Tarina Nro. 1



Laitoin eräälle seuranhakupalstalle ilmoituksen, jossa hain seksiseuraa estottomasta ja kokeilunhaluisesta naisesta. Sain sähköpostiini viestin nuorelta noin 20 vuotiaalta neidolta, joka kkertoi suoraan olevansa kiinnostunut kokeilemaan rajumpaa seksiä ja alistumista. Asuin tällöin vielä eksäni kanssa samassa asunnossa ja hän oli paljon kotona joten emme voineet tavata minun luonani. Tuo nuori nainen Irene nimeltään asui myös vielä vanhempien luona, joten sielläkään emme voineet tavata. Päädyimme toteuttamaan molempien fantasian siitä, että tapaamme joku aurinkoinen päivä ulkona jossa voimme tutustua toisiimme.


Saimme sovittua sopivan päivän ja Irene saapui autollaan sovittuun paikkaan, otti minut kyytiin. "Mihis me oikein mennään?" Irene kysyi hiukan ujostellen. Annoin hänelle ohjeet mihin suuntaan lähteä ja sanoin opastavani häntä matkan varrella lisää. Paikaksi olin valinnut lähellä olevan lintutornin, jossa olin jo aiemmin eksäni kanssa käynyt puuhastelemassa eikä meitä ollut sieltä kukaan yllättänyt niin oletin paikan olevan tarpeeksi rauhallinen. Sieltä myös näki ja kuuli hyvin etukäteen mikäli sinne joku muu olisi tulossa.


Saavuimme määränpäähän ja käskin Ireneä parkkeerata auton tien sivuun. "Ai tähän, voiko tän jättää varmasti tähän?" Irene kysyi hiukan jännittyneenä. Rauhoittelin häntä ja sanoin, että älä huoli tässä on usein autoja parkissa eikä tänne tule kukaan. Vieressä oli myös pieni siirtolapuutarha ja ihmiset jotka tuolla suunnalla liikkuivat olivat usein menossa sinne. Nousimme autosta ja ohjasin Irenen kävelemään minun edelläni. Hiukan hämmentynyt ilme kasvoillaan hän totteli ja lähti kävelemään eteenpäin polkua joka johdatteli meidät metsään. Pian metsässä alkoi pitkospuut ja sanoin, että ne johdattelevat meidät oikeaan paikkaan. Irenen sporttinen ja timmi perse keinui seksikkäästi kun hän asteli edessäni. Irenen vartalo näytti erittäin hyvältä, kun hän oli pukenut itsensä pieniin farkkushortseihin ja toppiin.

Pääsimme lintutornin juurelle ja käskin Ireneä nousemaan rohkeasti portaat ylös. Nyt nuo sporttiset ja kiinteät pakarat korostuivat entisestään, kun hän otti askeleita ylöspäin. Ylös päästyämme ohjasin Irenen katselemaan järvelle aukeavia maisemia, menin hänen taakseen ja otin tiukan otteen hänen pakarastaan. Aloin puristella hänen persettään ja tekemään muutenkin tuttavuutta hänen siroon, mutta urheilulliseen nuoren naisen vartaloon. "Eihän tänne tuu varmasti ketään?, mua vähän jännittää." Irene sanoi. Rauhoittelin häntä ja sanoin, että kuulemme ja huomaamme kyllä hyvin jos joku on tulossa ja kerkeämme lopettamaan puuhamme.

Riisuin Irenen tiukat farkkushortsit pois ja alta paljastui seksikkäät stringit jotka verhoilivat kauniisti Irenen pyöreitä pakaroita. Aloin hieromaan hänen jalkoväliään, jolloin Irene voihkaisi lujaa. Revin Irenen stringit nilkkoihin ja paljastin hänen posliiniksi ajellun kauniin pienen ja sievän pillunsa eteeni, joka valui jo kiimasta. Menin polvilleni hänen taakseen, levitin pakaroita ja nuolin tuota valuvaa pillua takaapäin. Hetken päästä upotin sormeni sisään ja tunsin miten märkänä Irene oli kauttaaltaan. Pillu puristi ihanasti sormeani ja tajusin miten tiukka se on.

Nousin ylös ja avasin shortsini, laskin niitä alemmas ja oli Irenen vuoro mennä polvilleen. Hän totteli kiltisti ja otti hiukan varoen kaluni suuhunsa. Irene alkoi imeä minua hiukan ujostellen, mutta kuitenkin niin, että huomasin hänen nauttivan ja teheen sitä ennenkin. Otin häntä hiuksista kiinni ja annoin tahtia, jotta Irene saisi sitä mitä kaipasikin, määrätietoista käsittelyä. Irene selvästi nautti kun otin, käskin, määräsin ja alistin häntä. Hetken kuluttua tuo varovainen imeminen muuttui vaan ahnaammaksi ja tajusin miten ihanan kiimaisen lutkan saisin tästä neidosta vielä koulutettua.


