lauantai 9. heinäkuuta 2016

Iloinen iltapäivä

Hetken hiljaiselon jälkeen päätin julkaista blogiini tekstin, joka löytyi blogini luonnoksista, mutta jota en vielä tänne ollut julkaissut. Tämä ei ole siis ihan uunituore tapaus, vaan tapaus tuosta muutaman kuukauden takaa.

Olin jälleen päässyt tinderin maailmaan aikaisemman kommellukseni jälkeen. Sain viestin, jossa nainen totesi, että oli käynyt lukemassa blogiani ja kommentoi sitä sanoin "ei huono". Hiukan hymyillen ja naurahtaen kommentin lukaisin, mutta tottakai sen kehuna otin ja totesin, että kiva kuulla. Tarkastelin naisen profiilia ja huomasin hänen olevan kaunis nainen, joka selvästi pitää itsestään huolta ja päätin ruveta "tenttaamaan" tuota naista siitä mistä hän tykkää ja millainen nainen hän noin muuten on.

Keskustelumme lähti käyntiin mielestäni heti juuri niin avoimesti, kuin pitääkin ja vaihdoimme ajatuksiamme seksistä ja siihen liittyvistä mieltymyksistämme. Teksti tekstin jälkeen rupesi enemmän ja enemmän tuntumaan ajatus siltä, että meidän mieltymyksemme kohtaavat oikein hyvin ja ajattelemme seksin suhteen samalla tapaa. Molemmat halusivat nautinnollista ja kiihkeää seksiä, joka ei ole liian vaniljaa. Meille molemmille oli myös itsestäänselvää se, että mies on se joka vie ja määrää tahdin sängyssä. Vaihdoimme myös ajatuksiamme siitä mikä erityisesti sytyttää ja mitkä ovat sellaisia juttuja mitkä ei sytytä tai mistä ei vaan jostain syystä nauti. Kävimme nämä keskustelut myös yhteisessä ymmärryksessä ja mielessäni vilisi jo ajatukset siitä, että tuo nainen on päästävä näkemään ja "kokemaan" oikeasti, sillä niin samalla linjoilla oltiin asioiden suhteen.

Nainen oli selvästi oikeastikkin käynyt lukemassa tätä blogiani ja tekstejäni sillä hän kertoi squirttaamisen sytyttävän ja hänen olevan halukas kokeilemaan onnistuuko hän siinä kanssani. Hän oli aiemminkin squirtannut, mutta se ei ollut kuitenkaan hänelle mitään arkipäiväistä ja käsittääkseni aika uusikin juttu. Kerroin mielelläni ottavan sen haasteen vastaan ja tekeväni kaikkeni sen eteen, että se onnistuisi. Tässä vaiheessa itselläni oli jo todella tukalat oltavat sillä keskustelu todellakin herätti mielenkiintoni ja ajatukset lentoon, mikä taas johti siihen, että paine toisessa päässä rupesi kasvaa kiusalliseksi, sillä olinhan juuri noiden keskustelujen aikana kaverini seurassa ihmisten ilmoilla, joten naama piti koittaa pitää peruslukemilla ja innokas kaveri housuissa sen verran aloillaan, ettei sitä kaikki ihmiset voi pullotuksesta päätellen nähdä.

Rupesimme juttelemaan siitä millaiset aikataulut ja elämänrytmit meillä olivat, koska tapaaminen kuulosti jo aika väistämättömälle idealle. Kello rupesi jo kuitenkin olemaan sen verran paljon, että päätimme palata asiaan seuraavana päivänä. Ajatukseni pyöri siinä milloin kerkeisimme tuon naisen kanssa näkemään sillä jo tuon yhden iltapäivän/illan keskustelujen jälkeen minulla oli vahva tunne siitä, että tuon naisen tahdon tavata mahdollisimman pian.

