Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Tarina Nro. 1

Laitoin eräälle seuranhakupalstalle ilmoituksen, jossa hain seksiseuraa estottomasta ja kokeilunhaluisesta naisesta. Sain sähköpostiini viestin nuorelta noin 20 vuotiaalta neidolta, joka kkertoi suoraan olevansa kiinnostunut kokeilemaan rajumpaa seksiä ja alistumista. Asuin tällöin vielä eksäni kanssa samassa asunnossa ja hän oli paljon kotona joten emme voineet tavata minun luonani. Tuo nuori nainen Irene nimeltään asui myös vielä vanhempien luona, joten sielläkään emme voineet tavata. Päädyimme toteuttamaan molempien fantasian siitä, että tapaamme joku aurinkoinen päivä ulkona jossa voimme tutustua toisiimme. Saimme sovittua sopivan päivän ja Irene saapui autollaan sovittuun paikkaan, otti minut kyytiin. "Mihis me oikein mennään?" Irene kysyi hiukan ujostellen. Annoin hänelle ohjeet mihin suuntaan lähteä ja sanoin opastavani häntä matkan varrella lisää. Paikaksi olin valinnut lähellä olevan lintutornin, jossa olin jo aiemmin eksäni kanssa käynyt puuhastelema