Käskin Irenen nojaamaan käsillään seinustalla olevaan pitkään penkkiin ja pyllistämään. Irene totteli jälleen kiltisti vaikka katseli hiukan ympärilleen ja selvästi jännitti sitä, jos joku sattuu yllättämään. En antanut hänen jännityksensä kuitenkaan päästä valloilleen vaan siirryin hänen taakseen ja upotin kyrpäni hänen märkään, tiukkaan ja viattomaan nuoreen pilluunsa. Irenen märkä pillu tuntui paljaassa kyrvässäni erittäin hyvältä ja otinkin lantiosta tiukemman otteen ja aloin panna häntä kovempaa. Puristelin Irenen pakaroita, läpsin niitä ja ihastelin hänen sporttista vartaloaan samalla kun panin häntä takaa. Fiilis panna tuossa kauniissa kesäisen aurinkoisessa ilmassa näin upeaa nuorta kiimaista neitiä oli aivan uskomaton. Irene voihki ja huokaili nautinnosta, työnsi persettään minua vasten ja selvästi janosi tulla kunnolla otetuksi. Otin hiuksista kiinni ja näytin hänelle kuka määrää vaikka hän olikin totellut oikein hyvin. Jatkoin takaapäin nautiskelua hetken, kunnes vetäydyin ulos, vedin Irenen seisomaan viereeni ja istahdin itse tuolle penkille.

Käskin Ireneä tulemaan eteeni, polvistumaan ja ottamaan kyrpäni suuhunsa. Irene totteli jälleen kuuliaisesti ja otti kyrpäni suuhunsa, josta pystyi maistamaan oman kiimansa. Kyrpäni oli juurta myöten hänen nesteissään ja Ireneä selvästi kiihotti imeä sitä kun se oli hänen omissa nesteissään. Nautin tästä hetken aikaa, kunnes malttini ei enää kestänyt vaan minun oli pakko tuntea hänen pillunsa uudelleen. Käskin Irenen ylös, kääntymään ja istumaan päälleni. Hän alkoi ratsastaa päälläni väärinpäin jolloin näin hänen ihanan perseensä ja miten kyrpäni upposi hänen sisäänsä, kun hän kyykisteli päälläni.

Nautittuani tuosta innokkaasta nuoren naisen ratsastuksesta ohjasin hänet seisomaan eteeni, jonka jälkeen käsken häntä istumaan penkille. Menin lähemmäksi polvilleen, levitin jalat ja painoin pääni tuohon todella märkään jalkoväliin. Aloin nuolla ahnaasti Irenen kiimaista pillua ja maistoin kuinka kiimaisena hän olikaan. Irene voihki edessäni, levitti jalkojaan ja tarjosi pilluaan kunnolla nuoltavaksi. Upotin kaksi sormea sisään jatkaen vielä nuolemista. Tunsin sormissani miten nesteet valui pitkin sormia ja Irene nautti silmät kiinni voihkien edessäni.

Nousin ylös ja ohjasin Irenen makaamaan penkille. Menin hänen päälleen, levitin jalkoja, nostin ne ylemmäs ja upotin itseni hänen sisäänsä. Aloin panna Ireneä voimalla edestä katsellen samalla hänen kauniita kasvojaan. Otin hänen kurkultaan jämäkän otteen ja katselin hänen reaktioitaan. Irenen silmät suurenivat, hän voihki kovemmin ja nautti selvästi kun kokenut mies otti hänet kyselemättä. Panin häntä kovaa ja kuuntelin samalla ettei kukaan varmasti ole tulossa yllättämään meitä, sillä kaiken tämän keskellä olin unohtanut jo hetkeksi, että olimme ulkona keskellä kirkasta päivää. Jatkoin panemista ja tunsin olevani lähellä, Irene voihki allani ja se kiihotti minua entisestään. Varmisin Ireneltä, että olihan hän ottanut ehkäisypillerinsä ja varma siitä, että voisin laueta hänen sisäänsä. Kysyin vielä myös, että halusiko hän spermat sisäänsä vai kasvoilleen. Hän nyökytteli päätään, voihki ja sanoi "Mmmh joo laukee mun sisälle, sotke se kunnolla, näytä mulle kuka määrää". Jatkoin panemista ja tunsin kuinka olen kokoajan vaan lähempänä laukeamista. "Mmm tuu mun sisään, sotke mun pikkupillu, tee musta sun pikkunarttu" Irene voihki allani. Tämän jälkeen en voinut enää pidättää vaan laukesin voimalla syvälle Irenene pilluun ja annoin kaiken mällin syöksyä sinne.

Vedin itseni ulos ja huomasin kuinka osa spermoista valahti jo ulos ja pitkin Irenen reisiä. Hän nousi ylös aikamoinen puna kasvoillaan, poimi stringinsä ja shortsinsa maasta ja puki ne päälleen. Kävelimme autolle, Irene jätti minut samaan paikkaan mistä olimme lähteneet matkaan ja jatkoi omaa matkaansa takaisin äitinsä luokse, mutta tällä kertaa juuri pantuna ja vieraan miehen spermat sisällään. Tästä alkoi meidän tuttavuus ja vuosia kestänyt suhde, joka perustui seksiin ja hyvin vahvaan sub-dom valta-asetelmaan.






Kommentit