkuneet korkeintaan kaksi tuntia, kun heräsin jäätävän panetukseen ja silmät ristissä koetin M:N jalkoväliä, joka oli todella märkänä. Rupesin hieromaan hänen jalkoväliään sormilla ja siirsin kovan kyrpäni lähemmäs hänen pilluaan ja hieroin sitä vasten hänen klitoristaan. Kiusasin häntä hetken ja käytin kyrpääni hänen märällä pillun suullan ja pyysin häntä ojentamaan kumin minulle. Asetin kumin paikoilleen ja rupesin pikkuhiljaa painamaan itseäni taas tuohon märkään, mutta niin tiukkaan pilluun. Jouduin aloittamaan taas todella varovaisesti ja hetki meni, ennen kuin pääsin kunnolla upottamaan itseni hänen sisään. Vihdoin pääsin täysin syvälle sisään ja rupesin naimaan tuota kiimaista ja nopeasti hengittävää naista kovemmin ja kiihkeämmin. Vaihtelun nopeutta ja hiukan kulmaa josta menin sisään ja tunne oli taas todella hyvä. Olin ihan kivikova ja tuntui, ettei kiimani voisi tästä enempää enää kasvaa, mutta kasvoi se vielä, kun M sanoi tulevansa kohta taas uudelleen ja tunsin, kuinka pillun puristus lisääntyi ja hetkeä myöhemmin kosteus oli taas aivan uusissa lukemissaan. Lakanat saivat siis jälleen lisää kostutettua, juuri kun ne ehkä jo vähän olivat ehtineet kuivahtaa. Vetäydyin pois hänestä, siirryin hänen jalkoväliinsä ja nuolin hetken tuota märkää pillua, jonka jälkeen upotin itseni sisään taas edestäpäin. Painoin itseni syvään, menin todella tiivisti kiinni M:n vartaloon ja otin tukevan otteen hänestä, jotta sain pantua häntä kiihkein ja pitkin vedoin voimakkaasti. Hän tuntui nauttivan juuri tuosta voimakkaimmin, kun kyrpäni upposi todella syvälle sisään ja sen jälkeen kävi melkein ulkona, jonka jälkeen upposi taas voimalla pohjaan saakka. Vaihdoin asentoani niin, että painoin käsilläni patjaa ja ylävartaloni ylempänä jolloin pystyin panemaan häntä kovempaa tahtia ja lotina lisääntyi. Tästä asennosta myös näin hyvin M:n eleet ja ilmeen, kun hän nautti. Kokeilin nostaa myös hänen jalkansa ylös olkapäilleni ja naida siitä asennosta lujaa, mutta siinä asennossa hän hieman rajoitti menoa, sillä ei selvästikään ollut tottunut tuollaiseen menoon. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt ja vedin kroppaani taas lähemmäs häntä, hivutin käteni hänen pakaroidensa alle, nostin hänen peppuaan samalla kun panin häntä, jotta pääsin mahdollisimman syvälle. Tunsin olevani lähellä joten kovensin tahtiani ja ennen, kuin kerkesin sanomaan, että olen kohta tulossa niin M ilmoitti minulle tulevansa myös kohta, jolloin maltoin mieltäni hiukan ja annoin hänen ensin tulla jälleen roiskien, joka kiihotti minua lisää ja tulin Itsekkin voimalla kun hänen märkä pillunsa puristi kyrpääni. Oloni oli todella vapautunut ja raukea, mutta jollain tavalla myös todella sekava, kun uni oli vaihtunut suoraan todella intohimoiseksi ja kiihkeätempoiseksi seksiksi. Tämän jälkeen taas juttelimme hetken ja olin kuulemma nukahtanut kesken lauseen hänen viereensä.