Sain aamulla viestin, että huomenta joko sitä ollaan hereillä, johon vastasin, että juuri tässä heräilen. Ei aikaakaan, kun huomasin puhelimen näytölläni tekstin, että vieläkö haluat jatkaa tenttaamista vai joko päätetään milloin tavataan. Päädyimme siihen, että paras aika molemmille olisi tavata samaisen vuorokauden iltapäivällä. Tämä ajatus kiehtoi ja kuumotti minua taas todella lujaa ja mietin mielessäni, että tästä aamusta ja aamupäivästä tulee todella tuskallinen, sillä en halunnut tehdä itselleni mitään ennen tuota tapaamista, vaikka panetukseni oli ollut jo todella kova heti herättyäni. Ilmoitin naiselle osoitteeni, jotta hän pystyi suunnittelemaan saapumistaan luokseni ja lupasin hänelle, että olen ihan normaali mies enkä mikään hullu, joten luokseni uskaltaa tulla eikä minuun tarvitse pettyä, sillä puhun ja olen juuri sitä mitä olen enkä esitä mitään muuta. Tarkistin vielä häneltä asian, että onhan hän samoilla linjoilla kanssani, että menemme suoraan asiaan ilman mitään "lämmittelykeskusteluja" ja sain myöntävän vastauksen.

Kuten jo aiemmin sanoin kuvitelleeni niin päiväni oli todella levoton ja tunnit tuntuivat pitkiltä, joten koitin keksiä itselleni tekemistä kotona, sillä minulla ei ollut mitään menoja eikä suunniteltua tekemistä sille päivälle. Viestin vaihtaminen päivän mittaan maksimoi haluni ja odotin jo kuumeisesti, että kello menisi eteenpäin ja nainen saapuisi ovelleni. Vihdoin sain viestin, että hän on tulossa.

Avasin oven ja toivotin halaten hänet tervetulleeksi luokseni. Ei aikakaan, kun talutin hänet makuuhuoneeseen ja otin hänestä otteen takaapäin. Riisuin hänen paitansa, puristelin hänen rintojaan ja suutelin kaulaa. Puristelin hänen persettään, joka oli selvästi treenattu, niinkuin vartalo muutenkin. Rupesin avaamaan hänen housujen vyötään ja kuulin sanat "Sähän nopee oot liikkeissäs", johon tokaisin vain, että otetaan nyt heti alkuun ainakin enimmät vaatteet pois tieltä. Siinä hän oli edessäni rintaliiveissä ja stringeissä, jolloin painoin hänen ylävartaloaan hiukan eteenpäin hänen nojaten sänkyyn, jolloin peppu näytti vielä paremmalle. Puristelin ja läpsin hänen pakaroitaan ja aina jokaisen läpsäyksen kohdalla huomasin hänen reagoivan siihen tavalla, joka selvästi kiihotti häntä. Sanoin hänelle, että hän voisi mennä sängylle ja riisuin hänen stringit pois jalasta.

Hän asettui selälleen ja olin määrätietoisesti käymässä häneen "käsiksi" heti todella innokkaasti, mutta jostain vaistoimaisesta reaktiosta hän siirsi kätensä pillun eteen, joten en päässytkään heti maistamaan häntä. Suutelin hänen sisäreisiään hetken aikaa ja kysyin miksi hän laittoi käden eteen, jolloin hän poisti käden edestä ja annoin muutaman hellän suudelman hänen klitoriksen seutuville. Näkymä kiihotti minua kovasti ja rupesin nuolemaan hänen klitoristaan välillä siirtyen alemmas, jotta sain maistaa noita nesteitä, sillä niistä minä tykkään. Nuolin hänen pilluaan ja klitoristaan ja etsin alueita joista tuo nainen nauttisi eniten. Otin sormeni mukaan tähän kiusailuun ja reaktio oli jälleen sellainen, että se oli selvästikkin asia, josta hän nautti. Aloitin varovaisemmin yhdellä sormella sormettamisen ja nuolin samalla klitorista, kostutin toista sormea sisällä samalla tapaa, jonka jälkeen työnsin kaksi sormea hänen sisäänsä ja jälleen reaktioit vain voimistuivat. Nuolin ja sormetin häntä hetken aikaa ja päätin kokeilla saada hänen roiskimaan. Kun sormetukseni koveni niin siirryin itse ylemmäs ja en käyttänyt enää kieltä apuna vaan etsin sormillani parhaimmat otteet ja liikkeet siihen, että hän nauttii. Minusta tuntui, että ainakin kiimanesteiden määrä kasvoi ja hän valui paljon kovempaa kuin aiemmin, joten aloitin pumppaavan liikkeen sormillani ja vaihtelin sitäkin sopivasti. Huomasin, että hommassa oli sopivasti haastetta, mutta huomasin myös sen, ettei minulle oltu "luvattu turhia" sillä mietin mielessäni, että kyllä tämä taas siltä tuntuu, että kohta hän ruikkii edessäni ja ei aikakaan, kun ensimmäiset sykäykset sain "palkinnoksi". Jatkoin sormettamista ja sain lisää nesteitä eteeni ja siirryin nyt myös nuolemaan häntä, jotta sain maistaa noita nesteitä samalla. Otin sormeni pois sisältä ja nuolin tuota nesteissä olevaa pillua antaumuksella ja se kiihotti minua todella lujaa.