Seuraavan kerran heräsin siihen, kun aurinko jo paistoi sälekaihtimien reunasta pilkistäen ja tunsin jälleen olevani todella kovana. Availin silmiäni ja mietin, että mitähän kello mahtaa olla, mutta se ajatus häipyi mielestäni melkein samantien, sillä eihän minulla ollut kiire mihinkään ja hieroin tuota edessäni olevaa upeaa peppua käsilläni. Hivutin taas käteni tuonne jalkoväliin todetakseni sen olevan edelleen märkä ja aloin tällä kertaa suoraan hieromaan sitä kovalla kyrvälläni. M heräsi tähän leikkiin jälleen samantien ja oli selvästi valmis taas jatkamaan tuhmia leikkejä ja huokaili ihanasti, kun kyrpäni hieroi klitorista ja hänen märkää pilluun joka puolelta. Jatkoin tätä itseni ja M:n kiusaamista todella pitkään ja vein kaluani kokoajan lähemmäs hänen litisevää pillun suutaan, ja dippailin kärkeäni hänen sisässään. Kuulin sanat ”Sä liut ihan kohta mun sisään”, mutta naurahdin ja jatkoin vaan kiusaamista. Tuo kiusoittelu oli todella kiihottavaa ja ajatukseni oli vain tuossa, että kohta pääsen jälleen nauttimaan tuosta ihanan tiukasta pillusta ja kiimaisesta neidosta taas täysiä. Taisimme molemmat unohtaa tässä kohtaa kaiken muun, sillä jossain kohtaa huomasin olevani jo hänen sisällään ja upottamassa itseäni yhä syvemmälle sisään, mutta tällä kertaa olimme unohtaneet myös kumin välistä. No minulla oli kyllä todella suuri luotto tuohon naiseen ja siihen, että kaikki aiemmat keskustelummekin olimme käyneet todella rehellisesti, joten tämä asia ei minua sinänsä haitannut tai säikäyttänyt ja toisekseen ei tuntunut haittaavan myös toista osapuolta. Näin homma jatkui siis ja tuntuihan tuo märkä pillu tällä kertaa vielä paremmalta kyrpäni ympärillä, kun tunsin kunnolla tuon kosteuden ja nesteet pitkin kyrpäni vartta ja kärkeä. Kyrpäni upposi jälleen kerta toisensa jälleen tuohon ihanan tuntuiseen pilluun ja tähän päivään herääminen oli todella upeaa. Nautin lusikassa nussimisesta, vedin M:ää välillä hiuksista ja työnsin hänen ylävartaloaan eteenpäin niin, että hänen perseensä painautu erilaisessa kulmassa alavartaloani vasten ja pääsin entistä syvemmälle. Vetäydyin ulos ja M asettui selälleen eteeni, jonka jälkeen painoin pääni jalkoväliin ja nuolin häntä hetken kunnes menin hänen eteensä ja upotin itseni taas häneen sisään edestäpäin. Nain häntä taas tästä asennosta hiukan eri variaatioista ja lakanat saivat jälleen lisää kosteutta kun M ruikki tasaisin väliajoin lämpimiä nesteitä pitkin kyrvän varttani lakanoille. Pyysin häntä kääntymään mahalleen ja työnnyin häneen sisään takaapäin ja tämäkin asento tuntui sopivan M:lle sillä hän nautti kovasti, kun kyrpä upposi takaapäin syvälle hänen sisäänsä. Tässä asennossa tuo tiukka pillu puristi vielä entistä enemmän ja se tuntui taivaallisen hyvältä. Panin häntä takaapäin, puhuin hänelle tuhmia ja nautin tuosta märästä ja litisevästä pillusta todella paljon. M avasi myös välillä suunsa ja kertoi kuinka hyvältä hänestä tuntui ja kuinka hän oli ymmällään siitä miten voi jatkuvasti vaan roiskia ja tulla, mutta missään kohtaa hän ei vaikuttanut siltä, ettei kestäisi enää. Pyysin hänen päälleni, mutta tällä kertaa niin, että hänen perse on kasvoihini päin, sillä tämä asento oli visuaalisesti todella kiihottava. Hän teki työtä käskettyään ja laskeutui kyrpäni päälle ja aloitti ratsastamisen. Annoin tahtia hänen lantiostaan, mutta välillä nostin käteni ylös ja nautin vain tuosta työskentelystä mitä nainen päälläni teki. Hän voihki ja nautti siitä, kun sai olla päällä ja määrätä tahtia, mutta kun otin hänestä kiinni ja ohjasin häntä tuntui tämä kiihottavan vielä enemmän. Ohjasin M:n jalat niin, että hän oli kyykyssä päälläni, jotta hän pystyisi pomppimaan päälläni mahdollisimman pitkin vedoin, koska tämä asento tuntui niin parhaimmalle. Hän rupesi lypsämään siinä asennossa minua lujemmin ja kehotin jatkamaan sitä, sillä tunsin olevani lähellä. Ilmoitin tästä asiasta vielä hänelle ja varmistin vielä varmuuden vuoksi, että olihan se ok, että tulisin hänen sisään. Olin lähellä ja tunsin itseni olevan tulossa, joten rupesin panemaan häntä vastaan ja painoin itseäni sisään niin lujaa, kuin vain tuosta asennosta pystyin ja tulin voimalla hänen sisäänsä.