Nousin ylös ja pois sängyltä ja pyysin naista myös nousemaan ja hän tulikin eteeni polvilleen ollen vielä sängyllä. Suutelin hänen kaulaa niskaansa, hiukan korvien takaa myös ja työnsin sormen hänen sisäänsä. Nainen ei pysynyt paikallaan ja voihki edessäni ja tämäkin asetelma kiihotti minua todella kovasti. En antanut lainkaan "sääliä", vaan annoin sormeni tehdä työtä tuolla kiimaisessa pillussa ja tunsin, kuinka kynnet upposivat selkääni. Tämän jälkeen irrottauduin naisesta ja kysyen totesin, että mitäs sitten tehdään, että onko neidolla toiveita, johon sain vastaukseksi vain, että kunhan hän jossain vaiheessa pääsee päälle niin se olisi tosi kivaa.

Kumarruin alaspäin ja nappasin lattialla lojuvieni shortsieni taskusta kumin ja pyysin naista menemään sängylle selälleen. Menin lähemmäs ja hieroin peukalolla klitorista samalla kun terskasin kiusoitteli tuon märän pillun huulia. Hieroin vielä hetken terskallani ja kyrpäni varrella klitorista, kunnes hivuttauduin hänen sisäänsä. Tuntui helvetin hyvältä upota tuohon märkään ja kiimaiseen pilluun kaiken tuon päivän kiusoittelun ja kiiman maksimoinnin jälkeen. Otin paremman asennon ja rupesin nussimaan lujempaa. Välillä suutelin hänen kaulaansa, huulemme kohtasivat myös ja vaihdoimme suudelmia ja nautin tuosta tunteesta mikä kyrvässäni tuntui, tuosta näystä miten nainen nautti ja niistä äänistä mitkä huoneessa vallitsivat. Vaihtelin asentoa hiukan välillä, nostaen naisen jalkoja ylemmäs, jotta pääsin uppoutumaan vieläkin syvemmälle häneen, välillä nousten ylemmäs jotta pystyin tekemään kovempia työntöjä ja välillä nousten polvilleni ottaen hänen jalkansa olkapäilleni, josta olikin hyvä panna lujempaa.

Kiima oli kasvanut tuossa naisessa jälleen, mutta minulla oli kaikesta tästä jo todella kuuma, joten päätin "vilvottautua" ja hengähtää ja siirtyä taas hänen jalkoväliinsä tekemään taikoja. Aloin nuolemaan jälleen ahnaasti ja otin sormet mukaan heti tähän ja halusin taas saada tuon pillun roiskimaan nesteitä. Tässä kohtaa varsinkin sen huomasi todella suuresti kuinka kiiman taso oli kasvanut ja naisesta lähti enemmän ja enemmä ääntä ja sain hänen roiskimaan paljon lujemmin, kuin aikaisemmin. Tuo nesteiden roiskiminen kiihotti minua jälleen todella lujaa enkä maltttanut lopettaa vaa halusin pumpata noi kaikki nesteet hänestä pihalle ja huomasin lakanan olevan kauttaaltaan jo todella märkä. Painoin pääni taas tuohon nesteitä roiskivaan pilluun ja kasvoni olivat ihan noissa nesteissä. Runkkasin itseäni samalla ja nousin ylös  ja uppouduin häneen taas edestäpäin.