Siirryimme taas makoilemaan sängylle ja keskustelemaan erilaisista asioista, pohdimme mitä tekisimme tämän päivän, koska molemmilla oli vapaa ja olimme suunnitelleet käyvämme kaupungilla. Puheet tietenkin jossain kohti taas karkasivat raiteiltaan ja tunsin taas olevani valmis uusintaan. Mietin mielessäni, että vielä kerran täytyy ottaa ilo irti tästä kiimasta ennen, kuin on noustava ylös. Siirsin käteni M:n jalkoväliin ja rupesin hieromaan klittaa, joka tuntui olevan jo todella herkillä. Upotin sormen sisään ja reaktioista päätelleen tuo teki samalla todella hyvää, mutta myös jo hiukan kipeää, sillä tämä neito ei ollut tottunut tälläiseen käsittelyyn tai näin useaan seksikertaan näin lyhyessä ajassa. Hän sanoi minun olevan todella kiimainen ja yllättynytkin siitä kuinka kiimainen voin ollakkaan, että vaikka hän oli ajatellut minun olevan paljon kiimaisempi ja estottomampi, kuin moni muu niin ei kuitenkaan osannut odottaa mitään tälläistä tai sitä, että kykenisin näin nopeasti aina uusiintaan. Tässä kohtaa todettakoon se, että kykenen uusintaan hyvinkin pian, kunhan fiilis on oikea ja seksi on ollut aidosti hyvää ja sellaista, jota vaan janoaa kokoajan lisää. Aina ei tietenkään uusintaan ihan heti kykene ja siihen vaikuttaa todella moni asia, mutta mikäli vireystila on oikea, intohimoa riittää ja seksi on hyvää niin ei sitä koskaan voi liikaa saada ;)

Rupesin ujuttamaan taas kyrpääni hänen sisäänsä lusikasta, mutta tässä kohtaa selvästikkin pillu oli jo todella herkillä joten minun täytyi olla vielä entistä varovaisempi alkuun, vaikka kosteutta riittä varmasti enemmän, kuin tarpeeksi. Tässä kohtaa tunsin myös kyrvässäni sen, että seksiä oli tullut harrastettua normaalia enemmän ja ei se kipeää tehnyt, mutta terskani oli jo aika hellänä. Tuo sekava tunne tuntuu samaan aikaan todella hyvältä, mutta samalla siltä ettei tiedä kauan sitä tunnetta kestää. Jälleen päädyimme vaihtamaan lusikasta asennon siihen, että M makasi mahallaan ja otin hänet takaapäin. Nautin taas tuossa asennossa hänestä, jonka jälkeen kysyin haluaisiko hän imeä kyrpääni. Sen kummemmin empimättä, kun olin mennyt selälleni sängylle ja tuli jalkoväliini ja otti kyrvän suuhunsa. Hän runkkasi ja imi minua, nuoli kyrpäni vartta ja selvästi nautti intohimoisesti tuosta, kun sai leikkiä suullaan minun kovalla kalullani. Tuo imu tuntui todella hyvältä ja tässäkin kohtaa herkkyys tuntui siellä kivasti sivulla, mutta se ei häirinnyt sillä tämä nainen osasi ottaa suihin ja uskalsi käyttää siinä sopivasti sylkeä, jotta se on tarpeeksi märkää. Nautin huokaillen ja äänehtien tuosta tunteesta ja annoin M:lle aina ”ohjeen”, että juuri noin, kun hän käsitteli kyrpääni ja kun se tuntui juuri mahdollisimman hyvältä. Tunsin, että olen lähellä ja sen enempää kyselemättä kehotin häntä imemään kovemmin ja hoin hänelle, että just noin jatka vaan ja hän välillä ehkä koitti varautua siihen josko olin tulossa, mutta koitin vähän peitellä sitä, sillä halusin laueta hänen suuhunsa. Kun tulin niin yllätykseksi hän otti spermat suuhunsa nöyrästi ja jatkoi sen loppuun asti. Tämän jälkeen hän kyllä oli hiukan hämmästynyt ja säntäsi vessaan, sillä ei varmasti ollut tottunut tuohonkaan asiaan. Minua kiihotti tämä kaikki, että olin näin lyhyessä ajassa saanut laueta jo hänen kasvoilleen, sisäänsä ja suuhunsa. Tuo muka niin kiltti naapurintyttö oli todella näyttänyt minulle sen tuhman puolensa ja mitään estoja ei ollut näkyvissä.

Vietimme mukavan päivän kaupungilla, kävimme syömässä ja tulimme juttuun kaikinpuolin hyvin. Minun oli illalla lähdettävä takaisin kotiin, sillä minulla kutsui oma arkeni ja työni taas, joten suuntasimme kaupungilta vielä M:n luo. Saavuimme asunnolle, juttelimme hetken ja katsellessani tuota neitoa halusin ottaa hänet vielä kerran, sillä kiimani oli taas päässyt valloilleen. Pyysin häntä riisutumaan edessäni niin, että hän seisoo edessäni ja riisuu farkkunsa siinä paljasteen pyllynsä minulle. Hän teki niin ja pyllisteli vielä samaanaikaan, kun riisui farkkujaan. Kun saatiin hänet housut pois jalasta ohjasin hänet stringit jalassa makkariin ja ihailin noita sporttisen seksikkäitä pakaroita. Tästä kerrasta en valitettavasti muista enää kovin yksityiskohtaisesti asioita, mutta naimme niin edestä, kuin takaa, nuolin häntä vielä ja hän roiski edelleen. Sain jo toiseen kertaan laueta syvälle hänen sisäänsä ja sotkea tuon muka niin viattoman ja kiltin tytön pillun spermallani. Juttelimme tuhmia sängyssä ja meillä oli aiemmin ollut puhetta siitä, että olisi kiva ottaa seksikkäitä kuvia M:stä siinä asussa minkä hän oli käynyt vartavasten tätä tapaamista varten ostamassa ja kysyin häneltä olisiko hän halukas niihin ja hymyillen vastaten hän sanoi, että otetaan vaan, että olisi kiva poseerata vielä kameralle ja saada muutama kiva kuva varsinkin, jos tästä tapaamisesta juttu päätyisi blogiin. Sanoin hänelle, että tästä varmasti kirjoitan tekstin, joskin se vie oman aikansa, sillä niin paljon tuohon vuorokauteen mahtui.
Tämän tekstin kirjoittaminen vei todellakin oman aikansa, oli todella hankala muistaa asioita missä järjestyksessä ne etenivät tai tapahtuivat, mutta se oli samaanaikaan todella kiihottavaa ja mielenkiintoista. Tässä tarinassa siis tapahtumien kulku saattaa poiketa todellisesta, mutta kuten blogin luonteeseen kuuluu niin mitään ylimääräistä tai väritettyä se ei sisällä, vain ainoastaan näkökulman siitä miten hommat ovat minun mielestäni edenneet ja rehellistä tekstiä siitä mitä olemme tehneet.


Kirjoituksesta tuli tällä kertaa todella pitkä, joten toivottavasti teksti ei toista liikaa samaa kaavaa tai ole tylsän puuduttavaa luettavaa. Loppuun kuitenkin muutama kuva vielä tuosta seksikkäästä naisesta, joka tykkäsi näyttää hyvältä, nautti saamastaan huomiosta ja nautti täysin rinnoin seksistä kanssani, vaikka alunperin hänen ei pitänyt mihinkään tälläiseen koskaan ryhtyäkkään ;)



Loppuun vielä visuaalistia nautintoa silmille ;)











Tämän kuvakokoelman jälkeen ei varmaan erikseen tarvitse kysyä olenko peppu vai tissimies? :D

-X-

Kommentit

  1. Aivan mahtava kirjoitus! Mäkin haluan tollaset treffit. ;) Siis superkiihottavaa luettavaa ja kertakaikkiaan ihanaa seksiä.

    VastaaPoista
  2. Jatkan edellistä kommenttia (sama kommentoija siis..), että jos kiinnostaa, niin lue vastaavia kokemuksia naisen kirjoittamana, kun vapautuminen tapahtuu vasta keski-ikäisenä:
    http://www.lily.fi/blogit/en-suostu-jaahylle

    VastaaPoista
  3. Salli naisen nauttia seksistä, ilman tautien tai raskauden pelkoa. Ei ole hyvää seksietikettiä kokeilla naisen asettamia rajoja seksin aikana, koska siinä on kaksi vaihtoehtoa: suostua tai lässäyttää koko leikki siihen että joutuu sanomaan ei niin napakasti, että menee koko fiilis. On törkeää, että asetettuja rajoja ei kunnioiteta tai että niitä pitää joka seksikerralla erikseen alleviivata, esim. kondomin käytöstä muistuttaa. Tuon kaltainen hyvin hienovivahteinen toiminta menee mun systeemissä jo hyväksikäytön puolelle, vaikka hyväksikäytetty ei edes itse tajuaisi sen tapahtuvan. Kuitenkin se mitä alussa sanotaan, on usein se syvempi toive ja sen olemassaolosta taivuttelija saisi itseään aktiivisesti muistuttaa ja vastuullisena seksikumppanina valita olla olematta manipuloija.

    VastaaPoista
  4. Kansa vaatii lisää kirjoituksia!

    VastaaPoista
  5. Oon nyt vähän enemmän ja vähemmän lukenu tätä blogii ja on pakko myöntää, et nää tekstit on ihan helvetin kiihottavii. Tulee jopa uniin ��

    Tulit Tinderissä vastaan, mut bion perusteella en "uskaltanut" tykkäystä antaa. Blogii lukiessa tuli taas ihan erilainen kuva susta.

    Iso plussa siitä, et tekstien perusteella otat myös naisen halut/ toiveet/ pyynnöt huomioon minkä oon huomannu ettei moni tätä harrastava tee ��

    - T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi. Oikein mukava kuulla, että tekstit ovat aiheuttaneet selvästi positiivisia tuntemuksia 😉 Nautin suuresti hyvästä, kiihkeästä ja rajusta seksistä, jossa molemmat (tai jokainen) osapuoli nauttii täysillä ilman estoja tai ylimääräisiä häiriötekijöitä. Rakastan ottaa naisen kunnolla, alistaa ja käyttää mieleni mukaan, mutta tämän kaiken teen tähdäten naisen nautintoon sillä mikään ei ole kuumempaa kuin aidosti nauttiva nainen edessäni.

      Poista
    2. Hyvältä kuulostaa! �� Jatkoa odotellessa ��

      Poista

Lähetä kommentti