Kierähdin ympäri niin, että olimme vielä sisäkkäin ja naisen virne kertoi kaiken, tätä hän oli odottanut. Hän sanoi, että nyt nussit mua ja upotin kyrpääni hänen sisäänsä altapäin ja ei mennyt todellakaan kauaa, kun hän tuli ensimmäisen kerran todella selvästi ja lujaa. Tätä jatkui jonkinaikaa ja nainen tuli lyhyen ajan sisään lukemattomia kertoja ja mainitsikin asiasta, että hän kyllä minulle sanoi, että tulee päällä todella useita kertoja. Todella kiihottavaa oli, kun nainen vaikeroi päälläni, tärisi ja piti ihanan voimakasta voihkintaa. Puristelin pakaroita samalla ja nautin tuosta tunteesta ja annoin naisen nauttia siitä mistä selvästi nautti. Tämän jälkeen mieleni vielä halusi nuolla tuota orgasmeja jo lukemattoman määrän saanut pillua ja sainkin sen vielä roiskimaan lisää ja huomasin, että nyt ollaan jo herkillä. Jossain kohtaa sainkin kuulla sanat, että mä en kestä enää, johon hiukan naureskellen totesin, että vai et kestä. Hetken aikaa vielä nuolin ja sormetin tuota ihanaa pillua ja työnnyin taas hänen sisäänsä.

Kysyin haluaisiko hän ottaa suihin ja samalla vetäydyin pois hänen sisältään. Menin puoli-istuvaan asentoon ja nainen hetkellisen hengenvedon ja hiusten kiinni laittamisen jälkeen tuli eteeni ja otti kyrvän käteensä ja rupesin runkkaamaan sitä samalla, kun huulet tarrasivat kiinni terskastani. Sain jälleen huomata, että naista ei tarvinnut opettaa, että kokemusta tästäkin asiasta varmasti oli ja se imeminen tuntui todella hyvältä. Juuri sopiva voimakkuus ja tahti ja minä en voinut kuin nauttia. Otin hänen hiuksistaan kiinni, mutta muutamaa kertaa lukuunottamatta tyydyin siihen, että annoin hänen imeä minua omaan tahtiinsa. Välillä hän upotti kyrvän syvemmälle, välillä runkkasi samalla enemmän ja välillä imi enemmän. Nautin tästä tilanteesta ja tätä kesti aika pitkäänkin ja huomasin olevani tulossa, kun nainen irrotti suunsa otteen ja runkkasi minun kyrpääni jonka oli sopivasti suullaan osannut kostuttaa. Rupesin tärisemään ja kehoni valtasi todella vahva tunne ja minun oli vaikea pysyä paikallaan. Tunsin, että nyt tulen ja tuo tuleminen kesti yllättävän pitkään ja spermani roiskuivat pitkin lakanoita, hänen käsiään ja sain osan omista mälleistäni kasvoillenikin asti.

Minulla oli todella hyvä ja raukea olo. Kaikki tuo itsensä kiusaaminen oli jälleen juuri sen arvoista mitä olinkin kuvitellut ja tuo tapaaminen oli sen arvoinen mitä olin odottanut. Hetken aikaa tasaten hengitystäni nousin ylös ja tarjosin naiselle pyyhkeen, jotta hän pääsi suihkuun ja odotin omaa vuoroani. Suihkujen jälkeen sitten keskustelimmekin hetken elämäntilanteistamme, kokemuksistamme ja erilaista asioista, sillä olimme jo aiemmin sopineet, että keskustellaan sitten seksin jälkeen, mikäli keskusteltavaa on.

Oikein mukava ja miellyttävä kokemus, jonka voisin ottaa uudelleenkin koska tahansa. Viimeaikoina olen ollut todella kiireinen eikä aikaa sen kummallisempiin tapaamisiin ole ollut, joskin aina nyt jotain on ollut, mutta joko en ole kerennyt niistä kirjoittamaan tai panostamaan niihin sen enempää, että niistä tänne olisin tarinan kerennyt rustaamaan. Tähän aion tehdä korjauksen ensiviikon aikana ja tavata ainakin yhden tapauksen, josta sitten tänne tulee tekstiä ja tarinaa jossain kohtaa ;)'






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti